Presidentti Obama murjoi vitsejä illallisella

Julkaistu: 1.5.2012 17:51, päivitetty: 1.5.2012 22:23

Yhdysvaltain presidentti Barack Obama vitsaili kuin koomikko konsanaan  illallisella Valkoisessa talossa.

Barack Obama ei jäänyt seinäruusuksi vuosittaisessa illallistapahtumassa Valkoisessa talossa viime viikonloppuna.

Illallisen vitsailijaksi oli saatu talk-show-isäntä Jimmy Kimmel, mutta hän ei ollut illan ainoa irvailija. Presidentti Obama vitsaili lavalla ennen kuin Kimmel aloitti.

Obama vitsaili muun muassa omasta harmaantumisestaan. Illallishuoneen screenillä näytettiin hänestä kuva, jolta hän näytti aloittaessaan presidenttinä, kertoo CNN.

- Ja tältä näytän nyt, Obama sanoi, ja screenille ilmestyi harmaantunut kuva hänestä.

- Ja tältä näytän neljän vuoden päästä, jolloin esiin ilmestyi kuva reippaasti harmaantuneesta näyttelijästä Morgan Freemanista.

Vitsailua Hillary Clintonista ja Donald Trumpista


Vitsiä irtosi myös Hillary Clintonista.

- Neljä vuotta sitten olin brutaalissa taistelussa Hillary Clintonin kanssa, hän aloitti.

- Neljä vuotta myöhemmin hän ei lopeta kännitekstailua, hän jatkoi viitaten erääseen matkaan, jolta oli ikuistettu kuvia tanssivasta ja olutta juovasta Clintonista.

Osuutensa saivat myös liikemies Donald Trump ja salainen palvelu.





Kommentit

TEKSTIKOKO: A A A

Tarkista! Vastaanottajan osoite puuttuu!

Tarkista sähköpostiosoitteen muoto!

Tarkista! Lähettäjän nimi puuttuu!

Tarkista! Lähettäjän osoite puuttuu!

Tarkista sähköpostiosoitteen muoto!

Viesti lähetettiin onnistuneesti!

Tuoreimmat