Harry Potter -buumin loppuminen paljasti järkyttävän ilmiön

Julkaistu: 20.5.2012 17:42

Elokuvien innoittamat Harry Potter -fanit yrittävät nyt päästä eroon hankaliksi pidettäviksi osoittautuneista siivekkäistä lemmikeistään.

Brittiläinen The Mirror -lehti kertoo maata kohdanneen todellisen orpojen pöllöjen invaasion. Lehden mukaan sadat fanien ottamat pöllöt ovat joutuneet kodittomiksi ilmiön laannuttua sen jälkeen, kun viimeinen Harry Potter -elokuva sai ensi-iltansa viime heinäkuussa.

Lehden mukaan löytöeläinkodit täyttyvät lemmikkipöllöistä, joista kansalaiset haluavat eroon huomattuaan, että jopa 20-vuotiaiksi elävät siivekkäät ovat varsin vaativia elätettäviä. Eläintensuojelijat pelkäävät myös, että sadoittain kotioloissa kasvaneita pöllöjä on laskettu luvatta luontoon, missä ne, tottumattomina saalistajina, joko kuolevat nälkään tai valtaavat elintilaa luonnonvaraisilta pöllöiltä.

-Ennen elokuvia meille tuli ehkä kuusi pöllöä. Nyt niitä tulee noin sata, kertoo Pam Toothill pohjoiswalesilaisen Corwenin pöllökeskuksesta The Mirrorille.

Pöllö kaapissa


Toothillin mukaan velhopoika Harry Potterin suloiseen valkoiseen Hedwig-pöllöön ihastuneet ihmiset eivät ole ymmärtäneet kuinka paljon linnusta huolehtiminen vie aikaa ja rahaa. Jo pelkästään häkki maksaa lähes tuhat puntaa, lähes 1200 euroa. Ison linnun on mahduttava oikomaan siipiään. Muuten ne saattavat sairastua rintatulehdukseen.

Pam Toothill on nähnyt myös hyvin surullisia lintukohtaloita.

-Meillä oli eräs nainen, joka piti kahta pöllöään sänkynsä vieressä olevassa kaapissa.

Eräs mies piti pienessä yksiössään huuhkajaa, jonka siipiväli oli lähes kaksi metriä.

Pöllön pitäminen on Iso-Britanniassa täysin laillista eikä siihen vaadita viranomaisten hyväksyntää, mutta niiden luvattomasta vapauttamisesta luontoon rapsahtaa mojova, noin 5000 punnan (lähes 6000 euroa) sakko. Pahimmillaan pöllön vapauttaja saattaa päätyä itse puoleksi vuodeksi vankilaan.

Kommentit

TEKSTIKOKO: A A A

Tarkista! Vastaanottajan osoite puuttuu!

Tarkista sähköpostiosoitteen muoto!

Tarkista! Lähettäjän nimi puuttuu!

Tarkista! Lähettäjän osoite puuttuu!

Tarkista sähköpostiosoitteen muoto!

Viesti lähetettiin onnistuneesti!

Kuvat

Tuoreimmat