Dohassa sattunut ostoskeskuspalo on valtava isku Qatarin ulkomaalaisyhteisölle. Kolmentoista lapsiuhrin joukossa oli pienet kolmoset Uudesta-Seelannista.
Sky Newsin haastattelemien paikallisten journalistien mukaan lapset jäivät loukkuun päivähoitohuoneeseen yli kahdeksi tunniksi.
Kaikki surmansa saaneet lapset olivat ulkomaalaisia. Heidän joukossaan oli muun muassa eurooppalaisia ja japanilaisia.
Kuolleiden lasten joukossa oli kolmoset Uudesta-Seelannista, vahvisti maan pääministeri John Key Sky Newsin mukaan. Radio New Zealand kertoi, että Lillie, Jackson ja Willsher Weekes olivat noin kaksivuotiaita.
Myös yhden espanjalaisperheen kerrotaan menettäneen palossa kolme lastaan.
Kommentit
Tuoreimmat
Näitä luetaan!
-
Britannia kävi energiakatastrofin partaalla: "Varastossa vain 6 tunniksi" 18:51
1.
-
Viking XPRS:n lähtö viivästyi ruumislöydön takia 19:03
2.
-
Pirkka- ja Rainbow-mehuja tehtiin käsittämättömissä oloissa – näin kertoo tutkija 19:04
3.
-
Näin pelattiin lätkäkisat Pohjois-Korean tyyliin – ”vastustajille yllättäviä menoja” 15:40
4.
-
Afrikkalaiset naiset kovaa valuuttaa seksikaupassa – näin kuvio toimii 14:34
5.
-
Hufvudstadsbladet sai Venäjältä tietoa Pussy Riot -katoamisesta 18:03
6.
-
Tiikeri raateli eläintenhoitajan kuoliaaksi 13:23
7.
-
Keke ja Nico Rosberg haastettiin oikeuteen - luksusjahdin kapteeni syyttää laittomista potkuista 12:53
8.
-
IS testasi kesän uutuusjäätelöt - kohujäätelö kärkikolmikossa 09:50
9.
-
Näin Jennifer Aniston hankki itselleen stripparin vartalon 10:41
10.
-
Emilia Pikkarainen säteili muotinäytöksessä Monacossa - katso kuvat! 14:12
11.
-
Sivulliset sankareina - auttoivat junapuukottajan kiinniotossa 19:36
12.
-
Finnair joutui vähentämään matkustajamäärää - yli 40 lomalaista jäi Turkkiin 16:42
13.
-
Mourinho kaappaamassa Real Madridin tähtipelaajan Chelseaan 19:36
14.
-
IS kokeili: Tältä tuntuu istua uuden ministeriauton takapenkillä! 13:40
15.
-
Les Miserables -tähti: Hollywood varasti isot rintani 15:04
16.
-
Viivi Avellanilla hymyyn on syy: häät tulossa ja vauvakuume 16:08
17.
-
Räikkönen jälleen oma itsensä: "Se on mikä se on" 18:36
18.
-
Auto putosi aamulla sillan kaiteen yli Vantaalla - yksi kuoli 12:34
19.
-
Rosberg paalulle Monacossa - Räikköselle viides lähtöruutu 16:10
20.
-
ESS: Suomen pankista löytyi yli 90 vuotta vanha salakäytävä 24.5. 23:52
1.
-
Tiesitkö tätä Uuno Epsanjassa -elokuvasta? 24.5. 15:29
2.
-
Hävytön viesti katumaasturin konepellissä järkytti shoppailijan 24.5. 22:14
3.
-
Mystinen käry karkotti kerrostaloasukkaat kadulle Espoossa 24.5. 19:46
4.
-
Suomalainen kiuasmiljonääri osti Schumacherin Ferrarin 09:35
5.
-
Viisuhuntu sai mennä - Krista pelkissä alusvaatteissa ja ketjuissa 24.5. 23:04
6.
-
IS testasi kesän uutuusjäätelöt - kohujäätelö kärkikolmikossa 09:50
7.
-
Nyt suomalaisten ei tarvitse tuntea sääkateutta - katso nämä kuvat! 24.5. 23:37
8.
-
Mestariajajan poika aiheutti Monacossa jättimäisen ketjukolarin - katso video 24.5. 20:36
9.
-
Janne Katajan avioero raukesi 24.5. 15:36
10.
-
Afrikkalaiset naiset kovaa valuuttaa seksikaupassa – näin kuvio toimii 14:34
11.
-
Useita tuomioita: Katso miten oppilaat pilkkaavat opettajia 07:03
12.
-
Näin Jennifer Aniston hankki itselleen stripparin vartalon 10:41
13.
-
Ostitko näitä lihapullia S- tai K-kaupasta? Hävitä heti sekajätteessä 24.5. 10:47
14.
-
Taisteleva metso piinaa puolustusvoimia – "Ruuti on aina kuivaa" 24.5. 18:49
15.
-
Näin pelattiin lätkäkisat Pohjois-Korean tyyliin – ”vastustajille yllättäviä menoja” 15:40
16.
-
Keke ja Nico Rosberg haastettiin oikeuteen - luksusjahdin kapteeni syyttää laittomista potkuista 12:53
17.
-
Poliisi epäilee: Mies sieppasi ja raiskasi 11-vuotiaan tytön 24.5. 14:13
18.
-
Tiikeri raateli eläintenhoitajan kuoliaaksi 13:23
19.
-
Kaupunkiseikkailijan raju ilmalento - 15-vuotias poika putosi 10 metristä seinältä asvaltille 06:44
20.
-
Nyt riitti - espanjalaiset sairaanhoitajat pakenevat Suomesta 21.5. 10:17
1.
-
Seksiguru laukoo: Nämä viisi virhettä naiset tekevät sängyssä 23.5. 16:21
2.
-
Ostitko näitä lihapullia S- tai K-kaupasta? Hävitä heti sekajätteessä 24.5. 10:47
3.
-
Tre Kronorilta unohtui vastustajan kunnioitus 19.5. 23:51
4.
-
Hausmyllyn laulajatähti on kuollut 19.5. 12:50
5.
-
Tiesitkö tätä Uuno Epsanjassa -elokuvasta? 24.5. 15:29
6.
-
Suomi sai naapurimailta 0 pistettä - "paskat naapurit" 19.5. 9:31
7.
-
Radiojuontaja palasi vaimonsa luo: " Olin tehdä elämäni suurimman virheen" 21.5. 10:07
8.
-
Idolsista tutun Lassi Valtosen hurja muodonmuutos - katso 20.5. 18:00
9.
-
Tästä ei poikaystävä tykkää - fitness-kaunottaren jumppavideolla nolo vilahdus 19.5. 14:56
10.
-
Tämä kuva kirpaisee, jos nuolet vielä haavoja Leijona-tappiosta 20.5. 13:18
11.
-
18-vuotias sai vihjeen blogista - valppaus pelasti teinitytön hengen 19.5. 17:18
12.
-
Oletko istunut aina väärin? Tutkijoilta yllättävä suositus 22.5. 11:58
13.
-
Teri Niitti: Mies, älä tee tätä pukeutumismokaa kesäkadulla! 22.5. 17:09
14.
-
Kummolalta käsittämätön selitys 203 euron MM-lipuille 22.5. 10:28
15.
-
Poliisi iski heti törkeästi kaahaaviin Gumball-autoihin Suomessa - katso kuvat 20.5. 10:32
16.
-
Haluatko parempaa kohtelua lentokoneessa? Vältä näitä virheitä, niin keräät pisteitä lentoemänniltä! 19.5. 8:02
17.
-
F1-pomo ärähti Räikkösen kypärästä 24.5. 6:00
18.
-
Skeittarilegenda Tony Hawk ihmetteli suomalaislasta pellolla 20.5. 15:51
19.

Britannia kävi energiakatastrofin partaalla: "Varastossa vain 6 tunniksi"
Näin pelattiin lätkäkisat Pohjois-Korean tyyliin – ”vastustajille yllättäviä menoja”
Afrikkalaiset naiset kovaa valuuttaa seksikaupassa – näin kuvio toimii
Luksusauton omistaja vaati kaupunkiin matalampia hidastusesteitä - ja voitti
Tiikeri raateli eläintenhoitajan kuoliaaksi
Lehti: Saksassa terroriuhka Mestarien liigan finaalin aikana
Mellakointi levisi Ruotsissa - nyt autoja paloi Tukholman ulkopuolella




