Yhdysvaltain ilmavoimien koealuksen tarkoitus ja lasti on pidetty visusti salassa.
Alus laskeutuu keskiviikkona tai lähipäivinä Vandenbergin lentotukikohtaan Kaliforniaan. Laskeutumisaika ja -paikka on pidetty salassa viime hetkeen asti. Nyt odotetaan vain hyvää säätä, jotta miehittämätön kone saadaan tuotua alas.
X-37B on USA:n ilmavoimien projekti. Aluksen tehtävä ja lasti ovat salaisia, mikä on herättänyt uskomuksen, että se on liikkeellä vakoilutarkoituksessa tai se testaa jotain uutta teknologiaa.
X-37B muistuttaa hämmentävän paljon Nasan käytöstä poistettuja avaruussukkuloita. Se on kuitenkin vain 8,8 metriä pitkä ja 4,5 metriä leveä.
Lastitilaa kuvaillaan noin "avolava-auton lavan kokoiseksi" ja aluksessa on aurinkopaneelit virran tuottamiseksi avaruudessa.
Ilmavoimien avaruusjaostosta vastaava kenraali William Shelton julisti jo huhtikuussa, että aluksen matka avaruudessa on ollut onnistunut.
- Vaikka en voi mennä yksityiskohtiin, riittänee kun kerron, että tehtävä on ollut loistava menetys, Shelton sanoi Space.comin mukaan.
Ilmavoimien julkaisusta käy ilmi, että X-37B on "luotettava, uudelleenkäytettävä ja miehittämätön avaruustestialusta ilmavoimille. Ohjelman tavoitteisiin kuuluu avaruuden tutkimus sekä uudelleenkäytettävän avaruusalusteknologian ja riskienhallinnan kehitys".
Kommentit
Tuoreimmat
Näitä luetaan!
-
Idolsista tutun Lassi Valtosen hurja muodonmuutos - katso 18:00
1.
-
Skeittarilegenda Tony Hawk ihmetteli suomalaislasta pellolla 15:51
2.
-
Gumball-yllätys: Poliisin suunnitelma epäonnistui - kaaharit selvisivätkin tänään ilman sakkoja! 17:06
3.
-
Tämä kuva kirpaisee, jos nuolet vielä haavoja Leijona-tappiosta 13:18
4.
-
Hyks jätti syöpäsairaan kuolemaan - ruotsalaiskirurgit pelastivat 18:22
5.
-
Vedonlyöjä luotti Leijonien tehottomuuteen - tienasi 37 000 euroa 16:33
6.
-
Duudsonit Gumballissa: Ruotsin poliisi sakotti ja haukkui idiooteiksi 21:35
7.
-
Jon Bon Jovi: Vaimon pettäminen houkuttaa päivittäin 13:45
8.
-
"Hullut muurahaiset tuhoavat ihmisten koteja" 13:06
9.
-
Laskuteline unohtui – pienkone kippasi Päijänteellä 21:13
10.
-
Gumball 3000 Suomessa - David Hasselhoff töpeksi ruotsinlaivan kanssa 17:31
11.
-
Glamourmalli suree: En voi hymyillä enää 350 kauneusleikkauksen jälkeen 10:21
12.
-
Kuumailmapallon putoaminen tallentui videolle 20:37
13.
-
Lapsiaan piiskannut isä joutuu korvaamaan 8 500 euroa 14:22
14.
-
Tällaiset Suomi-autot katovat nyt kovaa vauhtia ulkomaille - "Olemme huolestuneita" 08:53
15.
-
Ilvesten tappajille ehdolliset vankeustuomiot 19:37
16.
-
Tässä on kuumin suomalaispuhelin – Jollan mystinen "toinen puolisko" 13:09
17.
-
Ke$halla kaikkien aikojen rohkein halkio - "Olen tavallista nakumpi" 14:06
18.
-
Tyttärensä hyisestä koskesta pelastanut äiti pääsi sairaalasta 15:26
19.
-
Venäläinen uutistoimisto Guzenina-Richardsonista: "Venäläisten äitien päävihollinen" 16:51
20.
-
Tre Kronorilta unohtui vastustajan kunnioitus 19.5. 23:51
1.
-
Poliisi iski heti törkeästi kaahaaviin Gumball-autoihin Suomessa - katso kuvat 10:32
2.
-
Cannesin elokuvajuhlien sokkileffa: kovaa ruotsalaista pornoa 19.5. 20:46
3.
-
Tämä kuva kirpaisee, jos nuolet vielä haavoja Leijona-tappiosta 13:18
4.
-
Poliisilla Gumball-jättioperaatio: 20 korttia hyllylle 60 poliisin voimin - "Valtavia sakkoja" 14:25
5.
-
Tällaiset Suomi-autot katovat nyt kovaa vauhtia ulkomaille - "Olemme huolestuneita" 08:53
6.
-
Gumball-yllätys: Poliisin suunnitelma epäonnistui - kaaharit selvisivätkin tänään ilman sakkoja! 17:06
7.
-
Glamourmalli suree: En voi hymyillä enää 350 kauneusleikkauksen jälkeen 10:21
8.
-
Silminnäkijä todisti kauhunhetkiä Langinkoskella: "Näin punaisen puseron" 19.5. 22:18
9.
-
Kerrostalo ilmiliekeissä Helsingin keskustassa - liikenne takkusi 08:57
10.
-
Maailman kuuluisin teinivaimo teki seksivideon 19.5. 19:42
11.
-
Jon Bon Jovi: Vaimon pettäminen houkuttaa päivittäin 13:45
12.
-
Idolsista tutun Lassi Valtosen hurja muodonmuutos - katso 18:00
13.
-
Hausmyllyn tarina saa yllättävän käänteen kuolinuutisen jälkeen 07:06
14.
-
Turvonnut Keanu Reeves hämmästyttää – katso kuvat! 08:32
15.
-
Skeittarilegenda Tony Hawk ihmetteli suomalaislasta pellolla 15:51
16.
-
Tästä ei poikaystävä tykkää - fitness-kaunottaren jumppavideolla nolo vilahdus 19.5. 14:56
17.
-
Avaruuskapseli täynnä kuolleita laskeutui Etelä-Uralille 19.5. 21:16
18.
-
"Hullut muurahaiset tuhoavat ihmisten koteja" 13:06
19.
-
Madden mekko aiheutti kohun - raskaushuhut lähtivät liikkeelle 19.5. 17:29
20.
-
Tutkimus: Tämä naisten asuste on todellinen bakteeripesä 18.5. 11:00
1.
-
Angelina Jolie poistatti rintansa 14.5. 10:06
2.
-
Yllättävä merkitys: Tiesitkö mitä sana "škoda" todella tarkoittaa! 16.5. 14:53
3.
-
Virpi Sarasvuo muutti tyyliään - uusi look säväyttää 15.5. 19:46
4.
-
Teinipoikien pilalla karmea loppu: "Kerro, että tämä on unta" 14.5. 21:47
5.
-
"Aavelaiva" lähestyy Helsinkiä - katso kangastuskuva 15.5. 6:01
6.
-
"Jokamiehen harrastuksesta" tuli tappava - kolme suomalaista kuoli lyhyessä ajassa 14.5. 14:14
7.
-
VR:n nettikaupasta tulostui kummia: "Konnarille en kehdannut lippua näyttää" 15.5. 14:57
8.
-
Myrkkyvaara - hävitä tämä Rainbown tuote! 15.5. 11:07
9.
-
Hausmyllyn laulajatähti on kuollut 19.5. 12:50
10.
-
Tre Kronorilta unohtui vastustajan kunnioitus 19.5. 23:51
11.
-
Ero: Iina Kuustosen pitkä avoliitto on ohi 17.5. 14:52
12.
-
Enemmistöllä pyöräilijöistä vaarallinen harhaluulo liikenteessä 16.5. 12:43
13.
-
Eero kuoli 20 euron takia – poliisi kertoo yhteenoton syyn 14.5. 10:18
14.
-
Suomi sai naapurimailta 0 pistettä - "paskat naapurit" 19.5. 9:31
15.
-
Tästä ei poikaystävä tykkää - fitness-kaunottaren jumppavideolla nolo vilahdus 19.5. 14:56
16.
-
18-vuotias sai vihjeen blogista - valppaus pelasti teinitytön hengen 19.5. 17:18
17.
-
2-vuotias putosi viidennen kerroksen tuuletusikkunasta Pasilassa 17.5. 16:21
18.
-
Naiset puhuvat! Anna, 42: "Seksiä on paljon - ulkomaalaisten miesten kanssa" 16.5. 16:24
19.
-
Lapsen pää paisui lähes metrin: "Leikkaus onnistui hyvin" 15.5. 12:25
20.

Rintansa näyttänyt aktivisti pidätettiin Tunisiassa
Kreikassa lama ajaa nuoret takaisin äidin helmaan
Venäläinen uutistoimisto Guzenina-Richardsonista: "Venäläisten äitien päävihollinen"
Australia takavarikoi ennätysmäärän huumeita




