Ilta-Sanomat kokoaa päivittäin upeimmat, pysäyttävimmät ja hauskimmat otokset kansainvälisestä kuvavirrasta.
KUVA: SERGEI SUPINSKY
Taivas repesi. Ukrainan ja Ranskan välinen ottelu jalkapallon EM-kisojen D-lohkossa jouduttiin keskeyttämään, kun raju ukkosmyräkkä iski Donbass areenan ylle Donetskissa Ukrainassa. Ottelua päästiin kuitenkin jatkamaan myöhemmin ja Ranska voitti Ukrainan 2-0. Perjantai-illan toisessa D-lohkon ottelussa Englanti voitti jännittävien vaiheiden jälkeen Ruotsin 3-2. Tänään lauantaina pelataan A-lohkon viimeiset ottelut: Venäjä kohtaa Kreikan ja Puola Tshekin.
KUVA: MOHAMMED AMEEN
Shiia-pyhiinvaeltajat rukoilevat imaami Moussa al-Kadhimin pyhäkössä Bagdadissa Irakissa. Aiemmin tällä viikolla ainakin 63 ihmistä sai surmansa shiiamuslimeja vastaan tehdyissä hyökkäyksissä eri puolilla Irakia. Kyseessä oli verisin yksittäinen päivä maassa sitten maaliskuun.
KUVA: LEON NEAL
Näkyykö Suomen lippua? Lontoon olympialaisiin osallistuvien maiden liput ripustettiin Regent Streetin yläpuolelle Lontoon keskustassa. Vielä viime viikonloppuna kadun yllä roikkui Britannian lippuja juhlistamassa kuningatar Elisabet II:n 60 vuotta hallitsijana. Britannian liput Regent Streetillä korvattiin 158:n Lontoon olympialaisiin urheilijoita lähettävän maan lipuilla. Muiden 46 kisoihin osallistuvan maan liput löytyvät myös samalta alueelta. Lontoon olympialaiset alkavat 27. heinäkuuta.
KUVA: FRANCOIS LENOIR
The Human Body. Tämä on Belgian Ostendissa esillä olevan näyttelyn nimi. Näyttelyssä esitellään muiden muassa huolellisesti käsiteltyjä leikeltyjä ihmiskehon osia. Tarkoituksena on antaa katsojalle mahdollisuus nähdä oman kehonsa kauneus ja mutkikkuus.
KUVA: ANTONIO LACERDA
Pelastaako kuolema maailman? Kuoleman asuun pukeutunut mielenosoittaja pitelee käsissään maapalloa. Rio de Janeirossa mielenosoittajat vastustivat ympäristön tuhoamista. Kaupungissa järjestetään ensi viikolla YK:n Rio 20 -kestävän kehityksen konferenssi.
KUVA: GEORGIOS KEFALAS
Los Carpinteros -taideyhteisön teos 150 ihmistä on esillä kirkossa Baselissa Sveitsissä. Predigerkirchessä oleva taideinstallaation takana ovat kuubalaiset Marco Antonio Castillo Valdes ja Dagoberto Rodriguez Sanchez. Kysessä on Art 43 Basel -taidetapahtuma.
KUVA: ALAA BADARNEH
Palestiinalaiset mielenosoittajat heittelevät kiviä kohti Israelin sotilaita. Kyseessä on juutalaissiirtokunnan lisärakentamista vastustava mielenosoitus Qadomemissa lähellä Länsirannalla sijaitsevaa Nablusin kaupunkia.
Kommentit
Tuoreimmat
Näitä luetaan!
-
Nyt riitti - espanjalaiset sairaanhoitajat pakenevat Suomesta 10:17
1.
-
Vessapaperiarvonta oikeuteen - voittomahdollisuus oli vain 1:2400000000! 12:38
2.
-
"Maailmanhistorian pahin tornado" - katso kuvat ja video Oklahoman tuhosta 13:08
3.
-
Radiojuontaja palasi vaimonsa luo: " Olin tehdä elämäni suurimman virheen" 10:07
4.
-
Isomummo piti miestä vankina yli kuukauden 10:45
5.
-
Raivostuttaako sammaloitunut nurmikko? Näin pääset sammaleesta eroon 10:55
6.
-
DW: Kiina haluaa Pohjois-Korean johtoon Kimin Disneyworld-veljen 12:58
7.
-
Varusmiehet saivat vappuna lisäohjeen kypärän kiristämisestä 11:33
8.
-
Tv-poliisi Taina Kolkkalan ovela kikka: Tuliaiset bisnesluokassa Suomeen 06:25
9.
-
Karmiva näky: Tässä menee USA:n tappajatornado yli 300 km/h 07:31
10.
-
Tekikö taksikuski kiusaa? – taksi ja henkilöauto kolaroivat Helsingissä 12:52
11.
-
Jätti-invaasio! Helle toi miljardeja tuholaisötököitä Suomeen 12:32
12.
-
Siwan kassakaappiryöstäjille iso saalis Turussa 13:08
13.
-
Hulppea ökyjahti rantautui Helsinkiin 20.5. 22:00
14.
-
Viisivuotias brittityttö hukkui suositun lomakohteen uima-altaaseen 20.5. 23:37
15.
-
Sakari Salminen siirtyy KHL:ään 12:12
16.
-
Poliisikansanedustajilta tylyä tekstiä Gumball-kisaajille: "Mikä kehitysvaihe jäänyt elämässä väliin?" 10:33
17.
-
Janne Ahonen palaa A-maajoukkueeseen 11:57
18.
-
”Jollalla on paljon todistettavaa” – näin ulkomaalaismedia otti uutuuden vastaan 10:54
19.
-
Kymmenet lapset jäivät loukkuun koulujen raunioihin 12:34
20.
-
Idolsista tutun Lassi Valtosen hurja muodonmuutos - katso 20.5. 18:00
1.
-
Tämä kuva kirpaisee, jos nuolet vielä haavoja Leijona-tappiosta 20.5. 13:18
2.
-
Skeittarilegenda Tony Hawk ihmetteli suomalaislasta pellolla 20.5. 15:51
3.
-
Gumball-yllätys: Poliisin suunnitelma epäonnistui - kaaharit selvisivätkin tänään ilman sakkoja! 20.5. 17:06
4.
-
Nyt riitti - espanjalaiset sairaanhoitajat pakenevat Suomesta 10:17
5.
-
Hulppea ökyjahti rantautui Helsinkiin 20.5. 22:00
6.
-
Poliisilla Gumball-jättioperaatio: 20 korttia hyllylle 60 poliisin voimin - "Valtavia sakkoja" 20.5. 14:25
7.
-
Karmiva näky: Tässä menee USA:n tappajatornado yli 300 km/h 07:31
8.
-
Jon Bon Jovi: Vaimon pettäminen houkuttaa päivittäin 20.5. 13:45
9.
-
"Hullut muurahaiset tuhoavat ihmisten koteja" 20.5. 13:06
10.
-
Tv-poliisi Taina Kolkkalan ovela kikka: Tuliaiset bisnesluokassa Suomeen 06:25
11.
-
Nämä suomalaiset saivat kutsun NHL:n testitilaisuuteen 20.5. 21:43
12.
-
Glamourmalli suree: En voi hymyillä enää 350 kauneusleikkauksen jälkeen 20.5. 10:21
13.
-
Vedonlyöjä luotti Leijonien tehottomuuteen - tienasi 37 000 euroa 20.5. 16:33
14.
-
"Laittomia kisastudioita" - Noin 40 ravintolaa jäi kiinni MM-kisojen aikaan lainvastaisuuksista 20.5. 13:21
15.
-
Viisivuotias brittityttö hukkui suositun lomakohteen uima-altaaseen 20.5. 23:37
16.
-
Gumball 3000 Suomessa - David Hasselhoff töpeksi ruotsinlaivan kanssa 20.5. 17:31
17.
-
Tässä on kuumin suomalaispuhelin – Jollan mystinen "toinen puolisko" 20.5. 13:09
18.
-
Duudsonit Gumballissa: Ruotsin poliisi sakotti ja haukkui idiooteiksi 20.5. 21:35
19.
-
Hyks jätti syöpäsairaan kuolemaan - ruotsalaiskirurgit pelastivat 20.5. 18:22
20.
-
Tutkimus: Tämä naisten asuste on todellinen bakteeripesä 18.5. 11:00
1.
-
Yllättävä merkitys: Tiesitkö mitä sana "škoda" todella tarkoittaa! 16.5. 14:53
2.
-
Virpi Sarasvuo muutti tyyliään - uusi look säväyttää 15.5. 19:46
3.
-
Teinipoikien pilalla karmea loppu: "Kerro, että tämä on unta" 14.5. 21:47
4.
-
"Aavelaiva" lähestyy Helsinkiä - katso kangastuskuva 15.5. 6:01
5.
-
"Jokamiehen harrastuksesta" tuli tappava - kolme suomalaista kuoli lyhyessä ajassa 14.5. 14:14
6.
-
VR:n nettikaupasta tulostui kummia: "Konnarille en kehdannut lippua näyttää" 15.5. 14:57
7.
-
Myrkkyvaara - hävitä tämä Rainbown tuote! 15.5. 11:07
8.
-
Tre Kronorilta unohtui vastustajan kunnioitus 19.5. 23:51
9.
-
Hausmyllyn laulajatähti on kuollut 19.5. 12:50
10.
-
Ero: Iina Kuustosen pitkä avoliitto on ohi 17.5. 14:52
11.
-
Enemmistöllä pyöräilijöistä vaarallinen harhaluulo liikenteessä 16.5. 12:43
12.
-
Suomi sai naapurimailta 0 pistettä - "paskat naapurit" 19.5. 9:31
13.
-
Idolsista tutun Lassi Valtosen hurja muodonmuutos - katso 20.5. 18:00
14.
-
Tästä ei poikaystävä tykkää - fitness-kaunottaren jumppavideolla nolo vilahdus 19.5. 14:56
15.
-
18-vuotias sai vihjeen blogista - valppaus pelasti teinitytön hengen 19.5. 17:18
16.
-
Tämä kuva kirpaisee, jos nuolet vielä haavoja Leijona-tappiosta 20.5. 13:18
17.
-
2-vuotias putosi viidennen kerroksen tuuletusikkunasta Pasilassa 17.5. 16:21
18.
-
Naiset puhuvat! Anna, 42: "Seksiä on paljon - ulkomaalaisten miesten kanssa" 16.5. 16:24
19.
-
Lapsen pää paisui lähes metrin: "Leikkaus onnistui hyvin" 15.5. 12:25
20.

DW: Kiina haluaa Pohjois-Korean johtoon Kimin Disneyworld-veljen
Saabin ex-johtajia epäillään verorikoksista
Tuhoisa tornado moukaroi Oklahomaa jo 1999




