Ilta-Sanomat kokoaa päivittäin upeimmat, pysäyttävimmät ja hauskimmat otokset kansainvälisestä kuvavirrasta.
currentArticle:BodyTextKUVA: KACPER PEMPEL
Italia finaaliin - Saksa ulos! Nuori jalkapallofani juhlii Puolan Varsovassa. Italia eteni sunnuntaina pelattavaan jalkapallon EM-finaaliin kaatamalla Saksan välierässä lukemin 2-1. Italian sankari Mario Balotelli tykitti molemmat osumat. Saksan ainokaisen teki Mesut Özil rangaistuspotkusta aivan ottelun loppuhetkillä. Finaalissa kohtaavat C-alkulohkon joukkueet, kun Italiaa vastaan asettuu hallitseva mestari Espanja. Alkulohkon ottelussa joukkueet pelasivat tasan 1-1.
KUVA: Markus Schreiber
Amerikkalaislaulaja Madonna esiintyi MDNA-kiertueellaan Berliinissä Saksassa torstai-iltana, samaan aikaan kun Saksa hävisi Italialle jalkapallon EM-kisojen välierässä.
KUVA: ADRIAN DENNIS
Ruotsin Angelica Bengtsson seiväskisassa yleisurheilun EM-kilpailuissa Helsingissä. Bengtsson oli karsintaryhmänsä seitsemäs tuloksella 440 ja eteni finaaliin. Suomen Minna Nikkanen karsiutui tuloksella 425.
KUVA: ELVIS BARUKCIC
Helikopteriturma Bosniassa. Armeijan UH-1H helikopteri putosi maahan harjoituslennolla Visokon kaupungin tuntumassa Bosnian keskiosassa. Helikopterin kolme miehistön jäsentä selvisi turmasta vähin vammoin. UH-1H on amerikkalaisen Bell Helicopter -yhtiön kehittämä malli.
KUVA: LUCAS JACKSON
Kranaatinheitinjoukkueen sotilaat Trent Pritchartt (vas.), Lance Doan (kesk.) ja Ben Purvis (oik.) ampuvat 81 mm:n kranaatinheittimellä kohti kapinallisten asemia Nangalamin etuvartioasemalla Afganistanissa.
KUVA: NARINDER NANU
Hyväntahdon ele. Vapautetut intialaiset kalastajat vilkuttavat ylitettyään rajan Pakistanista Intiaan Wagahin raja-asemalla. Viranomaisten mukaan Pakistan vapautti 314 intialaista kalastajaa, jotka oli vangittu laittomasta kalastamisesta Pakistanin aluevesillä. Kysessä oli hyväntahdon ele, jonka on tarkoitus edistää rauhan prosessia maiden välillä. Pakistan ja Intia ovat säännöllisesti pidättäneet toistensa kalastajia syyttäen heitä aluevesirajojen loukkauksesta. Ydinasevaltiot kiistelevät edelleen muun muassa Kashmirin alueesta ja maiden välinen raja on raskaasti aseistettu.
KUVA: STRDEL
Kaivo tulvan keskellä. Nainen pumppaa juomavettä kaivosta tulva-alueen keskellä Assamin osavaltiossa Intian koillisosassa. Viranomaisten mukaan ainakin 27 ihmistä on kuollut ja jopa 900000 on joutunut jättämään kotinsa, kun monsuunisateet saapuivat alueelle ja aiheuttivat tulvia.
KUVA: STRINGER/CHILE
Mielenosoituksia Chilessä. Mellakkapoliisin kulkuneuvo ja mielenosoittajat kohtasivat mielenosoituksessa, jossa vaadittiin parempaa koulutusjärjestelmää. Pääkaupungissa Santiagossa mieltään osoittaneet nuoret syyttävät nykyistä koulutusjärjestelmää epäoikeudenmukaiseksi ja tehottomaksi. Nykyinen järjestelmä on jäänne diktaattori Augosto Pinochetin valtakaudelta. Opiskelijoiden mukaan yksityiskouluihin perustuva järjestelmä on liian kallis.
Kommentit
Tuoreimmat
Näitä luetaan!
-
Koira repi nenän irti tyttöystäväänsä puolustaneelta mieheltä 20:53
1.
-
Tuore KIDsing-voittaja faneilleen: "Rakastan teitä kaikkia!" 22:03
2.
-
Britannia kävi energiakatastrofin partaalla: "Varastossa vain 6 tunniksi" 18:51
3.
-
Jälleen raaka isku sotilaan kimppuun keskellä päivää 22:11
4.
-
Rikkoiko Rosberg sääntöjä ajaessaan paalulle? 20:51
5.
-
Näin pelattiin lätkäkisat Pohjois-Korean tyyliin – ”vastustajille yllättäviä menoja” 15:40
6.
-
Pirkka- ja Rainbow-mehuja tehtiin käsittämättömissä oloissa – näin kertoo tutkija 19:04
7.
-
IS testasi kesän uutuusjäätelöt - kohujäätelö kärkikolmikossa 09:50
8.
-
Afrikkalaiset naiset kovaa valuuttaa seksikaupassa – näin kuvio toimii 14:34
9.
-
Viking XPRS:n lähtö viivästyi ruumislöydön takia 20:40
10.
-
Tiikeri raateli eläintenhoitajan kuoliaaksi 13:23
11.
-
Keke ja Nico Rosberg haastettiin oikeuteen - luksusjahdin kapteeni syyttää laittomista potkuista 12:53
12.
-
Emilia Pikkarainen säteili muotinäytöksessä Monacossa - katso kuvat! 14:12
13.
-
Näin Jennifer Aniston hankki itselleen stripparin vartalon 10:41
14.
-
Finnair joutui vähentämään matkustajamäärää - yli 40 lomalaista jäi Turkkiin 16:42
15.
-
Harvinainen näky taivaalla: Kolme planeettaa kohtaa sunnuntaina 09:55
16.
-
Hufvudstadsbladet sai Venäjältä tietoa Pussy Riot -katoamisesta 18:03
17.
-
Ässien kausi sai täydellisen päätöksen 21:41
18.
-
Viivi Avellanilla hymyyn on syy: häät tulossa ja vauvakuume 16:08
19.
-
Les Miserables -tähti: Hollywood varasti isot rintani 15:04
20.
-
ESS: Suomen pankista löytyi yli 90 vuotta vanha salakäytävä 24.5. 23:52
1.
-
Hävytön viesti katumaasturin konepellissä järkytti shoppailijan 24.5. 22:14
2.
-
IS testasi kesän uutuusjäätelöt - kohujäätelö kärkikolmikossa 09:50
3.
-
Suomalainen kiuasmiljonääri osti Schumacherin Ferrarin 09:35
4.
-
Britannia kävi energiakatastrofin partaalla: "Varastossa vain 6 tunniksi" 18:51
5.
-
Tiesitkö tätä Uuno Epsanjassa -elokuvasta? 24.5. 15:29
6.
-
Viisuhuntu sai mennä - Krista pelkissä alusvaatteissa ja ketjuissa 24.5. 23:04
7.
-
Afrikkalaiset naiset kovaa valuuttaa seksikaupassa – näin kuvio toimii 14:34
8.
-
Näin pelattiin lätkäkisat Pohjois-Korean tyyliin – ”vastustajille yllättäviä menoja” 15:40
9.
-
Nyt suomalaisten ei tarvitse tuntea sääkateutta - katso nämä kuvat! 24.5. 23:37
10.
-
Näin Jennifer Aniston hankki itselleen stripparin vartalon 10:41
11.
-
Viking XPRS:n lähtö viivästyi ruumislöydön takia 20:40
12.
-
Keke ja Nico Rosberg haastettiin oikeuteen - luksusjahdin kapteeni syyttää laittomista potkuista 12:53
13.
-
Useita tuomioita: Katso miten oppilaat pilkkaavat opettajia 07:03
14.
-
Tiikeri raateli eläintenhoitajan kuoliaaksi 13:23
15.
-
Mestariajajan poika aiheutti Monacossa jättimäisen ketjukolarin - katso video 24.5. 20:36
16.
-
Emilia Pikkarainen säteili muotinäytöksessä Monacossa - katso kuvat! 14:12
17.
-
Kaupunkiseikkailijan raju ilmalento - 15-vuotias poika putosi 10 metristä seinältä asvaltille 06:44
18.
-
Mystinen käry karkotti kerrostaloasukkaat kadulle Espoossa 24.5. 19:46
19.
-
Harvinainen näky taivaalla: Kolme planeettaa kohtaa sunnuntaina 09:55
20.
-
Nyt riitti - espanjalaiset sairaanhoitajat pakenevat Suomesta 21.5. 10:17
1.
-
Seksiguru laukoo: Nämä viisi virhettä naiset tekevät sängyssä 23.5. 16:21
2.
-
Ostitko näitä lihapullia S- tai K-kaupasta? Hävitä heti sekajätteessä 24.5. 10:47
3.
-
Tre Kronorilta unohtui vastustajan kunnioitus 19.5. 23:51
4.
-
Hausmyllyn laulajatähti on kuollut 19.5. 12:50
5.
-
Tiesitkö tätä Uuno Epsanjassa -elokuvasta? 24.5. 15:29
6.
-
Suomi sai naapurimailta 0 pistettä - "paskat naapurit" 19.5. 9:31
7.
-
Radiojuontaja palasi vaimonsa luo: " Olin tehdä elämäni suurimman virheen" 21.5. 10:07
8.
-
Idolsista tutun Lassi Valtosen hurja muodonmuutos - katso 20.5. 18:00
9.
-
Tästä ei poikaystävä tykkää - fitness-kaunottaren jumppavideolla nolo vilahdus 19.5. 14:56
10.
-
Tämä kuva kirpaisee, jos nuolet vielä haavoja Leijona-tappiosta 20.5. 13:18
11.
-
18-vuotias sai vihjeen blogista - valppaus pelasti teinitytön hengen 19.5. 17:18
12.
-
Oletko istunut aina väärin? Tutkijoilta yllättävä suositus 22.5. 11:58
13.
-
Teri Niitti: Mies, älä tee tätä pukeutumismokaa kesäkadulla! 22.5. 17:09
14.
-
Kummolalta käsittämätön selitys 203 euron MM-lipuille 22.5. 10:28
15.
-
Poliisi iski heti törkeästi kaahaaviin Gumball-autoihin Suomessa - katso kuvat 20.5. 10:32
16.
-
Haluatko parempaa kohtelua lentokoneessa? Vältä näitä virheitä, niin keräät pisteitä lentoemänniltä! 19.5. 8:02
17.
-
F1-pomo ärähti Räikkösen kypärästä 24.5. 6:00
18.
-
Skeittarilegenda Tony Hawk ihmetteli suomalaislasta pellolla 20.5. 15:51
19.

Koira repi nenän irti tyttöystäväänsä puolustaneelta mieheltä
Britannia kävi energiakatastrofin partaalla: "Varastossa vain 6 tunniksi"
Näin pelattiin lätkäkisat Pohjois-Korean tyyliin – ”vastustajille yllättäviä menoja”
Afrikkalaiset naiset kovaa valuuttaa seksikaupassa – näin kuvio toimii
Luksusauton omistaja vaati kaupunkiin matalampia hidastusesteitä - ja voitti
Tiikeri raateli eläintenhoitajan kuoliaaksi
Lehti: Saksassa terroriuhka Mestarien liigan finaalin aikana




