Mystinen jopa Egyptin pyramideja vanhempi rakennelma sijaitsee paikassa, johon tutkijat eivät pääse.
Syyrian autiomaassa sijaitsevan rakennelman löytänyt arkeologi Robert Mason pelkää, ettei koskaan pääse tutkimaan löytöään maan levottoman tilanteen vuoksi. Hän puhui löydöstään Harvardin yliopiston seemiläisten kulttuurien museossa viime viikolla.- Sen tutkiminen vaatii paljon työtä, mutta en tiedä tuleeko se koskaan tapahtumaan, Mason sanoo yliopiston Harvard Gazette -julkaisun mukaan.
Mason nimesi löytönsä "Syyrian Stonehengeksi", koska hänestä kertomansa mukaan tuntui kuin hän olisi joutunut Englannin Salisbury Plain -tasangolle, jossa kuuluisa Stonehenge-kivirakennelma sijaitsee.
Mason oli vuonna 2009 Syyriassa tutkimassa muinaista luostaria, kun hän lähistöllä kävellessään löysi mystisiä kivimuodostelmia: kivistä tehtyjä ympyröitä ja muita rakennelmia sekä palasia kivityökaluista. Hän löysi myös merkkejä haudoista.
- Alue näytti kuin se olisi kuolleille, ei eläville, Mason sanoo.
Masonin löytö sijaitsee erämaassa noin 80 kilometriä Damaskoksesta pohjoiseen lähellä muinaista Deir Mar Musan luostaria.
Löydöstä tekee kiinnostavan alueelta löytyneiden esineiden ikä. Masonin löytämät vanhojen työkalujen palaset ovat osoittautuneet paljon luostaria vanhemmiksi.
Löydökset ovat mahdollisesti peräisin neoliittiselta kaudelta tai varhaiselta pronssikaudelta noin 6000-10000 vuoden takaa. Esimerkiksi Egyptin vanhimmat Gizan pyramidit ovat noin 4500 vuotta vanhoja. Englannin Salisburyn Stonehenge on 3000-5000 vuotta vanha.
- LUE MYÖS: Tutkijoilla uusi Stonehenge-teoria
Jos paluu Syyriaan olisi mahdollinen, Mason haluaisi tutkia myös luostarin kirkon pääalttaria, josta hän uskoo löytävänsä sisäänkäynnin maanalaisiin hautoihin.
Syyrian tilanne on kärjistynyt entisestään viime päivinä sen jälkeen, kun Syyria ampui alas Nato-maa Turkin hävittäjän. Turkki on luvannut kostaa iskun.
Ihmisoikeusaktivistien mukaan Syyriassa on kuollut jo yli 14 000 ihmistä sen jälkeen, kun presidentti Bashar al-Assadin hallinnon vastaiset mielenosoitukset alkoivat viime vuoden maaliskuussa. Vasta viime tiistaina al-Assad julisti maan olevan sotatilassa.
Kommentit
Tuoreimmat
Näitä luetaan!
-
IS testasi grillimakkarat: Suomen suosituin jäi pohjalle! 12:54
1.
-
Etiketti irtosi: Tuttu Off! olikin puolalaista ötökkäkarkotetta! 13:40
2.
-
Nyt se alkoi: Palava auto jumitti juhannusliikenteen – ärsyttävä ohittelu alkoi heti 13:25
3.
-
Mihin laitat autosi avaimet kun suljet ovet? Näin ikävästi kävi punaiselle Yarikselle 13:34
4.
-
Kesätyöntekijöille 12 300€/kk - Yle: "Onko tämä jo härskiä?" 10:16
5.
-
Susanna Penttilä petossyytteestään: Se oli väärinkäsitys 13:09
6.
-
Vaimonsa kuoliaaksi hakannut saa jättieläkettä 19.6. 22:32
7.
-
Kysely paljasti: Kossuun laitetaan yllättäviä mausteita 12:42
8.
-
James Gandolfini kuoli Italiassa kesken isä-poika-matkan 09:17
9.
-
James Gandolfinin ystävä: James sai kohtauksen hotellin vessassa 13:20
10.
-
Talentissa hypnoottinen tanssiesitys - pääkin lähti irti 13:53
11.
-
Tässä on torstain pahin paikka autoilijalle – katso ruuhkaennusteet 19.6. 15:49
12.
-
Liki 9-metrinen Lincoln-limusiini löytyi järvestä Ruotsissa 00:04
13.
-
Tutkijoiden väite: 230 ihmistä surmannut lentoturma ei ollutkaan onnettomuus 19.6. 21:00
14.
-
Arvopaperi: Antti Herlin rikastui vuodessa 890 000 000 euroa – tässä ovat Suomen pörssirikkaimmat ihmiset 09:00
15.
-
Poliisi teki neljä järkyttävää löytöä päivän aikana: "Harvoin näitä tulee" 19.6. 21:42
16.
-
Yhdysvaltain suurlähettiläsperhe rakasti mämmiä 12:16
17.
-
Kännikirjoitus nettiin kaupunginjohtajasta kävi kalliiksi 13:11
18.
-
Mies, oletko alle 182 senttia pitkä? Tämä koskee sinua! 19.6. 17:42
19.
-
Kevyttä ja monikäyttöistä päälle juhliin? Älä unohda tätä perusvaatetta kaappiin! 13:41
20.
-
Poliisi teki neljä järkyttävää löytöä päivän aikana: "Harvoin näitä tulee" 19.6. 21:42
1.
-
Mies, oletko alle 182 senttia pitkä? Tämä koskee sinua! 19.6. 17:42
2.
-
Allasbileet saivat hirveän lopun - järjestäjät kaatoivat altaaseen nestemäistä typpeä 19.6. 23:00
3.
-
Kylie Minoguen läpinäkyvä pyjama-asu hämmentää - katso kuva! 19.6. 13:51
4.
-
Liki 9-metrinen Lincoln-limusiini löytyi järvestä Ruotsissa 00:04
5.
-
Vaimonsa kuoliaaksi hakannut saa jättieläkettä 19.6. 22:32
6.
-
Tutkijoiden väite: 230 ihmistä surmannut lentoturma ei ollutkaan onnettomuus 19.6. 21:00
7.
-
Vatikaani aikoo julkistaa ex-paavin mystisen ihmeen: "Hämmästyttää maailman" 19.6. 20:35
8.
-
Ilkka Kanervalta vaisu kommentti Elina Kiikon suhdehuhuista 19.6. 18:17
9.
-
Tarja Halonen paljasti kissansa omapäisen tavan 19.6. 18:35
10.
-
Kesätyöntekijöille 12 300€/kk - Yle: "Onko tämä jo härskiä?" 10:16
11.
-
Nuorukainen syöksyi kuolemaan neljännestä kerroksesta Espoossa 19.6. 16:13
12.
-
Näin Elina Kiikko kommentoi suhdehuhuja 19.6. 10:21
13.
-
Torontolaislehti antoi Raskille komean lempinimen 19.6. 23:36
14.
-
Tässä on torstain pahin paikka autoilijalle – katso ruuhkaennusteet 19.6. 15:49
15.
-
Sopranosin päätähti James Gandolfini kuoli yöllä 51-vuotiaana 10:40
16.
-
Kauniit ja Rohkeat -tähden hurja muodonmuutos povipommiksi! 19.6. 7:16
17.
-
James Gandolfini kuoli Italiassa kesken isä-poika-matkan 09:17
18.
-
Arvopaperi: Antti Herlin rikastui vuodessa 890 000 000 euroa – tässä ovat Suomen pörssirikkaimmat ihmiset 09:00
19.
-
Karhu vai koira? Katso kuvat ennen ja jälkeen "parturin" 19.6. 8:08
20.
-
Juhannuksen säästä voi tulla poikkeuksellinen - näin käy kerran vuosikymmenessä 16.6. 12:34
1.
-
Ei enää ininää! Karkota hyttyset tällä kotikonstilla täysin ilman myrkkyjä 16.6. 7:09
2.
-
Pysäyttävät luvut Suomesta: Täällä asuu eniten maksuhäiriöisiä 17.6. 10:19
3.
-
Nyt käy ovi Alkossa: ”Kyykkyviini” on juhannuksen hitti 18.6. 14:24
4.
-
Kokemuksia ilmalämpöpumpuista: "Miettikää tarkoin ennen kuin annatte naapurillenne luvan" 15.6. 15:23
5.
-
Näin poliisi ampuu miestä Länsisatamassa - katso uusi dramaattinen video! 16.6. 18:23
6.
-
Ilmiö tuli Suomeen: Murtovarkailla uusi tietolähde 17.6. 12:54
7.
-
Tätäkö autokauppiaat todella harrastavat? Kyseenalaisella sovelluksella voi huijata myös kaveria 14.6. 11:28
8.
-
Nyt menee jo yli-imelän rajalle: Onko tässä tv-häiden historian rakastunein pari? 18.6. 10:44
9.
-
Uimareita varoitetaan aivoja syövästä ameebasta: "Käyttäkää nenänipistimiä" 18.6. 17:39
10.
-
Kauniit ja Rohkeat -tähden hurja muodonmuutos povipommiksi! 19.6. 7:16
11.
-
11-vuotiaasta pojasta tuli isä - taustalla karu tarina 15.6. 8:19
12.
-
Poliisi teki neljä järkyttävää löytöä päivän aikana: "Harvoin näitä tulee" 19.6. 21:42
13.
-
Mies yritti selvitä tilanteesta grillilihalla – karhu raivostui ja raateli 17.6. 23:21
14.
-
Silminnäkijä järkyttyi: "Ampuja painoi piipun naisen otsaan" 15.6. 22:11
15.
-
Yle: Hyttyset levittävät nyt jänisruttoa - tällainen purema paljastaa taudin 14.6. 8:52
16.
-
Mies, oletko alle 182 senttia pitkä? Tämä koskee sinua! 19.6. 17:42
17.
-
Länsisataman ampuminen: Poika näki vierestä äitinsä murhan 15.6. 20:08
18.
-
Allasbileet saivat hirveän lopun - järjestäjät kaatoivat altaaseen nestemäistä typpeä 19.6. 23:00
19.
-
Uskomatonta onnea: Mies nousi omin jaloin tästä tuhoutuneesta Mersusta 17.6. 14:16
20.

Ainakin 70 000 kadoksissa Intiassa
FBI myönsi: Yhdysvaltalaisia tarkkaillaan ilmasta
"Väsynyt äänestämään rottia?" Kaupunki haluaa pormestariksi kissan
Vaimonsa kuoliaaksi hakannut saa jättieläkettä
Oikeus hylkäsi Berlusconin valituksen - tuomio pysyy toistaiseksi




