Lepakoita massoittain tuhoava tauti jatkaa leviämistään Yhdysvalloissa
Vuonna 2006 havaittu sairaus on tappanut arviolta jo 5,5 miljoonaa lepakkoa 19 osavaltiossa.Tautia kutsutaan valkonenäsyndroomaksi. Se on saanut nimensä valkoisesta sienikerroksesta, joka ilmestyy ensin lepakon päähän ja siipiin. Pahimmillaan sieni peittää lepakon koko ihon.
Lepakot alkavat sienen vuoksi menettää vararavintoaan ja heräävät talvihorroksesta ennen aikojaan lentelemään ympäriinsä. Taudin uskotaan siirtyvän lepakosta toiseen juuri horroksen aikana.
- Tauti tekee tuhojaan lepakon nahassa, se jopa syö siihen reikiä, selitti tutkija Rob Mies Discovery-uutisille.
Asiantuntijat ovat huolissaan tilanteesta, sillä lepakkokuolemista koituu maataloudelle suuria tappioita. Lepakot näet syövät suuria määriä hyönteisiä, jotka tuhoavat satoa. Lisäksi ne auttavat kasvien pölytyksessä.
Alkuperä ei tiedossa
Aluksi lepakkokuolemia havaittiin lähinnä Yhdysvaltain koillisosissa ja Itä-Kanadassa. Nyt tauti on ehtinyt jo Yhdysvaltojen länsiosiin, Missouriin ja eteläiseen Alabamaan.
Tutkijoiden mukaan sieni on levinnyt muun muassa Tennesseessä eläviin harvinaisiin harmaalepakoihin. Nopeasti leviävän taudin pelätään pyyhkäisevän olemattomiin Yhdysvaltain suurimpia lepakkoyhdyskuntia.
Amerikkalaistutkijoiden mukaan kyseessä ovat samantyyppiset lepakkokuolemat kuin Euroopassa, mutta huomattavasti suuremmassa mittakaavassa.
Projektitutkija Eeva-Maria Kyheröinen Luonnontieteellisestä keskusmuseosta sanoo, että Suomesta valkonenäsyndroomaa ei ole talvehtimispaikkojen seurannassa löydetty.
- Voi olla, että Euroopan alueella lajit ovat sopeutuneet elämään vastaavan sienilajin kanssa. Vielä ei tiedetä ihan tarkkaan, miksi tauti on ollut niin fataali Amerikassa.
Tutkija Rob Mies pitää mahdollisena, että sienitaudin leviäminen on ihmisten syytä. Se on voinut saada alkunsa lepakkoluolissa vierailleiden turistien jaloissaan tuomasta mudasta. On myös mahdollista, että mehiläisiä ja sammakoita viime aikoina vaivanneet taudit ovat samaa alkuperää lepakkotaudin kanssa.
Kommentit
Tuoreimmat
Näitä luetaan!
-
Seksiguru laukoo: Nämä viisi virhettä naiset tekevät sängyssä 16:21
1.
-
Tosi-tv-laihduttaja: Hiukset lähtivät liian tiukalla kuurilla 22:40
2.
-
Valtion ammateissa huimat palkkaerot - 1 155-10 525 e/kk 22:50
3.
-
Jennifer Aniston strippaa uusimassa roolissaan - katso! 19:08
4.
-
Kommandopipomies komensi kaikki maahan - vei rahat kioskista Vantaalla 22:59
5.
-
Rax Buffet hylkäsi pizza-sanan - "Karppaajat isoja mielipidevaikuttajia" 20:19
6.
-
Hulluruohon myrkky syövytti opettajan sormen 22:12
7.
-
Täyskäännös säässä - helteet tulevat Suomeen ensi viikolla! 17:48
8.
-
Somalimies auttoi kaatunutta mummoa - miehet hyökkäsivät kimppuun 13:36
9.
-
Chris O'Neillin malli-exä vietti ökyhäät 23:05
10.
-
Pankkikortin lainaaminen huoltoasemalla tuli kalliiksi - kymppitonni katosi 20:33
11.
-
Jari Litmanen teki komean rabona-kikan Hongkongissa - katso video! 21:17
12.
-
Evira-pomo vetoaa: "Tarkistakaa kotipakastimet!" 22:31
13.
-
Räikkönen: En käytä Facebookia ja haluaisin heittää puhelimeni pois 18:51
14.
-
Poliisi varoittaa: Kesä villitsee ulkomaalaiset rikoskoplat - Älä jätä edes tuuletusikkunaa auki! 18:40
15.
-
Analyysi: Itämeren "ufo-löytö" sisältää valmistettua metallia 14:36
16.
-
Unelmien poikamiestyttö puhuu alkoholismistaan - 20 pulloa meni viikossa 14:13
17.
-
HJK hävisi taas kotonaan - Muuris-huudot raikuvat jo! 22:12
18.
-
Täydellinen nainen on nyt maisteri! 20:36
19.
-
Nuori nainen katosi Ruotsissa - pää ja ruumiinosia löytyi metsästä 15:02
20.
-
Seksiguru laukoo: Nämä viisi virhettä naiset tekevät sängyssä 16:21
1.
-
Lontoon surman silminnäkijä: "He olivat kuin eläimiä" 08:39
2.
-
Somalimies auttoi kaatunutta mummoa - miehet hyökkäsivät kimppuun 13:36
3.
-
Missi-Maija jäi ilman valkolakkia 13:07
4.
-
Muistatko vielä tämän? Räikkönen korkkasi oluen kesken kilpailun 11:51
5.
-
Unelmien poikamiestyttö puhuu alkoholismistaan - 20 pulloa meni viikossa 14:13
6.
-
Salatut elämät päättyy jäätävään tunnelmaan 09:14
7.
-
Täyskäännös säässä - helteet tulevat Suomeen ensi viikolla! 17:48
8.
-
Venäläismalli Cannesin punaisen maton seksikkäin kaunotar - katso kuvat! 22.5. 23:37
9.
-
Paha rekkakolari Pyhtäällä - kaksi kuollut 14:45
10.
-
Jari Sarasvuo: Isän kohtalo kaduttaa 10:33
11.
-
Teri Niitti: Mies, älä tee tätä pukeutumismokaa kesäkadulla! 22.5. 17:09
12.
-
Viking Line pahoittelee: Tuhansien risteilymatka peruttiin yllättäen 22.5. 22:21
13.
-
Tästä Tukholman mellakat räjähtivät: Mies ammuttiin suomalaisen vaimon silmien edessä 10:16
14.
-
Harri Kirvesniemi haki suksifirmansa konkurssiin 13:14
15.
-
Kotkalainen roskakuski saa jättikorvaukset – uskomaton syy potkuille 15:33
16.
-
Salaattipenkistä tehtiin tutkintapyyntö poliisille – nyt puhuu kasvattaja 16:19
17.
-
Analyysi: Itämeren "ufo-löytö" sisältää valmistettua metallia 14:36
18.
-
Maria Jungner puhuu seksistä 12:30
19.
-
Kuudesluokkalainen poika puukotti tyttöä koulussa 09:16
20.
-
Tutkimus: Tämä naisten asuste on todellinen bakteeripesä 18.5. 11:00
1.
-
Nyt riitti - espanjalaiset sairaanhoitajat pakenevat Suomesta 21.5. 10:17
2.
-
Tre Kronorilta unohtui vastustajan kunnioitus 19.5. 23:51
3.
-
Hausmyllyn laulajatähti on kuollut 19.5. 12:50
4.
-
Ero: Iina Kuustosen pitkä avoliitto on ohi 17.5. 14:52
5.
-
Suomi sai naapurimailta 0 pistettä - "paskat naapurit" 19.5. 9:31
6.
-
Radiojuontaja palasi vaimonsa luo: " Olin tehdä elämäni suurimman virheen" 21.5. 10:07
7.
-
Idolsista tutun Lassi Valtosen hurja muodonmuutos - katso 20.5. 18:00
8.
-
Tästä ei poikaystävä tykkää - fitness-kaunottaren jumppavideolla nolo vilahdus 19.5. 14:56
9.
-
Tämä kuva kirpaisee, jos nuolet vielä haavoja Leijona-tappiosta 20.5. 13:18
10.
-
18-vuotias sai vihjeen blogista - valppaus pelasti teinitytön hengen 19.5. 17:18
11.
-
2-vuotias putosi viidennen kerroksen tuuletusikkunasta Pasilassa 17.5. 16:21
12.
-
Seksiguru laukoo: Nämä viisi virhettä naiset tekevät sängyssä 16:21
13.
-
Oletko istunut aina väärin? Tutkijoilta yllättävä suositus 22.5. 11:58
14.
-
Teri Niitti: Mies, älä tee tätä pukeutumismokaa kesäkadulla! 22.5. 17:09
15.
-
Kummolalta käsittämätön selitys 203 euron MM-lipuille 22.5. 10:28
16.
-
Nöyryytetyt ruotsalaiset julistivat sodan Suomelle: ”Sitä en koskaan unohda” 17.5. 7:36
17.
-
Poliisi iski heti törkeästi kaahaaviin Gumball-autoihin Suomessa - katso kuvat 20.5. 10:32
18.
-
Haluatko parempaa kohtelua lentokoneessa? Vältä näitä virheitä, niin keräät pisteitä lentoemänniltä! 19.5. 8:02
19.

30 000 pizzan lähetys riitti Guinnesin ennätyskirjaan
Lennokit ja Guantanamo nousivat Obaman terrorismipuheen pääasioiksi
Poliisi pidätti miehen ja naisen Lontoon verityöstä - Kaduilla partioi jo 1200 ylimääräistä poliisia
BBC: Turvallisuusviranomaiset tunsivat Lontoon kirvessurmaajat
Miksi mies ammuttiin suomalaisvaimon eteen? Nyt puhuu Husbyn poliisi
Pussy Riot -aktivisti ei pääse ehdonalaiseen




