Saksalaisesta kirjastosta löytyi ainutlaatuinen kopio "Amerikan syntymätodistuksesta".
Münchenissä sijaitsevasta Ludwig Maximilian -yliopiston kirjastosta löytynyt kartta on tutkijoiden mukaan viides versio saksalaisen kartanpiirtäjän Martin Waldseemullerin vuonna 1507 piirtämästä kartasta.Waldseemullerin kartassa Amerikka mainittiin ensimmäistä kertaa erillisenä mantereena maailmankartalla, minkä vuoksi sitä on sanottu "Amerikan syntymätodistukseksi".
Karttalöytö on yllättävä, sillä aiemmin kopioita luultiin olevan olemassa vain neljä. Yliopiston kirjaston kuraattori Sven Kuttner sanoo yliopiston verkkosivuilla, että nyt löydetty kopio poikkeaa muista.
Esimerkiksi Calicutin sijainti eteläisessä Intiassa on nyt 12 lohkoon jaetulla kartalla viidennen karttalohkon sijaan neljännellä. Tutkimusmatkailija Vasco da Gama rantautui Calicutiin vuonna 1498.
Myös karttaan piirretyt varjostukset ja joidenkin kirjaimien muodot poikkeavat muista versioista.
- Löydetty kartta eroaa useilta yksityiskohdiltaan muista tunnetuista kopioista, joten sen voi sanoa olevan ainutlaatuinen, Kuttner sanoo yliopiston verkkosivujen mukaan.
- Olemme tehneet sensaatiomaisen löydön, luonnehtii puolestaan kirjaston johtaja Klaus-Rainer Brintzinger.
Kartta löytyi muutama päivä sitten kahden 1500-luvulta peräisin olevan teoksen välistä.
Kartta selvisi toisesta maailmansodasta, vaikka yliopiston kirjasto tuhoutui ilmapommituksissa. Marraskuussa 1942 suuri osa kirjaston vanhimmista teoksista siirrettiin turvallisempaan paikkaan. Kuttnerin mukaan tuolloin laatikoihin pakattiin myös teokset, joiden välissä kartta oli.
Alkuperäinen ja kooltaan huomattavasti nyt löytynyttä kopiota suurempi Waldseemullerin kartta löytyi vuonna 1901 sakasalaisesta luostarista. Saksan liittokansleri Angela Merkel luovutti kartan Yhdysvalloille vuonna 2007.
Yksi karttakopioista myytiin huutokaupassa miljoonalla dollarilla (800000 eurolla) vuonna 2005.
"Amerikan syntymätodistuksen" aiemmin tuntematon kopio löytyi juuri ennen kuin Yhdysvallat juhlii itsenäisyyspäiväänsä, joka on tänään keskiviikkona.
Kommentit
Tuoreimmat
Näitä luetaan!
-
Nyt riitti - espanjalaiset sairaanhoitajat pakenevat Suomesta 10:17
1.
-
Näin Gumball 3000 jatkui Venäjällä - IS kyydissä! 15:16
2.
-
Radiojuontaja palasi vaimonsa luo: " Olin tehdä elämäni suurimman virheen" 10:07
3.
-
Tänään vihittävä tv-aviopari selvisi raskaasta tragediasta 15:58
4.
-
Vessapaperiarvonta oikeuteen - voittomahdollisuus oli vain 1:2400000000! 13:39
5.
-
Isomummo piti miestä vankina yli kuukauden 10:45
6.
-
Valmentajalle syyte alaikäisten futistyttöjen hyväksikäytöstä 14:53
7.
-
Kuolema lähellä: George Michael tippui autosta yli satasen vauhdissa moottoritiellä! 14:54
8.
-
Räikkönen myönsi: "Minulla on kaksi vaihtoehtoa" 15:44
9.
-
Raivostuttaako sammaloitunut nurmikko? Näin pääset sammaleesta eroon 10:55
10.
-
"Maailmanhistorian pahin tornado" - katso kuvat ja video Oklahoman tuhosta 13:08
11.
-
Illalla televisiossa: Tätä isää vaivaa oksettava kasviskammo! 15:21
12.
-
Poliisikansanedustajilta tylyä tekstiä Gumball-kisaajille: "Mikä kehitysvaihe jäänyt elämässä väliin?" 10:33
13.
-
Viisivuotias brittityttö hukkui suositun lomakohteen uima-altaaseen 20.5. 23:37
14.
-
Tv-poliisi Taina Kolkkalan ovela kikka: Tuliaiset bisnesluokassa Suomeen 06:25
15.
-
David Hasselhoff rantautui Tallinnaan! 10:22
16.
-
DW: Kiina haluaa Pohjois-Korean johtoon Kimin Disneyworld-veljen 12:58
17.
-
Varusmiehet saivat vappuna lisäohjeen kypärän kiristämisestä 11:33
18.
-
Karmiva näky: Tässä menee USA:n tappajatornado yli 300 km/h 07:31
19.
-
Siwan kassakaappiryöstäjille iso saalis Turussa 13:08
20.
-
Nyt riitti - espanjalaiset sairaanhoitajat pakenevat Suomesta 10:17
1.
-
Idolsista tutun Lassi Valtosen hurja muodonmuutos - katso 20.5. 18:00
2.
-
Skeittarilegenda Tony Hawk ihmetteli suomalaislasta pellolla 20.5. 15:51
3.
-
Gumball-yllätys: Poliisin suunnitelma epäonnistui - kaaharit selvisivätkin tänään ilman sakkoja! 20.5. 17:06
4.
-
Hulppea ökyjahti rantautui Helsinkiin 20.5. 22:00
5.
-
Tämä kuva kirpaisee, jos nuolet vielä haavoja Leijona-tappiosta 20.5. 13:18
6.
-
Karmiva näky: Tässä menee USA:n tappajatornado yli 300 km/h 07:31
7.
-
Tv-poliisi Taina Kolkkalan ovela kikka: Tuliaiset bisnesluokassa Suomeen 06:25
8.
-
Radiojuontaja palasi vaimonsa luo: " Olin tehdä elämäni suurimman virheen" 10:07
9.
-
Nämä suomalaiset saivat kutsun NHL:n testitilaisuuteen 20.5. 21:43
10.
-
Viisivuotias brittityttö hukkui suositun lomakohteen uima-altaaseen 20.5. 23:37
11.
-
Vedonlyöjä luotti Leijonien tehottomuuteen - tienasi 37 000 euroa 20.5. 16:33
12.
-
Duudsonit Gumballissa: Ruotsin poliisi sakotti ja haukkui idiooteiksi 20.5. 21:35
13.
-
Hyks jätti syöpäsairaan kuolemaan - ruotsalaiskirurgit pelastivat 20.5. 18:22
14.
-
Isomummo piti miestä vankina yli kuukauden 10:45
15.
-
Gumball 3000 Suomessa - David Hasselhoff töpeksi ruotsinlaivan kanssa 20.5. 17:31
16.
-
"Maailmanhistorian pahin tornado" - katso kuvat ja video Oklahoman tuhosta 13:08
17.
-
Järkyttävä uhriluku julki: Oklahoman tornado tappoi 91, joista 20 lasta 15:18
18.
-
"Hullut muurahaiset tuhoavat ihmisten koteja" 20.5. 13:06
19.
-
Raivostuttaako sammaloitunut nurmikko? Näin pääset sammaleesta eroon 10:55
20.
-
Tutkimus: Tämä naisten asuste on todellinen bakteeripesä 18.5. 11:00
1.
-
Yllättävä merkitys: Tiesitkö mitä sana "škoda" todella tarkoittaa! 16.5. 14:53
2.
-
Virpi Sarasvuo muutti tyyliään - uusi look säväyttää 15.5. 19:46
3.
-
Teinipoikien pilalla karmea loppu: "Kerro, että tämä on unta" 14.5. 21:47
4.
-
"Aavelaiva" lähestyy Helsinkiä - katso kangastuskuva 15.5. 6:01
5.
-
VR:n nettikaupasta tulostui kummia: "Konnarille en kehdannut lippua näyttää" 15.5. 14:57
6.
-
Myrkkyvaara - hävitä tämä Rainbown tuote! 15.5. 11:07
7.
-
Tre Kronorilta unohtui vastustajan kunnioitus 19.5. 23:51
8.
-
Hausmyllyn laulajatähti on kuollut 19.5. 12:50
9.
-
Ero: Iina Kuustosen pitkä avoliitto on ohi 17.5. 14:52
10.
-
Enemmistöllä pyöräilijöistä vaarallinen harhaluulo liikenteessä 16.5. 12:43
11.
-
Nyt riitti - espanjalaiset sairaanhoitajat pakenevat Suomesta 10:17
12.
-
Suomi sai naapurimailta 0 pistettä - "paskat naapurit" 19.5. 9:31
13.
-
Idolsista tutun Lassi Valtosen hurja muodonmuutos - katso 20.5. 18:00
14.
-
"Jokamiehen harrastuksesta" tuli tappava - kolme suomalaista kuoli lyhyessä ajassa 14.5. 14:14
15.
-
Tästä ei poikaystävä tykkää - fitness-kaunottaren jumppavideolla nolo vilahdus 19.5. 14:56
16.
-
18-vuotias sai vihjeen blogista - valppaus pelasti teinitytön hengen 19.5. 17:18
17.
-
Tämä kuva kirpaisee, jos nuolet vielä haavoja Leijona-tappiosta 20.5. 13:18
18.
-
Naiset puhuvat! Anna, 42: "Seksiä on paljon - ulkomaalaisten miesten kanssa" 16.5. 16:24
19.
-
2-vuotias putosi viidennen kerroksen tuuletusikkunasta Pasilassa 17.5. 16:21
20.

Vanhuksen koira pilkisti raunioista kesken haastattelun - katso video
Obama jättää isänsä synnyinmaan väliin Afrikan-kiertomatkalla
Hiiop: näin se Airbus liikkuu käsivoimin - katso päivän uutiskuvat
DW: Kiina haluaa Pohjois-Korean johtoon Kimin Disneyworld-veljen




