Turvatarkastajat havaitsivat lapsen läpivalaisukoneen ruudulta, kertoo Daily Mail.
Egyptiläisen avioparin kone laskeutui viime perjantaina Sharjahin kansainväliselle lentokentälle Arabiemiraatteihin.Viranomaiset kuitenkin pysäyttivät parin ennen tullia, sillä heidän viiden kuukauden ikäisellä vauvallaan ei ollut omaa viisumia maahan.
Vanhempien annettiin jäädä lentokentälle odottamaan sunnuntaita, jolloin lentokentän viisumiviranomaiset tulisivat jälleen töihin.
He kuitenkin ajautuivat epätoivoiseen yritykseen saadakseen lapsensa heti maahan. Virkailijoiden vuoron vaihduttua he piilottivat vauvan laukkuun saadakseen tämän salakuljetettua maahan ilman viisumia.
Altistui suurelle määrälle säteilyä
Yritys paljastui, kun turvatarkastajat havaitsivat vauvan hahmon käsimatkatavaroiden läpivalaisulaitteen ruudulla. Pariskunta pidätettiin lapsensa hengen vaarantamisesta, sillä tämä altistui suurelle määrälle säteilyä.
- Tämä laite on vaarallinen kenelle tahansa kulkea läpi, saati sitten vauvalle, poliisiviranomainen kertoi Gulf Newsille.
Pidätetty pariskunta oli aiemmin asunut Arabiemiraateissa laillisesti. He kuitenkin palasivat hetkeksi Egyptiin, jotta vauva voisi syntyä vanhempiensa kotimaassa.
Ei ole tiedossa, kuinka vanhemmat saivat vauvan vietyä ilman passia lentokoneeseen Egyptissä.
Kommentit
Tuoreimmat
Näitä luetaan!
-
Tutkimus: Tämä naisten asuste on todellinen bakteeripesä 11:00
1.
-
Nämä maat ovat maailman suvaitsemattomimpia 13:38
2.
-
Granlund ja Koskiranta vaihtavat paikkaa 10:45
3.
-
Suomalaiset avautuvat: 11 keinoa, joilla tuhoat toimivan avioliiton 09:10
4.
-
Miksi juoksulenkillä pistää kylkeen? 13:41
5.
-
Koiraepisodia seurasi pahoinpitely - lopulta paljastui myös huumeviljelmä 12:35
6.
-
Urpilainen Ykkösaamussa: Tämän takia Tuomioja sai pitää paikkansa 11:39
7.
-
Prahan metroon uusi kokeilu: "Pitää varoa, ettei kukaan ala vietellä minua" 11:55
8.
-
Pyöräilijän nettivideo aiheutti skandaalin – pappi kärähti puistoseksistä 06:30
9.
-
Venäläisnyrkkeilijän silmä paisui muodottomaksi - katso hurja kuvasarja 13:59
10.
-
Käsimerkki ylitti ärsytyskynnyksen: "Heidän henkisestä iästään en tiedä" 14:08
11.
-
Kristaa kehutaan Briteissä: "Nokkela veto" 11:37
12.
-
Ruotsalaisten lätkäuho jatkuu: "Olemme parempia, viisaampia ja suurempia" 09:18
13.
-
Krista on valmis illan viisufinaaliin 13:33
14.
-
Robin, onko tuo parturin takki? Ruotsin viisuedustajan outo finaalityyli 13:15
15.
-
Oletko tutustunut tähän Turkin uutuuskohteeseen? - "Ihan kuin ei Turkissa olisikaan" 14:12
16.
-
Linja-auto rusensi valotolpan Helsingissä - kuljettaja nukahti rattiin? 10:11
17.
-
WSJ: Pohjois-Korea on laukaisuut kolme ohjusta 11:35
18.
-
Presidentti palkitsi Oriveden sankariopettajan hengenpelastusmitalilla: "Iso kunnia" 06:30
19.
-
Sedinin veljekset ovat ihan Ding Dång – printtaa paperinuket viikonlopuksi! 17.5. 20:07
20.
-
Ero: Iina Kuustosen pitkä avoliitto on ohi 17.5. 14:52
1.
-
2-vuotias putosi viidennen kerroksen tuuletusikkunasta Pasilassa 17.5. 16:21
2.
-
Nasa varoittaa: Älä pidä kännykkää päällä lentokoneessa - tässä syy 17.5. 14:47
3.
-
Illalla televisiossa: ”Jos et anna miehellesi kunnolla, se alkaa etsiä sitä muualta” 17.5. 15:21
4.
-
4-vuotiasta nukutettiin painopeitteellä päiväkodissa 17.5. 16:24
5.
-
Joku raja Kim Kardashian! Katso kuinka tähden jalat tursuivat ulos kengistä 17.5. 15:49
6.
-
Yllätys Ruotsin hovissa - Madeleinen miehestä ei kuninkaallista 17.5. 15:25
7.
-
Pyöräilijän nettivideo aiheutti skandaalin – pappi kärähti puistoseksistä 06:30
8.
-
Tämän takia Krista ei voita 17.5. 10:10
9.
-
Suomi–Ruotsi-peliin saa vieläkin lippuja – ja millä hinnalla! 17.5. 22:23
10.
-
Tutkimus: Tämä naisten asuste on todellinen bakteeripesä 11:00
11.
-
Kuusi vuotta Madeleinen katoamisesta: Scotland Yardilta uusi lista epäilyttäviä nimiä 17.5. 18:11
12.
-
Sedinin veljekset ovat ihan Ding Dång – printtaa paperinuket viikonlopuksi! 17.5. 20:07
13.
-
Suomalaiset avautuvat: 11 keinoa, joilla tuhoat toimivan avioliiton 09:10
14.
-
Poliisi: Oletko nähnyt tätä miestä: Ampui käsiaseella päähän keskellä päivää 17.5. 10:39
15.
-
Ruotsin viisuyllätys: Finaalissa kaksi miestä suutelee! 17.5. 20:34
16.
-
Naisnäyttelijä löi miestään veitsellä - 3 vuotta vankeutta 17.5. 16:28
17.
-
Ruotsalaisten lätkäuho jatkuu: "Olemme parempia, viisaampia ja suurempia" 09:18
18.
-
Salama iski taloon - tulipalo syttyi 17.5. 17:29
19.
-
HS: Pihla Viitala vetäytyi merkittävästä tv-roolista Yhdysvalloissa 17.5. 15:17
20.
-
Lotta, 38, avautuu seksistä: "Mukana oli se naapurinsetä, jonka kanssa eksyin sänkyyn" 13.5. 15:33
1.
-
Opettaja poseerasi pikkubikineissä kuumissa kuvissa – potkuthan siitä tuli 11.5. 15:22
2.
-
Angelina Jolie poistatti rintansa 14.5. 10:06
3.
-
Yllättävä merkitys: Tiesitkö mitä sana "škoda" todella tarkoittaa! 16.5. 14:53
4.
-
Virpi Sarasvuo muutti tyyliään - uusi look säväyttää 15.5. 19:46
5.
-
Teinipoikien pilalla karmea loppu: "Kerro, että tämä on unta" 14.5. 21:47
6.
-
Nuori mies potki tuntemattoman 17-vuotiaan tytön hengiltä Espoossa 13.5. 12:02
7.
-
"Aavelaiva" lähestyy Helsinkiä - katso kangastuskuva 15.5. 6:01
8.
-
"Jokamiehen harrastuksesta" tuli tappava - kolme suomalaista kuoli lyhyessä ajassa 14.5. 14:14
9.
-
VR:n nettikaupasta tulostui kummia: "Konnarille en kehdannut lippua näyttää" 15.5. 14:57
10.
-
Myrkkyvaara - hävitä tämä Rainbown tuote! 15.5. 11:07
11.
-
Varo verkkopankkiryöstöä! 13.5. 6:40
12.
-
Enemmistöllä pyöräilijöistä vaarallinen harhaluulo liikenteessä 16.5. 12:43
13.
-
Eero kuoli 20 euron takia – poliisi kertoo yhteenoton syyn 14.5. 10:18
14.
-
Ero: Iina Kuustosen pitkä avoliitto on ohi 17.5. 14:52
15.
-
Lapsen pää paisui lähes metrin: "Leikkaus onnistui hyvin" 15.5. 12:25
16.
-
Serbian kaunottaret raivostuivat viisutappiosta: Rasismia! 15.5. 17:47
17.
-
Naiset puhuvat! Anna, 42: "Seksiä on paljon - ulkomaalaisten miesten kanssa" 16.5. 16:24
18.
-
Nöyryytetyt ruotsalaiset julistivat sodan Suomelle: ”Sitä en koskaan unohda” 17.5. 7:36
19.
-
2-vuotias putosi viidennen kerroksen tuuletusikkunasta Pasilassa 17.5. 16:21
20.

WSJ: Pohjois-Korea on laukaisuut kolme ohjusta
Nämä maat ovat maailman suvaitsemattomimpia
Totuus Litvinenkon kuolemasta ei ehkä koskaan näe päivänvaloa: Ratkaisevat todisteet määrättiin salaisiksi
Hollande allekirjoitti homoliittolain
Homofobiaa vastustanut marssi päättyi väkivaltaan - papit johtivat hyökkääjiä




