Poliisi on paljastanut uutta tietoa Denverin Batman-elokuvassa 12 tappaneesta ampujasta.
New York Timesin mukaan New Yorkin poliisikomentaja Raymond W. Kelly sanoi kuulleensa, että Denverin Batman-ensi-illan ampujaksi epäilty oli naamioitunut kuin Batman-elokuvien ja -sarjakuvien hahmo Jokeri. Hän oli myös kutsunut itseään Jokeriksi.
Poliisikomentajan mukaan epäilty ampuja oli värjännyt tukkansa punaiseksi, kuten Jokerilla. Erikoista poliisikomentajan vertauksessa tosin on se, että niin sarjakuva- kuin elokuva-Batmaneissa Jokerilla on vihreät hiukset.
Kelly puhui New York Timesin mukaan medialle kaukana tapahtumapaikasta Manhattanilla eikä kertonut, mistä oli tietonsa saanut.
CBS-uutiskanavan toimittajan mukaan New Yorkin poliisikomentaja Kelly tuntee läheisesti Denverin Auroran paikallisen poliisipomon Dan Oatesin.
Kommentit
Tuoreimmat
Näitä luetaan!
-
Koira repi nenän irti tyttöystäväänsä puolustaneelta mieheltä 20:53
1.
-
Britannia kävi energiakatastrofin partaalla: "Varastossa vain 6 tunniksi" 18:51
2.
-
Rikkoiko Rosberg sääntöjä ajaessaan paalulle? 20:51
3.
-
Viking XPRS:n lähtö viivästyi ruumislöydön takia 20:40
4.
-
Pirkka- ja Rainbow-mehuja tehtiin käsittämättömissä oloissa – näin kertoo tutkija 19:04
5.
-
Näin pelattiin lätkäkisat Pohjois-Korean tyyliin – ”vastustajille yllättäviä menoja” 15:40
6.
-
IS testasi kesän uutuusjäätelöt - kohujäätelö kärkikolmikossa 09:50
7.
-
Tiikeri raateli eläintenhoitajan kuoliaaksi 13:23
8.
-
Afrikkalaiset naiset kovaa valuuttaa seksikaupassa – näin kuvio toimii 14:34
9.
-
Keke ja Nico Rosberg haastettiin oikeuteen - luksusjahdin kapteeni syyttää laittomista potkuista 12:53
10.
-
Näin Jennifer Aniston hankki itselleen stripparin vartalon 10:41
11.
-
Saksalaisfanit pistivät tappeluksi - katso kuva- ja videolinkki 21:48
12.
-
Emilia Pikkarainen säteili muotinäytöksessä Monacossa - katso kuvat! 14:12
13.
-
Finnair joutui vähentämään matkustajamäärää - yli 40 lomalaista jäi Turkkiin 16:42
14.
-
Raju junaturma vei ylikulkusillankin mennessään USA:ssa 21:22
15.
-
Viivi Avellanilla hymyyn on syy: häät tulossa ja vauvakuume 16:08
16.
-
Ässien kausi sai täydellisen päätöksen 21:41
17.
-
IS kokeili: Tältä tuntuu istua uuden ministeriauton takapenkillä! 13:40
18.
-
Auto putosi aamulla sillan kaiteen yli Vantaalla - yksi kuoli 12:34
19.
-
Les Miserables -tähti: Hollywood varasti isot rintani 15:04
20.
-
ESS: Suomen pankista löytyi yli 90 vuotta vanha salakäytävä 24.5. 23:52
1.
-
Hävytön viesti katumaasturin konepellissä järkytti shoppailijan 24.5. 22:14
2.
-
Tiesitkö tätä Uuno Epsanjassa -elokuvasta? 24.5. 15:29
3.
-
Suomalainen kiuasmiljonääri osti Schumacherin Ferrarin 09:35
4.
-
IS testasi kesän uutuusjäätelöt - kohujäätelö kärkikolmikossa 09:50
5.
-
Viisuhuntu sai mennä - Krista pelkissä alusvaatteissa ja ketjuissa 24.5. 23:04
6.
-
Britannia kävi energiakatastrofin partaalla: "Varastossa vain 6 tunniksi" 18:51
7.
-
Afrikkalaiset naiset kovaa valuuttaa seksikaupassa – näin kuvio toimii 14:34
8.
-
Nyt suomalaisten ei tarvitse tuntea sääkateutta - katso nämä kuvat! 24.5. 23:37
9.
-
Näin Jennifer Aniston hankki itselleen stripparin vartalon 10:41
10.
-
Näin pelattiin lätkäkisat Pohjois-Korean tyyliin – ”vastustajille yllättäviä menoja” 15:40
11.
-
Viking XPRS:n lähtö viivästyi ruumislöydön takia 20:40
12.
-
Useita tuomioita: Katso miten oppilaat pilkkaavat opettajia 07:03
13.
-
Keke ja Nico Rosberg haastettiin oikeuteen - luksusjahdin kapteeni syyttää laittomista potkuista 12:53
14.
-
Tiikeri raateli eläintenhoitajan kuoliaaksi 13:23
15.
-
Mystinen käry karkotti kerrostaloasukkaat kadulle Espoossa 24.5. 19:46
16.
-
Mestariajajan poika aiheutti Monacossa jättimäisen ketjukolarin - katso video 24.5. 20:36
17.
-
Emilia Pikkarainen säteili muotinäytöksessä Monacossa - katso kuvat! 14:12
18.
-
Janne Katajan avioero raukesi 24.5. 15:36
19.
-
Kaupunkiseikkailijan raju ilmalento - 15-vuotias poika putosi 10 metristä seinältä asvaltille 06:44
20.
-
Nyt riitti - espanjalaiset sairaanhoitajat pakenevat Suomesta 21.5. 10:17
1.
-
Seksiguru laukoo: Nämä viisi virhettä naiset tekevät sängyssä 23.5. 16:21
2.
-
Ostitko näitä lihapullia S- tai K-kaupasta? Hävitä heti sekajätteessä 24.5. 10:47
3.
-
Tre Kronorilta unohtui vastustajan kunnioitus 19.5. 23:51
4.
-
Hausmyllyn laulajatähti on kuollut 19.5. 12:50
5.
-
Tiesitkö tätä Uuno Epsanjassa -elokuvasta? 24.5. 15:29
6.
-
Suomi sai naapurimailta 0 pistettä - "paskat naapurit" 19.5. 9:31
7.
-
Radiojuontaja palasi vaimonsa luo: " Olin tehdä elämäni suurimman virheen" 21.5. 10:07
8.
-
Idolsista tutun Lassi Valtosen hurja muodonmuutos - katso 20.5. 18:00
9.
-
Tästä ei poikaystävä tykkää - fitness-kaunottaren jumppavideolla nolo vilahdus 19.5. 14:56
10.
-
Tämä kuva kirpaisee, jos nuolet vielä haavoja Leijona-tappiosta 20.5. 13:18
11.
-
18-vuotias sai vihjeen blogista - valppaus pelasti teinitytön hengen 19.5. 17:18
12.
-
Oletko istunut aina väärin? Tutkijoilta yllättävä suositus 22.5. 11:58
13.
-
Teri Niitti: Mies, älä tee tätä pukeutumismokaa kesäkadulla! 22.5. 17:09
14.
-
Kummolalta käsittämätön selitys 203 euron MM-lipuille 22.5. 10:28
15.
-
Poliisi iski heti törkeästi kaahaaviin Gumball-autoihin Suomessa - katso kuvat 20.5. 10:32
16.
-
Haluatko parempaa kohtelua lentokoneessa? Vältä näitä virheitä, niin keräät pisteitä lentoemänniltä! 19.5. 8:02
17.
-
F1-pomo ärähti Räikkösen kypärästä 24.5. 6:00
18.
-
Skeittarilegenda Tony Hawk ihmetteli suomalaislasta pellolla 20.5. 15:51
19.

Koira repi nenän irti tyttöystäväänsä puolustaneelta mieheltä
Britannia kävi energiakatastrofin partaalla: "Varastossa vain 6 tunniksi"
Näin pelattiin lätkäkisat Pohjois-Korean tyyliin – ”vastustajille yllättäviä menoja”
Afrikkalaiset naiset kovaa valuuttaa seksikaupassa – näin kuvio toimii
Luksusauton omistaja vaati kaupunkiin matalampia hidastusesteitä - ja voitti
Tiikeri raateli eläintenhoitajan kuoliaaksi
Lehti: Saksassa terroriuhka Mestarien liigan finaalin aikana




