Israel: Ääriortodoksit armeijaan ja arabit sivariin

Julkaistu: 7.8.2012 16:01

Kymmeniä tuhansia Israelin ääriortodoksinuoria saattaa lähitulevaisuudessa odottaa ikävä yllätys: kutsu armeijan harmaisiin.

Ääriortodoksit vapautettiin aikoinaan asepalveluksesta itsensä Israelin valtion perustajan David Ben-Gurionin päätöksellä, jotta heidät saatiin mukaan perustamaan itsenäistä valtiota.

Alkuvuodesta Israelin korkein oikeus julisti vapautusta koskeneen Tal-lain perustuslain vastaiseksi.

Oikeuden mukaan laki asettaa kansalaiset eriarvoiseen asemaan, eikä sitä näin ollen voida enää pitää voimassa.

Poliittisesti erittäin tulenaran kysymyksen käsittelystä hallituksessa ei tämän jälkeen tullut yhtään mitään, vaan riitely päättyi viime kuussa hallituksen suurimman ryhmittymän, keskustaoikeistolaisen Kadiman lähtöön koalitiosta ovet paukkuen.

Samalla päättyi koko asian käsittely, sillä myös maan parlamentti, knesset, jäi kesälomalle, joka päättyy vasta lokakuun puolivälissä.

Toinen erivapauksista nauttinut ryhmä, Israelin arabit, haluttaisiin taas hyödyttämään maata siviilipalveluksessa, sillä arabeja on yli viidennes väestöstä.

Nykyisin sivari ei arabeja juuri kiinnosta, ja asepalvelukseen heitä ei perinteisesti ole kutsuttu.

Arabien vapauttaminen palveluksesta ei perustu lakiin, vaan vanhaan käytäntöön.

Kommentit

TEKSTIKOKO: A A A

Tarkista! Vastaanottajan osoite puuttuu!

Tarkista sähköpostiosoitteen muoto!

Tarkista! Lähettäjän nimi puuttuu!

Tarkista! Lähettäjän osoite puuttuu!

Tarkista sähköpostiosoitteen muoto!

Viesti lähetettiin onnistuneesti!

Kuvat

Tuoreimmat