arabimellakat Amerikkalaisen elokuvan poikimat mielenosoitukset ovat jatkuneet perjantaina eri puolilla muslimimaailmaa
Protestit ovat kohdistuneet etenkin Yhdysvaltoihin, mutta Sudanissa mielenosoittajat hyökkäsivät myös Saksan ja Britannian lähetystöihin.Egyptissä Siinain niemimaalla joukko beduiineja vyöryi ulkomaisten rauhanturvaajien leiriin.
Kuolonuhreja on raportoitu useasta maasta, ja rähinöintiä ainakin 11:stä.
Ilta-Sanomat seuraa kriisiä.
Lue tilannekatsaus perjantai-illan mellakoista tästä:
Tunisia
Mielenosoittajat tunkeutuivat Yhdysvaltain Tunisin-lähetystön alueelle, polttivat maan lipun ja sytyttivät tulipaloja. Ainakin kolme tunisialaista mielenosoittajaa kuoli ja useita kymmeniä loukkaantui yhteenotoissa mellakkapoliisin kanssa.
Sudan
Jopa 5 000 mielenosoittajaa hyökkäsi Yhdysvaltain, Britannian ja Saksan lähetystöjä vastaan pääkaupunki Khartumissa. Saksan lähetystön lippu poltettiin ja ylös nostettiin musta islamilaislippu. Yhdysvaltain lähetystön alueelle tunkeuduttiin, mutta vartijat onnistuivat karkottamaan hyökkääjät varoituslaukauksin. Ainakin kaksi mielenosoittajaa kuoli.
Egypti
Poliisi ja mielenosoittajat ottivat yhteen lähellä Tahririn aukiota. USA:n lähetystön suojaksi pystytetyn muurin yli heitettiin kiviä. Egyptin johto vetosi kansalaisiin tilanteen rauhoittamiseksi.
Jemen
Pääkaupunki Sanaassa oli uusia yhteenottoja Yhdysvaltain lähetystön luona. USA:n merijalkaväen sotilaita saapui vahvistamaan turvallisuutta. Ainakin yksi mielenosoittaja kuoli ja 15 loukkaantui.
Bangladesh
Noin 10 000-päinen mielenosoittajajoukko poltti Yhdysvaltain ja Israelin lippuja Dhakassa. Poliisit pysäyttivät etenemisen kohti USA:n lähetystöä.
Intia
86 ihmistä pidätettiin Chennaissa, jossa muslimit hyökkäsivät USA:n edustustoa vastaan.
Indonesia
Mellakkapoliisi vartioi Yhdysvaltain Jakartan-lähetystöä, kun noin 500 ihmistä osoitti mieltään.
Libanon
Amerikkalainen pikaruokaravintola poltettiin libanonilaisessa Tripolin kaupungissa. Väkivaltaisuuksissa kuoli ainakin yksi ihminen.
Afganistan
Mielenosoittajat polttivat Obama-nuken ja vaativat kuolemaa Muhammed-elokuvan tekijälle. Erään heimon johto lupasi sadantuhannen dollarin palkkion tämän päästä. Yhteenottoja poliisin ja mielenosoittajien välillä.
Nigeria
Poliisi avasi tulen kovilla muslimimielenosoittajia vastaan Josin kaupungissa.
Libya
Bengasin ilmatila suljettiin, kun islamistit yrittivät ampua alas amerikkalaisten tiedustelulennokin. Kaupungissa on ollut kuitenkin suhteellisen rauhallista sen jälkeen, kun neljä amerikkalaista surmattiin tiistaina.
Kommentit
Tuoreimmat
Näitä luetaan!
-
Mies, oletko alle 182 senttia pitkä? Tämä koskee sinua! 17:42
1.
-
Tutkijoiden väite: 230 ihmistä surmannut lentoturma ei ollutkaan onnettomuus 18:36
2.
-
Ilkka Kanervalta vaisu kommentti Elina Kiikon suhdehuhuista 18:17
3.
-
Nuorukainen syöksyi kuolemaan neljännestä kerroksesta Espoossa 16:13
4.
-
Omakotitaloon iskeytyi kivisade Espoossa - poliisi tutkii 17:22
5.
-
Tarja Halonen paljasti kissansa omapäisen tavan 18:35
6.
-
Kylie Minoguen läpinäkyvä pyjama-asu hämmentää - katso kuva! 13:51
7.
-
"Vain yksi sadasta jää henkiin" - humalainen putosi 15. kerroksesta kadulle 18:03
8.
-
Kauniit ja Rohkeat -tähden hurja muodonmuutos povipommiksi! 07:16
9.
-
Dolce ja Gabbana saivat vankeusrangaistuksen 19:08
10.
-
Eva Biaudet ja Pirjo Hiidenmaa sattuivat samoihin juhliin samanlaisessa mekossa - katso kuvat! 19:25
11.
-
Näin Elina Kiikko kommentoi suhdehuhuja 10:21
12.
-
Palomies loukkaantui suurpalon sammutuksessa: "Vain seinät jäivät pystyyn" 17:11
13.
-
Pekka Sauri teloi itsensä pyörätuolissa 18:43
14.
-
Kysy seksistä: Miksi tulen nopeasti? 17:30
15.
-
Tässä on huomisen pahin paikka autoilijalle – katso ruuhkaennusteet 15:49
16.
-
Tällä hinnalla Ässät löisi Suomen mestarinsa lihoiksi 17:11
17.
-
Portsari yritti estää kahden seurueen tappelua - todisti vakavaa puukotusta 18:52
18.
-
Suomalaissivusto: Räikkönen neuvottelee siirrosta Red Bullille 12:11
19.
-
Ambulanssi kaahasi vastaantulevien kaistalla 170 km/h - "Ei voi kuvitella, että olisi ollut tarvetta" 11:00
20.
-
Kauniit ja Rohkeat -tähden hurja muodonmuutos povipommiksi! 07:16
1.
-
Teinivaimo otti DD-kupit - äiti ylistää uusia rintoja! 18.6. 19:19
2.
-
Uimareita varoitetaan aivoja syövästä ameebasta: "Käyttäkää nenänipistimiä" 18.6. 17:39
3.
-
Karhu vai koira? Katso kuvat ennen ja jälkeen "parturin" 08:08
4.
-
Näin Elina Kiikko kommentoi suhdehuhuja 10:21
5.
-
Nyt menee jo yli-imelän rajalle: Onko tässä tv-häiden historian rakastunein pari? 18.6. 10:44
6.
-
Kuolemantuomion saanut koulutyttö vapautettiin 28 vuoden jälkeen 18.6. 23:30
7.
-
Nyt käy ovi Alkossa: ”Kyykkyviini” on juhannuksen hitti 18.6. 14:24
8.
-
Tällainen on Madeleinen ja Chrisin avioehto 10:12
9.
-
Kylie Minoguen läpinäkyvä pyjama-asu hämmentää - katso kuva! 13:51
10.
-
Käsittämätön eläinrääkkäys Raisiossa - laittoivat vielä videon Youtubeen 10:23
11.
-
Oletko lapseton ja alle 35-vuotias? YLE: Tälle leirintäalueelle ei mitään asiaa juhannuksena 07:30
12.
-
Yle: Muistatko USA:n koston 90-luvulla? Koko Suomen nettiyhteys katkaistiin viikoksi 18.6. 16:13
13.
-
12 tunnin lento ilman vettä ja ruokaa - Norwegian pahoittelee alkuvaikeuksia 18.6. 21:55
14.
-
Suomalaiskiekkoilija raivostutti KHL-fanit - heitti saamansa palkinnon roskiin 10:05
15.
-
Jimmy Hoffa haudattiin elävältä? "Löisin miljoonasta vetoa" 18.6. 21:05
16.
-
Maija Vilkkumaa myy idyllisen puutalonsa - Näin paljon se maksaa 18.6. 15:48
17.
-
Tässä on huomisen pahin paikka autoilijalle – katso ruuhkaennusteet 15:49
18.
-
Ambulanssi kaahasi vastaantulevien kaistalla 170 km/h - "Ei voi kuvitella, että olisi ollut tarvetta" 11:00
19.
-
Poikabändiläisen riutunut olemus järkytti fanit 07:07
20.
-
Juhannuksen säästä voi tulla poikkeuksellinen - näin käy kerran vuosikymmenessä 16.6. 12:34
1.
-
Ei enää ininää! Karkota hyttyset tällä kotikonstilla täysin ilman myrkkyjä 16.6. 7:09
2.
-
Pysäyttävät luvut Suomesta: Täällä asuu eniten maksuhäiriöisiä 17.6. 10:19
3.
-
Nyt käy ovi Alkossa: ”Kyykkyviini” on juhannuksen hitti 18.6. 14:24
4.
-
Kokemuksia ilmalämpöpumpuista: "Miettikää tarkoin ennen kuin annatte naapurillenne luvan" 15.6. 15:23
5.
-
Näin poliisi ampuu miestä Länsisatamassa - katso uusi dramaattinen video! 16.6. 18:23
6.
-
Ilmiö tuli Suomeen: Murtovarkailla uusi tietolähde 17.6. 12:54
7.
-
Tätäkö autokauppiaat todella harrastavat? Kyseenalaisella sovelluksella voi huijata myös kaveria 14.6. 11:28
8.
-
Uimareita varoitetaan aivoja syövästä ameebasta: "Käyttäkää nenänipistimiä" 18.6. 17:39
9.
-
Nyt menee jo yli-imelän rajalle: Onko tässä tv-häiden historian rakastunein pari? 18.6. 10:44
10.
-
11-vuotiaasta pojasta tuli isä - taustalla karu tarina 15.6. 8:19
11.
-
Mies yritti selvitä tilanteesta grillilihalla – karhu raivostui ja raateli 17.6. 23:21
12.
-
Kauniit ja Rohkeat -tähden hurja muodonmuutos povipommiksi! 07:16
13.
-
Silminnäkijä järkyttyi: "Ampuja painoi piipun naisen otsaan" 15.6. 22:11
14.
-
Emilia Pikkaraisen peppukuva pääsi t-paitaan 12.6. 20:58
15.
-
Yle: Hyttyset levittävät nyt jänisruttoa - tällainen purema paljastaa taudin 14.6. 8:52
16.
-
Länsisataman ampuminen: Poika näki vierestä äitinsä murhan 15.6. 20:08
17.
-
Uskomatonta onnea: Mies nousi omin jaloin tästä tuhoutuneesta Mersusta 17.6. 14:16
18.
-
Kaksi kuoli ammuskelussa Helsingin Länsisatamassa 15.6. 16:48
19.
-
Törkytähti laihtui lähes tunnistamattomaksi - kiistää vaarallisen dieetin 13.6. 15:27
20.

Tutkijoiden väite: 230 ihmistä surmannut lentoturma ei ollutkaan onnettomuus
Wikileaks-Assange uskoo pysyvänsä piilossa vielä toisenkin vuoden




