Iran ilmoitti maanantaina toimittaneensa apina avaruuteen ja elävänä takaisin maanpinnalle. Asiantuntijat epäilevät tarinan uskottavuutta.
Useat tutkijat ovat raportoineet, että Iranin avaruusapina saattaa hyvinkin olla petos, kertoo The Telegraph verkkosivuillaan.Iran on aiemminkin kertonut lähettäneensä raketilla avaruuteen eläimiä kuten rotan ja kilpikonnan. Eläinkokeiden tarkoituksena on valmistautua miehitettyyn avaruuslentoon vuonna 2020.
Länsimaat ovat huolissaan, koska ne uskovat maan kehittelevän pitkän kantaman ohjuksia.
The Telegraphin mukaan huhut huijauksesta alkoivat kiertää sen jälkeen, kun joku huomasi, että maahan palautunutta apinaa esittävissä kuvissa eläin näyttää erilaiselta verrattuna apinaan, joka avaruuteen lähetettiin.
- Se näyttää hyvin erilaiselta apinalta, sen piirteet kuten nenä ja kaikki muukin näyttää erilaiselta, kuvailee Yariv Bash, Israelin avaruusjärjestön toimitusjohtaja lehdelle.
- Tämä tarkoittaa sitä, että alkuperäinen apina kuoli sydänkohtaukseen tai kokeilu epäonnistui jotenkin muuten.
Kommentit
Tuoreimmat
Näitä luetaan!
-
Poliisi teki neljä järkyttävää löytöä päivän aikana: "Harvoin näitä tulee" 21:42
1.
-
Mies, oletko alle 182 senttia pitkä? Tämä koskee sinua! 17:42
2.
-
Tutkijoiden väite: 230 ihmistä surmannut lentoturma ei ollutkaan onnettomuus 21:00
3.
-
Vatikaani aikoo julkistaa ex-paavin mystisen ihmeen: "Hämmästyttää maailman" 20:35
4.
-
Ilkka Kanervalta vaisu kommentti Elina Kiikon suhdehuhuista 18:17
5.
-
Kylie Minoguen läpinäkyvä pyjama-asu hämmentää - katso kuva! 13:51
6.
-
Tarja Halonen paljasti kissansa omapäisen tavan 18:35
7.
-
Eva Biaudet ja Pirjo Hiidenmaa sattuivat samoihin juhliin samanlaisessa mekossa - katso kuvat! 22:01
8.
-
Summanen avautui kirjeellä: "Meitä yritetään häiritä ulkopuolelta kaikin keinoin" 20:04
9.
-
Nuorukainen syöksyi kuolemaan neljännestä kerroksesta Espoossa 16:13
10.
-
"Vain yksi sadasta jää henkiin" - humalainen putosi 15. kerroksesta kadulle 18:03
11.
-
Näin Elina Kiikko kommentoi suhdehuhuja 10:21
12.
-
Dolce ja Gabbana saivat vankeusrangaistuksen 19:08
13.
-
Kysy seksistä: Miksi tulen nopeasti? 17:30
14.
-
Islanti jatkaa "julmaa ja tarpeetonta" toimintaansa 21:30
15.
-
Pekka Sauri teloi itsensä pyörätuolissa 18:43
16.
-
Mies oli jäädä kivisateen alle pihallaan: "Hyppäsin jalokuusen taakse" 19:43
17.
-
Sirbiladze uhkasi tuomaria - punainen pelaajakäytävällä! 21:45
18.
-
Tällä hinnalla Ässät löisi Suomen mestarinsa lihoiksi 17:11
19.
-
Henkilökunnan ripeä toiminta säästi Vaasan keskussairaalan palolta 21:15
20.
-
Kauniit ja Rohkeat -tähden hurja muodonmuutos povipommiksi! 07:16
1.
-
Karhu vai koira? Katso kuvat ennen ja jälkeen "parturin" 08:08
2.
-
Näin Elina Kiikko kommentoi suhdehuhuja 10:21
3.
-
Teinivaimo otti DD-kupit - äiti ylistää uusia rintoja! 18.6. 19:19
4.
-
Uimareita varoitetaan aivoja syövästä ameebasta: "Käyttäkää nenänipistimiä" 18.6. 17:39
5.
-
Kylie Minoguen läpinäkyvä pyjama-asu hämmentää - katso kuva! 13:51
6.
-
Kuolemantuomion saanut koulutyttö vapautettiin 28 vuoden jälkeen 18.6. 23:30
7.
-
Tällainen on Madeleinen ja Chrisin avioehto 10:12
8.
-
Mies, oletko alle 182 senttia pitkä? Tämä koskee sinua! 17:42
9.
-
Käsittämätön eläinrääkkäys Raisiossa - laittoivat vielä videon Youtubeen 10:23
10.
-
Oletko lapseton ja alle 35-vuotias? YLE: Tälle leirintäalueelle ei mitään asiaa juhannuksena 07:30
11.
-
Nyt menee jo yli-imelän rajalle: Onko tässä tv-häiden historian rakastunein pari? 18.6. 10:44
12.
-
12 tunnin lento ilman vettä ja ruokaa - Norwegian pahoittelee alkuvaikeuksia 18.6. 21:55
13.
-
Suomalaiskiekkoilija raivostutti KHL-fanit - heitti saamansa palkinnon roskiin 10:05
14.
-
Tässä on huomisen pahin paikka autoilijalle – katso ruuhkaennusteet 15:49
15.
-
Nuorukainen syöksyi kuolemaan neljännestä kerroksesta Espoossa 16:13
16.
-
Tutkijoiden väite: 230 ihmistä surmannut lentoturma ei ollutkaan onnettomuus 21:00
17.
-
Nyt käy ovi Alkossa: ”Kyykkyviini” on juhannuksen hitti 18.6. 14:24
18.
-
Ambulanssi kaahasi vastaantulevien kaistalla 170 km/h - "Ei voi kuvitella, että olisi ollut tarvetta" 11:00
19.
-
Poikabändiläisen riutunut olemus järkytti fanit 07:07
20.
-
Juhannuksen säästä voi tulla poikkeuksellinen - näin käy kerran vuosikymmenessä 16.6. 12:34
1.
-
Ei enää ininää! Karkota hyttyset tällä kotikonstilla täysin ilman myrkkyjä 16.6. 7:09
2.
-
Pysäyttävät luvut Suomesta: Täällä asuu eniten maksuhäiriöisiä 17.6. 10:19
3.
-
Nyt käy ovi Alkossa: ”Kyykkyviini” on juhannuksen hitti 18.6. 14:24
4.
-
Kokemuksia ilmalämpöpumpuista: "Miettikää tarkoin ennen kuin annatte naapurillenne luvan" 15.6. 15:23
5.
-
Näin poliisi ampuu miestä Länsisatamassa - katso uusi dramaattinen video! 16.6. 18:23
6.
-
Ilmiö tuli Suomeen: Murtovarkailla uusi tietolähde 17.6. 12:54
7.
-
Tätäkö autokauppiaat todella harrastavat? Kyseenalaisella sovelluksella voi huijata myös kaveria 14.6. 11:28
8.
-
Nyt menee jo yli-imelän rajalle: Onko tässä tv-häiden historian rakastunein pari? 18.6. 10:44
9.
-
Uimareita varoitetaan aivoja syövästä ameebasta: "Käyttäkää nenänipistimiä" 18.6. 17:39
10.
-
11-vuotiaasta pojasta tuli isä - taustalla karu tarina 15.6. 8:19
11.
-
Kauniit ja Rohkeat -tähden hurja muodonmuutos povipommiksi! 07:16
12.
-
Mies yritti selvitä tilanteesta grillilihalla – karhu raivostui ja raateli 17.6. 23:21
13.
-
Silminnäkijä järkyttyi: "Ampuja painoi piipun naisen otsaan" 15.6. 22:11
14.
-
Yle: Hyttyset levittävät nyt jänisruttoa - tällainen purema paljastaa taudin 14.6. 8:52
15.
-
Länsisataman ampuminen: Poika näki vierestä äitinsä murhan 15.6. 20:08
16.
-
Uskomatonta onnea: Mies nousi omin jaloin tästä tuhoutuneesta Mersusta 17.6. 14:16
17.
-
Kaksi kuoli ammuskelussa Helsingin Länsisatamassa 15.6. 16:48
18.
-
Teinivaimo otti DD-kupit - äiti ylistää uusia rintoja! 18.6. 19:19
19.
-
Törkytähti laihtui lähes tunnistamattomaksi - kiistää vaarallisen dieetin 13.6. 15:27
20.

Islanti jatkaa "julmaa ja tarpeetonta" toimintaansa
Tutkijoiden väite: 230 ihmistä surmannut lentoturma ei ollutkaan onnettomuus
Obama hehkutti ydinaseiden vähentämistä Brandenburgin portilla
Vatikaani aikoo julkistaa ex-paavin mystisen ihmeen: "Hämmästyttää maailman"
Legendan etsinnät päättyivät tutusti - näistä kaikista paikoista Jimmy Hoffaa on haettu




