Viidennen sukupolven F-35-ihmehävittäjä paljastui sudeksi. Hävittäjä on yksi seuraajaehdokas tulevaisuudessa Suomen Horneteille.
Yhdysvaltain puolustusministeriö on tehnyt suunnitelmat yli 2 400 F-35 Lightning II -taisteluhävittäjän hankkimisesta.Rahaa uuden sukupolven ihmeaseisiin palaa suunnitelman mukaan 400 miljardia dollaria, eli noin 300 miljardia euroa, mikä tekee siitä Time-lehden mukaan ihmiskunnan historian kalleimman aseprojektin.
F-35-koneista suunniteltiin uuden vuosisadan ilmojen herraa, mutta ne ovat kärsineet useista vioista.
Lentäjien kypäriin liittyy lukuisia ongelmia, asejärjestelmiä ei ole vielä päästy käyttämään ja koneen tietokoneohjelmistot pitää lähettää takaisin suunnittelupöydälle. Lockheed Martin –yhtiön toteuttaman hävittäjähankkeen hinta on tuplaantunut vuodesta 2001.
Tuotannon viivästykset ovat aiheuttaneet miljardien dollarien verran lisäkustannuksia Yhdysvaltain puolustusvoimille. Tiukat talousajat voivat johtaa pian Yhdysvaltain puolustusbudjetin karsimiseen, mikä johtaisi hankkeen viivästymiseen entisestään.
On mahdollista, että aika on ajanut Yhdysvaltain ja Britannian yhteisen F-35-hankkeen ohi. Miehittämättömien lennokkien ja GPS-ohjattujen pommien merkitys on kasvanut viime vuosina, ja Yhdysvaltain kiinnostus Aasian suuntaan on nostanut eteen uuden ongelman: F-35:n toimintasäde taistelutehtävissä on enemmillään 1 000 kilometriä, joka ei ole pitkä matka Tyynenmeren valtavien ulappojen yllä.
Yhdysvaltain ja Britannian lisäksi muun muassa Alankomaat, Kanada, Norja ja Tanska ovat osallistuneet kehityshankkeeseen. Arvioiden mukaan voi kestää vuoteen 2016 ennen koneita saadaan tilaajien käyttöön.
Kun Suomen ilmavoimien käyttämien F-18 Hornet-hävittäjien käyttöikä loppuu, on F-35 ollut yksi ehdokas Hornetien korvaajaksi.
Kommentit
Tuoreimmat
Näitä luetaan!
-
Viking XPRS:n lähtö viivästyi ruumislöydön takia 19:03
1.
-
Britannia kävi energiakatastrofin partaalla: "Varastossa vain 6 tunniksi" 18:51
2.
-
Näin pelattiin lätkäkisat Pohjois-Korean tyyliin – ”vastustajille yllättäviä menoja” 15:40
3.
-
Afrikkalaiset naiset kovaa valuuttaa seksikaupassa – näin kuvio toimii 14:34
4.
-
Hufvudstadsbladet sai Venäjältä tietoa Pussy Riot -katoamisesta 18:03
5.
-
Emilia Pikkarainen säteili muotinäytöksessä Monacossa - katso kuvat! 14:12
6.
-
Pirkka- ja Rainbow-mehuja tehtiin käsittämättömissä oloissa – näin kertoo tutkija 19:04
7.
-
Tiikeri raateli eläintenhoitajan kuoliaaksi 13:23
8.
-
Näin Jennifer Aniston hankki itselleen stripparin vartalon 10:41
9.
-
IS testasi kesän uutuusjäätelöt - kohujäätelö kärkikolmikossa 09:50
10.
-
Finnair joutui vähentämään matkustajamäärää - yli 40 lomalaista jäi Turkkiin 16:42
11.
-
Les Miserables -tähti: Hollywood varasti isot rintani 15:04
12.
-
Räikkönen jälleen oma itsensä: "Se on mikä se on" 18:36
13.
-
Keke ja Nico Rosberg haastettiin oikeuteen - luksusjahdin kapteeni syyttää laittomista potkuista 12:53
14.
-
Viivi Avellanilla hymyyn on syy: häät tulossa ja vauvakuume 16:08
15.
-
IS kokeili: Tältä tuntuu istua uuden ministeriauton takapenkillä! 13:40
16.
-
Auto putosi aamulla sillan kaiteen yli Vantaalla - yksi kuoli 12:34
17.
-
Rosberg paalulle Monacossa - Räikköselle viides lähtöruutu 16:10
18.
-
Harvinainen näky taivaalla: Kolme planeettaa kohtaa sunnuntaina 09:55
19.
-
Tiesitkö tätä Uuno Epsanjassa -elokuvasta? 24.5. 15:29
20.
-
ESS: Suomen pankista löytyi yli 90 vuotta vanha salakäytävä 24.5. 23:52
1.
-
Tiesitkö tätä Uuno Epsanjassa -elokuvasta? 24.5. 15:29
2.
-
Hävytön viesti katumaasturin konepellissä järkytti shoppailijan 24.5. 22:14
3.
-
Mystinen käry karkotti kerrostaloasukkaat kadulle Espoossa 24.5. 19:46
4.
-
Suomalainen kiuasmiljonääri osti Schumacherin Ferrarin 09:35
5.
-
Viisuhuntu sai mennä - Krista pelkissä alusvaatteissa ja ketjuissa 24.5. 23:04
6.
-
Janne Katajan avioero raukesi 24.5. 15:36
7.
-
Nyt suomalaisten ei tarvitse tuntea sääkateutta - katso nämä kuvat! 24.5. 23:37
8.
-
IS testasi kesän uutuusjäätelöt - kohujäätelö kärkikolmikossa 09:50
9.
-
Ostitko näitä lihapullia S- tai K-kaupasta? Hävitä heti sekajätteessä 24.5. 10:47
10.
-
Mestariajajan poika aiheutti Monacossa jättimäisen ketjukolarin - katso video 24.5. 20:36
11.
-
Useita tuomioita: Katso miten oppilaat pilkkaavat opettajia 07:03
12.
-
Taisteleva metso piinaa puolustusvoimia – "Ruuti on aina kuivaa" 24.5. 18:49
13.
-
Näin Jennifer Aniston hankki itselleen stripparin vartalon 10:41
14.
-
Afrikkalaiset naiset kovaa valuuttaa seksikaupassa – näin kuvio toimii 14:34
15.
-
Poliisi epäilee: Mies sieppasi ja raiskasi 11-vuotiaan tytön 24.5. 14:13
16.
-
Keke ja Nico Rosberg haastettiin oikeuteen - luksusjahdin kapteeni syyttää laittomista potkuista 12:53
17.
-
Näin pelattiin lätkäkisat Pohjois-Korean tyyliin – ”vastustajille yllättäviä menoja” 15:40
18.
-
Ihmisiä sairaalaan Kehä III:n autokaaoksesta 24.5. 18:42
19.
-
Tämä näky lentokoneen ikkunasta säikäytti - katso matkustajan video hätälaskusta 24.5. 15:21
20.
-
Nyt riitti - espanjalaiset sairaanhoitajat pakenevat Suomesta 21.5. 10:17
1.
-
Seksiguru laukoo: Nämä viisi virhettä naiset tekevät sängyssä 23.5. 16:21
2.
-
Ostitko näitä lihapullia S- tai K-kaupasta? Hävitä heti sekajätteessä 24.5. 10:47
3.
-
Tre Kronorilta unohtui vastustajan kunnioitus 19.5. 23:51
4.
-
Hausmyllyn laulajatähti on kuollut 19.5. 12:50
5.
-
Suomi sai naapurimailta 0 pistettä - "paskat naapurit" 19.5. 9:31
6.
-
Tiesitkö tätä Uuno Epsanjassa -elokuvasta? 24.5. 15:29
7.
-
Radiojuontaja palasi vaimonsa luo: " Olin tehdä elämäni suurimman virheen" 21.5. 10:07
8.
-
Idolsista tutun Lassi Valtosen hurja muodonmuutos - katso 20.5. 18:00
9.
-
Tästä ei poikaystävä tykkää - fitness-kaunottaren jumppavideolla nolo vilahdus 19.5. 14:56
10.
-
Tämä kuva kirpaisee, jos nuolet vielä haavoja Leijona-tappiosta 20.5. 13:18
11.
-
18-vuotias sai vihjeen blogista - valppaus pelasti teinitytön hengen 19.5. 17:18
12.
-
Oletko istunut aina väärin? Tutkijoilta yllättävä suositus 22.5. 11:58
13.
-
Teri Niitti: Mies, älä tee tätä pukeutumismokaa kesäkadulla! 22.5. 17:09
14.
-
Kummolalta käsittämätön selitys 203 euron MM-lipuille 22.5. 10:28
15.
-
Poliisi iski heti törkeästi kaahaaviin Gumball-autoihin Suomessa - katso kuvat 20.5. 10:32
16.
-
Haluatko parempaa kohtelua lentokoneessa? Vältä näitä virheitä, niin keräät pisteitä lentoemänniltä! 19.5. 8:02
17.
-
F1-pomo ärähti Räikkösen kypärästä 24.5. 6:00
18.
-
Skeittarilegenda Tony Hawk ihmetteli suomalaislasta pellolla 20.5. 15:51
19.

Britannia kävi energiakatastrofin partaalla: "Varastossa vain 6 tunniksi"
Näin pelattiin lätkäkisat Pohjois-Korean tyyliin – ”vastustajille yllättäviä menoja”
Afrikkalaiset naiset kovaa valuuttaa seksikaupassa – näin kuvio toimii
Luksusauton omistaja vaati kaupunkiin matalampia hidastusesteitä - ja voitti
Tiikeri raateli eläintenhoitajan kuoliaaksi
Lehti: Saksassa terroriuhka Mestarien liigan finaalin aikana
Mellakointi levisi Ruotsissa - nyt autoja paloi Tukholman ulkopuolella




