Niko, Niklas, Niilo

Ulkomaat

Valikko

Ulkomaat

Kymmenen suomalaislasta sai myrkytysoireita kylpylässä Tallinnassa

Tallinnalaisessa kylpylähotellissa sattuneen kloorivuodon jäljiltä jäi eilisiltana sairaalahoitoon neljä aikuista ja kaksi lasta. Heistä yhdenkään tila ei kuitenkaan ollut vakava.

Kloorivuoto aiheutti myrkytysoireita yli 30 ihmiselle, joiden joukossa oli kymmenkunta suomalaista. Vuodon aiheutti kylpylähotellin kellarissa ollut klooriliuosastia, joka kaatui siivouksessa.

Lähellä olevan toisen hotellin kaikki 180 asukasta evakuoitiin muualle Tallinnaan.

Tallinnan lastensairaalaan vietiin kymmenen suomalaislapsen lisäksi myös viisi virolaista ja kolme yhdysvaltalaista lasta. Myös suurin osa myrkytysoireita saaneista aikuisista oli suomalaisia.

Kloorivuodon aiheutti kylpylän kellarissa siivouksen yhteydessä kaatunut 15 litran astia, jossa oli 12-prosenttista klooriliuosta.

Pelastuslaitos evakuoi ihmiset sekä Vanhassakaupungissa sijaitsevasta kylpylästä että sen yhteydessä olevasta hotellista. Kaikki hotellin 180 asukasta evakuoitiin STT:n saamien tietojen mukaan toiseen hotelliin Tallinnan keskustassa.

Koko hotelli oli tyhjennettävä, sillä myrkyllistä klooria pääsi leviämään laajalle rakennukseen ilmanvaihtokanavia pitkin.

Ihmiset olivat kadulla kylpytakeissa

Pornaisista kotoisin oleva Virkki-Markkasen perhe tuli Kalev Spahan isän 50-vuotislahjaksi saamalle vuorokauden kylpyläreissulle. Mirja Markkanen oli altaalla 11-vuotiaan Antoni-pojan kanssa kello 18 aikaan, kun kylpylän työntekijät alkoivat varoittaa vuodosta.

- He estivät menomme altaalle, pitivät kättä suunsa edessä ja toistelivat "gas, gas", Markkanen kuvaa.

Uima-altaalla ei kuitenkaan ilmennyt minkään näköistä paniikkia, sillä evakuoinnista ei esimerkiksi kuulutettu.

- Minäkin kävin rauhassa suihkussa ja vaihdoin vaatteet. Kukaan ei varmaan tajunnut, miten vaarallisesta asiasta oli kyse, Markkanen kertoi.

Antoni sai oireita, mutta hän ei kuitenkaan käynyt sairaalassa.

- Yskitti ihan hirveästi alussa, mutta sitten se laantui, hän kuvasi.

Perheen isä Juha Virkki näki kylpylähotellin edessä kymmenkunta ambulanssia, jonne kannettiin pieniä lapsia.

- Ihmisiä seisoskeli hotellin edessä kylpytakeissa ja uimavaatteissa, hän kertoi.

Virkin mukaan hotellissa ei tunnuttu aluksi tietävän kloorivuodosta. Ihmisiä oli menossa hotellin puolelta allasosastolle vielä, kun evakuointi oli täydessä käynnissä.

- Nyt he tuntuvat suhtautuvan asiaan sen vaatimalla vakavuudella, Virkki sanoi kylpylähotellin edustalla, jossa hotellin henkilökunta päästi hotellin vieraita huoneisiinsa hakemaan vain välttämättömimmät ennen siirtoa toiseen majapaikkaan.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Kuvat rajusta välikohtauksesta: Vastarintaliikkeen mielenosoittajaa lyötiin – poliisi taltutti hyökkääjän

  2. 2

    Jonna Tervomaan nännikohu ja Ilkka Kanervan taintuminen – Linnan juhlien 5 erikoisinta hetkeä vuosien varrelta

  3. 3

    Suora lähetys juuri nyt: Kaksi mielenosoitusta kohtasi Kaisaniemen puistossa

  4. 4

    Pelaa Suomi-visaa: Vain suomalainen tietää vastauksen näihin 40 kysymykseen

  5. 5

    Mielenosoitusten ääripäät kohtaavat Kaisaniemessä: toisella puolella tuhat, toisella puolella pari sataa ihmistä – IS seuraa hetki hetkeltä

  6. 6

    Antifasistit jakoivat asema-aukiolla toimintaohjeita mielenosoitusta varten: ”Jos joudut putkaan, muista...”

  7. 7

    Kansanedustaja Sanna Marin, 31, astelee tyrmäävänä Linnaan – esittelee iltapukunsa upeissa kuvissa

  8. 8

    Hakaniemen tori piiritetty – paikalla runsaasti poliiseja

  9. 9

    Raskaana oleva Jaana Pelkonen ei tingi tyylistään – korkeissa koroissa Linnaan: ”Mitä suurempi maha, sitä korkeammat korot”

  10. 10

    Brittimedia väittää: Saara Aalto duetoi X Factor -finaalissa Adam Lambertin kanssa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Neljä jättihittiä! Tällainen oli Saara Aallon Senaatintorin show – vitsaili Suomen kylmästä säästä

  2. 2

    Saara Aalto esiintyy Senaatintorilla

  3. 3

    Thaimaan-lento yli 21 tuntia myöhässä – Huhut liikkuvat hermostuneiden matkustajien kesken

  4. 4

    Muistatko nämä? Linnan juhlien ikimuistoisimmat tyylit vuodesta 1960

  5. 5

    Salainen sähköposti Johaugista paljastui: Norjan hiihtoliiton työntekijät käskettiin hiljaiseksi

  6. 6

    Cheryl, 3, siepattiin uimarannalta 46 vuotta sitten – Australian poliisi uskoo tehneensä merkittävän läpimurron tapauksen tutkinnassa

  7. 7

    IS seuraa hetki hetkeltä: Saara Aallolla huikea konsertti Senaatintorilla – jättiyleisö villinä: ”Tää on mieletöntä”

  8. 8

    5 tyylimokaa, joita ammattilainen ei halua enää nähdä Linnan juhlissa

  9. 9

    Juuso-karhun isäntä Sulo, 75, sai kutsun Linnan juhliin – näin hän kertoi asiasta karhulle

  10. 10

    Erja-vaimon reaktio Toni Vilanderin Ferrarin kyydissä on näkemisen arvoinen – ”Tän jälkeen sä et aja enää yhtään kisaa!”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  3. 3

    7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

  4. 4

    Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

  5. 5

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  6. 6

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  7. 7

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  8. 8

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  9. 9

    Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

  10. 10

    Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Kuvat rajusta välikohtauksesta: Vastarintaliikkeen mielenosoittajaa lyötiin – poliisi taltutti hyökkääjän

  2. 2

    Jonna Tervomaan nännikohu ja Ilkka Kanervan taintuminen – Linnan juhlien 5 erikoisinta hetkeä vuosien varrelta

  3. 3

    Suora lähetys juuri nyt: Kaksi mielenosoitusta kohtasi Kaisaniemen puistossa

  4. 4

    Pelaa Suomi-visaa: Vain suomalainen tietää vastauksen näihin 40 kysymykseen

  5. 5

    Mielenosoitusten ääripäät kohtaavat Kaisaniemessä: toisella puolella tuhat, toisella puolella pari sataa ihmistä – IS seuraa hetki hetkeltä

  6. Näytä lisää