Sebastian

Ulkomaat

Valikko

Ulkomaat

Anna Nicole Smithille erävoitto oikeudessa

Playboy-tyttö, näyttelijä, malli ja entinen strippari Anna Nicole Smith saavutti eilen merkittävän voiton taistelussaan edesmenneen miehensä perinnöstä.

Yhdysvaltain korkein oikeus päätti, että kurvikas blondi saa jatkaa oikeustaisteluaan J. Howard Marshallin miljardiomaisuudesta. Tuore korkeimman oikeuden päätös tarkoittaa käytännössä sitä, että riita palaa käsiteltäväksi oikeuteen ja alkaa uudelleen alimmasta oikeusasteesta.

Smith meni naimisiin ökyrikkaan öljymiehen kanssa vuonna 1994. Mies oli tuolloin 89-vuotias ja Anna Nicole 26-vuotias. He olivat tavanneet, kun Anna Nicole työskenteli stripparina.

Marshall kuoli vain vuoden kestäneen liiton jälkeen, ja värikäs riita Marshallin omaisuudesta alkoi Smithin ja miehen pojan E. Pierce Marshallin välillä.

Aiemmat oikeuden päätökset perinnönjaosta ovat menneet pahasti ristiin, ja värikkäiden vaiheiden aikana Marshallin poikaa on syytetty muun muassa todisteiden väärentämisestä.

Yhdysvaltain konkurssioikeus määräsi aluksi Anna Nicolelle 380 miljoonaa euroa, mutta summa putosi myöhemmin 72 miljoonaan euroon. Sittemmin liittovaltion vetoomustuomioistuin teki päätöksen, jonka mukaan leskelle ei kuulu penniäkään ja koko perintö kuuluu pojalle.

- Jatkan taistelua nimeni puhdistamiseksi Kalifornian liittovaltion oikeudessa, Marshallin poika vannoi eilen kuultuaan tuoreimmasta päätöksestä.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Poliisit joutuivat taklaamaan miehen irti koulutytöstä – 12-vuotiasta kuristanut pakkohoitoon

  2. 2

    Juho Hänninen ajoi ulos Montessa – oli murheissaan turman jälkeen

  3. 3

    Suora lähetys kello 14: Vallanvaihto alkaa USA:ssa – seuraa Donald Trumpin päivää

  4. 4

    Haapaveden tragedian sotaveteraani taisteli oikeudessa sairauskorvauksesta – ”Loppuun saakka terävä pää”

  5. 5

    SM-liigapelaaja karjui rasistisesti ja seksistisesti livelähetyksessä – kohun aiheuttaja sai nuhteet

  6. 6

    Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

  7. 7

    Jussi-ehdokkaat julkistettiin – miespääosassa historiallinen ratkaisu!

  8. 8

    Psykologi lataa: ADHD-tyyppisistä oireista suuri osa johtuu vanhemmuuden puutteesta

  9. 9

    8 löydetty hengissä Italiassa lumivyöryssä tuhoutuneesta hotellista – kaksi heistä lapsia

  10. 10

    Keijo luuli lähtevänsä talvea pakoon Espanjaan: Andalusian lomakuvat kuin Suomen talvesta

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

  2. 2

    Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

  3. 3

    Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

  4. 4

    Edelleen kateissa oleva sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

  5. 5

    Vuoden 2000 Renault Meganella ajava työtön Tommi, 36, kauhistui Bernerin suunnitelmasta: Valittava joko auto tai ruoka

  6. 6

    Naisen tappanut Melrose Place -tähti ensimmäisessä haastattelussa tuomionsa jälkeen – avautuu vankilan kauhuista

  7. 7

    Psykologi lataa: ADHD-tyyppisistä oireista suuri osa johtuu vanhemmuuden puutteesta

  8. 8

    Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

  9. 9

    Mies oli kaljalla kavereidensa kanssa: Keksi ”nerokkaan” tavan huijata naiselleen olevansa omassa pedissään – ”Taas yksi syy olla luottamatta miehiin”

  10. 10

    Kommentti: Käsittämätöntä toimintaa – Ampumahiihtoliitto alistui Kaisa Mäkäräisen vaatimuksesta

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

  2. 2

    Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

  3. 3

    Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

  4. 4

    Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

  5. 5

    Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

  6. 6

    Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

  7. 7

    Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

  8. 8

    Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

  9. 9

    Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

  10. 10

    Patrik Laineen sydän on puhdasta kultaa – vastasi pienen fanin kirjeeseen ikimuistoisella tavalla

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Poliisit joutuivat taklaamaan miehen irti koulutytöstä – 12-vuotiasta kuristanut pakkohoitoon

  2. 2

    Juho Hänninen ajoi ulos Montessa – oli murheissaan turman jälkeen

  3. 3

    Suora lähetys kello 14: Vallanvaihto alkaa USA:ssa – seuraa Donald Trumpin päivää

  4. 4

    Haapaveden tragedian sotaveteraani taisteli oikeudessa sairauskorvauksesta – ”Loppuun saakka terävä pää”

  5. 5

    SM-liigapelaaja karjui rasistisesti ja seksistisesti livelähetyksessä – kohun aiheuttaja sai nuhteet

  6. Näytä lisää