Selma

Ulkomaat

Valikko

Ulkomaat

Valtava räjähdysten sarja propaanitehtaalla Torontossa - katso video

Valtava tulipatsas valaisi Toronton yötaivaan tänään, kun Downviewin teollisuusalueella sijaitsevalla propaanitehtaalla syttyi tulipalo.

Viranomaisten tiedossa ei vielä ole, kuinka monta työntekijää tehtaassa oli räjähdysten sarjan tapahtuessa. Kuolonuhreista ei toistaiseksi ole raportoitu, mutta niitä epäillään olevan. Palokunta ei ole vielä saanut tulipaloa hallintaansa eikä ole päässyt tehtaan pahimpien palopesäkkeiden äärelle.

Muutamia ihmisiä on viety sairaalaan hoitoon. Loukkaantuneiden vammat ei kuitenkaan ole olleet vakavia.

Suomen ulkoministeriön tietoon ei ole tullut, että räjähdys olisi koskettanut Toronton laajaa suomalaisyhteisöä. Kaupungissa asuu yli 4 000 kanadansuomalaista.

Torontolaiset sanomalehdet kertovat, että poliisi on evakuoinut tuhansia ihmisiä tehdasta ympäröivältä alueelta. Suurkaupungin pohjoiset osat on käytännössä suljettu ja muun muassa Toronton kansainväliselle lentokentälle on ilmoitettu lentokiellosta alueella.

Palokunta keskittää parhaillaan voimansa kahden tehtaan lähellä olevan propaanivaunun sammutukseen. Kummankin epäillään sisältävän noin 220 000 litraa propaanikaasua. Räjähtäessään tankkerivaunut aiheuttaisivat laajaa tuhoa.

Toronto Star -lehden mukaan kolmen aikaan yöllä paikallista aikaa syttynyt tulipalo ja sitä seurannut räjähdys rikkoi lähitalojen ikkunoita ja sytytti autoja palamaan.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Brittilehdeltä raju väite Saara Aallon finaalipaikasta: Tuotanto käynnisti selvityksen Suomesta annetuista ”kielletyistä äänistä”

  2. 2

    Koko ABC tyhjeni ja Ville, 19, jäi yksin lukkojen taakse: ”Olin istumassa tuolla pimeässä nurkassa – tää mesta suljettiin!”

  3. 3

    Tyrmäystappio: Italian pääministeri Matteo Renzi aikoo erota

  4. 4

    Torilla tavataan! Saara Aalto saapuu maanantaina esiintymään Suomeen

  5. 5

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  6. 6

    Uskomatonta! Saara Aalto teki sen – pääsi heittämällä X Factor -finaaliin

  7. 7

    Silminnäkijä: Imatralla surmattujen viimeiset hetket – tulivat vain käväisemään ravintolassa

  8. 8

    Antton Puonti voitti Talent Suomen

  9. 9

    Mark Selby löi Ronnie O’Sullivanin hurjassa snookerfinaalissa – ystävää kohdannut tragedia mursi mestarin kyyneliin

  10. 10

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

  3. 3

    Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

  4. 4

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  5. 5

    Silminnäkijä: Imatralla surmattujen viimeiset hetket – tulivat vain käväisemään ravintolassa

  6. 6

    Poliisi: Kolme naista ammuttiin yöllä Imatralla – 23-vuotias epäilty otettu kiinni paikan päältä

  7. 7

    Tuottaja paljastaa: Uutisvuodon studioyleisökin hämmentyi Baba Lybeckin Sipilä-vitsistä – Jari Tervo tajusi juonen heti

  8. 8

    Kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Tiina Wilén-Jäppinen sai surmansa Imatran kolmoismurhassa: ”Moderni karjalaisnainen”

  9. 9

    Imatralla tapahtui öinen ampumavälikohtaus – Viranomaisvahvistus: Kolme ihmistä kuollut

  10. 10

    X Factor -tuomari yllätti puhumalla suomea – Saara Aalto hämmästyi: ”Minulla on viesti kaikille suomalaisille....”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

  3. 3

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  4. 4

    7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

  5. 5

    Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

  6. 6

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  7. 7

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  8. 8

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  9. 9

    Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

  10. 10

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Brittilehdeltä raju väite Saara Aallon finaalipaikasta: Tuotanto käynnisti selvityksen Suomesta annetuista ”kielletyistä äänistä”

  2. 2

    Koko ABC tyhjeni ja Ville, 19, jäi yksin lukkojen taakse: ”Olin istumassa tuolla pimeässä nurkassa – tää mesta suljettiin!”

  3. 3

    Tyrmäystappio: Italian pääministeri Matteo Renzi aikoo erota

  4. 4

    Torilla tavataan! Saara Aalto saapuu maanantaina esiintymään Suomeen

  5. 5

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  6. Näytä lisää