Onni, Sisu

Ulkomaat

Valikko

Ulkomaat

BP aloittanut öljylähteen lopullisen tukkimisen

Öljy-yhtiö BP on aloittanut Meksikonlahdella vuotavan öljylähteen lopullisen tukkimisen.

Yhtiön piti aloittaa vuotavan putken tukkiminen porausmudalla jo eilen, mutta tekniset ongelmat lykkäsivät operaatiota. Öljyputkeen pumpattavan porausmudan ja sen jälkeen lisättävän sementin on tarkoitus tukkia putken vuoto pysyvästi.

Meksikonlahdella vuotavan öljylähteen tukkimisyritys eteni tiistaina viivästyksistä huolimatta. Alun perin öljy-yhtiö BP:n piti aloittaa vuotavan putken tukkiminen porausmudalla jo maanantaiyönä, mutta tekniset ongelmat lykkäsivät ratkaisevaa testiä.

- On odotettavissa, että testi ja mahdollisesti myös tukkimisyritys tapahtuvat tiistaina, vakuutettiin yhtiön tiedotteessa.

Yhdysvaltain hallinnon öljyntorjuntatöitä johtavan amiraalin Thad Allenin mukaan testauksen oli määrä alkaa millä hetkellä hyvänsä.

- Etenemme minuutti minuutilta, hän sanoi tiistaisessa tiedotustilaisuudessaan.

Jos kaikki menee suunnitelmien mukaan, paineella öljyputkeen pumpattava porausmuta ja sen jälkeen lisättävä sementti tukkivat putken lopullisesti. Onnistumisen pitäisi varmistua parin vuorokauden kuluessa.

Porauskuilut keskeneräisiä

Tiistain operaatio ei kaikesta huolimatta ole välttämättä viimeinen niitti öljyvuodolle. Lopullisesti lähde on tukossa vasta sen jälkeen kun sementtiä saadaan syötettyä syvälle lähteeseen siihen porattavien kuilujen kautta.

Kahdesta työn alla olevasta kuilusta toinen on lähes valmis. On myös mahdollista, ettei kuiluja tarvita, jos tukkiminen onnistuu riittävän hyvin vuotaneen putken kautta. Kuilut tehdään kuitenkin valmiiksi.

- Jatkamme kuilujen porausta ja varmistamme, että lähde on tukittu, sanoi BP:n Yhdysvaltain -toimintojen varajohtaja Kent Wells NY Daily News -lehdessä.

- Haluamme, että pohjan reiässä on kaiken päätteeksi sementtitulppa.

Pahin öljyonnettomuus maailmassa

Meksikonlahden vuoto on nyt luokiteltu maailman pahimmaksi öljyonnettomuudeksi. Virallisen arvion mukaan mereen vuosi jopa 4,9 miljoonaa tynnyriä öljyä.

Lukua käytetään todennäköisesti silloin, kun BP:n maksettavaksi lankeavaa sakkoa lasketaan. Sakko lasketaan vuotaneen öljyn määrän mukaan ja se voi nousta yli 17 miljardiin dollariin (noin 13 miljardiin euroon).

Varsinaisesti pahin öljytuho tapahtui Persianlahden sodan aikana 1991. Tuolloin Irakin joukkojen avaamista öljypumpuista vuosi kuusi miljoonaa tynnyriä öljyä Persianlahteen.

Yhdysvaltain lisäksi myös Meksiko haluaa korvauksia BP:ltä. Öljyä ei päässyt sen rannikoille saakka, mutta maa haluaa korvaukset öljytilanteen valvonnasta ja öljyn leviämiseen varautumisesta koituneista kuluista.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Jelena Välbe hätkähdytti t-paidallaan MM-hiihdoissa – legenda on tyytyväinen, ettei Putin tule Lahteen

  2. 2

    Liivijengin ex-pomo jälleen oikeudessa: Jari Aarnion kanssa rikoksia tehtaillut Vilhunen syytettynä törkeästä kiristyksestä

  3. 3

    13-vuotias uhkaa vanhempiaan poliisilla – äiti pyytää apua

  4. 4

    Kuvat: Isännöitsijää odotti asukkaan kodissa puistattava yllätys

  5. 5

    Suomen huutokauppakeisari palaa uusin jaksoin – Aki tyrmistyy tavaran hintapyynnöstä: ”Meinasin oikeasti pyörtyä!”

  6. 6

    Räjähdysääni pelasti 1-vuotiaan palavasta talosta Laukaassa – 40-vuotiaalle miehelle syyte kolmesta murhan yrityksestä

  7. 7

    Todellinen urheilulegenda haastatteli Krista Pärmäkoskea – ”Miten hän voisi tietää, kuka minä olen?”

  8. 8

    ”Tilanne on eskaloitunut” – Axl Smithin salakatseluvyyhdissä ollut lukuisia outoja käänteitä

  9. 9

    Kimi Räikkönen hyökkäsi radalle – Ferrarilta suukapula suomalaistähdelle

  10. 10

    Berliinissä jättioperaatio Anis Amrin kytköksistä – 450 poliisia ratsaa epäillyn radikaali­järjestön tiloja

  11. Näytä lisää
  1. 1

    ”Uimarenkaat omasta takaa” Katri Sorsan rehellinen kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

  2. 2

    Diabetes on hiipivä sairaus – tunnista 20 kavalaa merkkiä

  3. 3

    Miksi apeat pronssimitalistit repesivät yhtäkkiä nauramaan? Jauhojärvi paljasti IS:lle Niskasen sanat palkintopallilla

  4. 4

    Norjalaiset raivostuivat Emil Iversenin nöyryyttämisestä suorassa lähetyksessä

  5. 5

    Helsinkiläismies eli niin kuin naistenlehdissä kehotettiin – tässä kuvassa hän lataa kotona akkuja

  6. 6

    Aino-Kaisa Saarinen kertoo hetkestä, jolloin hänen unelmansa romahti: ”Vastauksena oli hiljaisuus”

  7. 7

    Mieti ennen kuin ostat: Uudesta Nokia 3310 -puhelimesta paljastui paha puute

  8. 8

    Sliipatun pukumiehen kodista paljastui mykistävä yllätys – toukat ryömivät isännöitsijää vastaan

  9. 9

    Nokian murhaepäily: 17-vuotiaan tytön kuolinsyy selvisi

  10. 10

    Se hetki, kun Ryan Gosling tajuaa virheen – näyttelijältä verraton reaktio Oscar-sekoiluun

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  2. 2

    Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

  3. 3

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  4. 4

    Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

  5. 5

    Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

  6. 6

    Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

  7. 7

    Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

  8. 8

    4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

  9. 9

    Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

  10. 10

    Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Jelena Välbe hätkähdytti t-paidallaan MM-hiihdoissa – legenda on tyytyväinen, ettei Putin tule Lahteen

  2. 2

    Liivijengin ex-pomo jälleen oikeudessa: Jari Aarnion kanssa rikoksia tehtaillut Vilhunen syytettynä törkeästä kiristyksestä

  3. 3

    13-vuotias uhkaa vanhempiaan poliisilla – äiti pyytää apua

  4. 4

    Kuvat: Isännöitsijää odotti asukkaan kodissa puistattava yllätys

  5. 5

    Suomen huutokauppakeisari palaa uusin jaksoin – Aki tyrmistyy tavaran hintapyynnöstä: ”Meinasin oikeasti pyörtyä!”

  6. Näytä lisää