Heli, Heljä, Helinä

Ulkomaat

Valikko

Ulkomaat

Kasparov IS:lle: Ensiksi syön ja menen suihkuun!

Shakkimestari Garri Kasparovilla oli selvät suunnitelmat, mitä hän tekee ensimmäiseksi päästyään kotiin viiden päivän vankeudesta.

- Ensiksi syön ja otan kunnon suihkun, Kasparov sanoi tänään IS:lle kotitalonsa ulkopuolella Moskovassa hieman ennen kolmea Suomen aikaa.

Kasparov oli juuri päässyt vapaaksi viiden päivän vankeudesta, jonne hän joutui lauantaina suoraan opposition mielenosoituksesta. Tuomion varsinainen syy oli miliisin väkivaltainen vastustaminen.

Kotikadulleen Gagarinski pereulokille Kasparov saapui noin tunnin ennakoitua aiemmin, mutta häntä oli jo vastassa suuri ulkomaalaisten ja venäläisten toimittajien joukko. Talon edustalla oli myös muutamia Kasparovin kannattajia.

Miliisejä ei näkynyt lähimaillakaan, ja toimittajien annettiin haastatella maailmankuulua shakkimestaria vapaasti.

Kasparov kertoi vankeusaikansa sujuneen olosuhteisiin nähden hyvin. Hän jopa kiitteli vankilan henkilökuntaa hyvästä kohtelusta.

- Vaikka on minulla parempiakin aikoja ollut, hän ironisoi.

Kasparov oli viettänyt vankeusaikansa eristettynä ulkomaailmasta, joten hän ei vielä tiennyt, miten suuri uutinen hänen pidätyksestään ja vankeudestaan oli maailmalla tullut.

- Tämä on vasta alkua. Minun vangitsemiseni kertoo, mihin kaikkeen Vladimir Putinin valtakoneisto on valmis. Minusta haluttiin tehdä esimerkki, Kasparov sanoi.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

  2. 2

    Suomen valtiota ja tuhansia kotikoneita piinannut teinihakkeri vangittiin – petti poliisille antaman lupauksensa

  3. 3

    Donald Trumpin Tiffany-tytär, 23, nolattiin muotitapahtumassa – kukaan ei halunnut istua vieressä: ”Ihmiset pakenivat”

  4. 4

    Äiti ihmettelee, miksi kuollut poika saa yhä karhukirjeitä – ”Häntä uhataan oikeuden­käynneillä”

  5. 5

    Sastamalan surmakuskin vaimo hakee eroa

  6. 6

    8 asiaa, jotka seksikaupan työntekijät haluavat sinun tietävän

  7. 7

    Katso 360-kuva: Tällainen on Suomen kovimman vankilan eristysselli – ruokakin tarjoillaan lattialle

  8. 8

    Saara Aalto esittelee prinsessaleikkejä Maria Veitolalle – juontaja pakenee ulos: ”Sisällä tapahtuu pöyristyttäviä asioita”

  9. 9

    Jari-Matti Latvala ajoi hurjasti ulos testeissä – kaato tallentui videolle

  10. 10

    Vanhojen tanssien pukuloistoa – katso lukijoiden upeat kuvat juhlapuvuista!

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi Sastamalan kaksoissurmasta: Tekoa edelsi perheriita

  2. 2

    Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

  3. 3

    194-senttisen suomalaisen teinitytön temppu hätkäytti NBA-leirillä – valmentaja: ”Häntä yritetään repiä joka paikkaan”

  4. 4

    Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

  5. 5

    Taistelu potilaiden oikeuksista: Parantumattomasti sairas Jari, 54, aikoo vaarantaa terveytensä, jos hallitus ei peru päätöstään

  6. 6

    Muistatko missä kävit eilen tai viime viikolla? Yksi verkkosivu tietää kaiken

  7. 7

    Jumboksi jääneeltä Hanna Sumarilta kova purkaus TTK:sta – koki karvaan pettymyksen: ”Tulin tosi surulliseksi”

  8. 8

    Kirsi Alm-Siiran muodokkaat sääret villitsivät Helena Ahti-Hallbergin: ”Vau, mitkä kintut sulla on!”

  9. 9

    Donald Trumpin Tiffany-tytär, 23, nolattiin muotitapahtumassa – kukaan ei halunnut istua vieressä: ”Ihmiset pakenivat”

  10. 10

    Patrik Laine tulikuumassa vireessä – nyt jäi Ovetshkin taakse

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

  2. 2

    Takavuosien seksisymboli Outi Alanen 50 vuotta – katosi tv:stä eikä saa näyttelijän töitä: ”En kuulu hyvä veli -verkostoon”

  3. 3

    Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

  4. 4

    MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

  5. 5

    Kauniin naisen tavallisen näköisestä Instagram-kuvasta yllättäen nettihitti: ”Kaikkien aikojen traagisin otos”

  6. 6

    Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

  7. 7

    Nuori mies jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla – typerä töppäys sosiaalisessa mediassa kavalsi

  8. 8

    Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

  9. 9

    Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

  10. 10

    Jasse-vauva lakkasi hengittämästä, isä ei epäröinyt hetkeäkään – ”Hän rakasti meidän pojan henkiin”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

  2. 2

    Suomen valtiota ja tuhansia kotikoneita piinannut teinihakkeri vangittiin – petti poliisille antaman lupauksensa

  3. 3

    Donald Trumpin Tiffany-tytär, 23, nolattiin muotitapahtumassa – kukaan ei halunnut istua vieressä: ”Ihmiset pakenivat”

  4. 4

    Äiti ihmettelee, miksi kuollut poika saa yhä karhukirjeitä – ”Häntä uhataan oikeuden­käynneillä”

  5. 5

    Sastamalan surmakuskin vaimo hakee eroa

  6. Näytä lisää