Anna, Anne, Anu

Ulkomaat

Valikko

Ulkomaat

Viron liikenteessä kuoli viime vuonna 132

Viron teillä kuolleiden määrä on vähentynyt huomattavasti. Viime vuonna Viron liikenteessä sai poliisin tilastojen mukaan surmansa 132 ihmistä, mikä oli 64 vähemmän kuin vuonna 2007.

Kaikkiaan onnettomuuksien määrä väheni kuudellasadalla.

- Viime vuotta voi hyvällä syyllä kutsua ihmishenkien pelastamisen vuodeksi, sanoi sisäministeri Jüri Pihl keskiviikkona Tallinnassa.

Liikenteen lisäksi tulipaloissa kuolleiden määrä väheni samoin noin kolmanneksen.Eniten kuolonuhreja aiheuttivat rattijuopot. Humalassa ajamiseen on Virossa käytännössä nollatoleranssi, sillä asiantuntijoiden mukaan esimerkiksi puolen promillen raja lähettäisi liian sallivan viestin alkoholin kuluttajalle.

Rattijuopumuksesta langetettiin myös suurimmat sakot, keskimäärin 754 euroa. Yhä useammin kaahari tai rattijuoppo löytää itsensä kaltereiden takaa.

- Auton kanssa liikkuva murhaaja voi komeasta kärrystään huolimatta olla varma, että hänelle sellistä tilaa löytyy, poliisiylijohtaja Raivo Küüt sanoi.

Useimmin Viron teillä sai surmansa jalankulkija tai autonkuljettaja. Kuolleista kuljettajista vain noin puolet käytti turvavyötä.

Heijastimenkäyttöä on puolestaan pyritty tehostamaan esimerkiksi Narvassa, jossa poliisi on alkanut sakottaa ilman heijastinta hämärässä liikkuvia jalankulkijoita.

Viime vuoden onnettomuustilastojen mukaan useimmin vakavan onnettomuuden syypää oli vasta ajokortin saanut nuori, joka kaahasi ylinopeutta. Kaasujalka alkaa viime vuoden tilaston valossa hellittää vasta lähempänä neljääkymmentä ikävuotta.

- Nuoret ovat ne, jotka aiheuttavat useimmiten onnettomuuden, mutta he ovat myös ne, jotka niissä useimmiten saavat surmansa, Küüt vahvisti.

- Meillä on vielä paljon tehtävää sillä rintamalla. Kun liikennekäyttäytyminen ei muutu, meidän pitää tehostaa edelleen valvontaa.

Poliisin näkyvyys ja liikenteen rauhoittuminen näyttäisivät lisänneen osaltaan myös virolaisten luottamusta poliisiinsa. Viime vuonna Viron poliisiin luotti jo 80 prosenttia kansalaisista, mikä oli enemmän kuin koskaan aiemmin.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Yhden hitin eläketurva – tässä on joululaulu, joka tuo kirjoittajilleen edelleen 590 000 euron vuosittaiset rojaltitulot

  2. 2

    Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

  3. 3

    Saara Aallon kilpakumppanit pahoissa vaikeuksissa – tuleeko finaalilähetyksestä katastrofi?

  4. 4

    Vuoden oudoin oikeusjuttu? Moderni perhe -tähden Sofia Vergaran omat hedelmöittyneet IVF-alkiot haastoivat tämän oikeuteen

  5. 5

    Viestintäministeri Anne Berner, onko postin perustehtävä uhattuna? ”Postin on vastattava vahingosta”

  6. 6

    Lehti: Tukholman poliisin pikkujoulut riistäytyivät käsistä – ulostetta lavuaarissa, käytettyjä kondomeja pöydällä...

  7. 7

    Näin ylivoimainen Hannu Manninen oli avauskilpailussaan – sai heti mieluisan palkinnon

  8. 8

    Olli, 17, katosi Hämeenlinnassa – oletko nähnyt kuvan nuorta?

  9. 9

    Moni kärsii tietämättään kakkostyypin diabeteksen esiasteesta – lisää äkkikuoleman vaaraa

  10. 10

    Riistakamera nappasi kuvan harvinaisesta vieraasta sotilastukikohdassa Arizonassa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

  2. 2

    Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

  3. 3

    Saara Aallon kilpakumppanit pahoissa vaikeuksissa – tuleeko finaalilähetyksestä katastrofi?

  4. 4

    Bunkkeriin seksiorjaksi teljetty ruotsalaisnainen kirjoitti kirjan painajaisestaan – ”Yritin uskotella itselleni, ettei tämä voi olla totta”

  5. 5

    Sekava mies uhkasi vastaantulijaa Porvoossa – nyrkkeilytaustainen uhattu ei päästänyt karkuun

  6. 6

    Susanna, 33, vei Lumian huoltoon – uuteen puhelimeen alkoi ilmestyä outoja kuvia

  7. 7

    Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

  8. 8

    Brittimedia: Saara Aalto laulaa finaalissa kaikkien aikojen Queen-klassikon yhdessä supertähti Adam Lambertin kanssa

  9. 9

    Katin ja Mikon loppumaton tuska – tytär ei elä enää pitkään: ”Lapsi jota on niin kovasti toivonut, otetaan pois”

  10. 10

    Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  3. 3

    Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

  4. 4

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  5. 5

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  6. 6

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  7. 7

    Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

  8. 8

    Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

  9. 9

    Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

  10. 10

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Yhden hitin eläketurva – tässä on joululaulu, joka tuo kirjoittajilleen edelleen 590 000 euron vuosittaiset rojaltitulot

  2. 2

    Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

  3. 3

    Saara Aallon kilpakumppanit pahoissa vaikeuksissa – tuleeko finaalilähetyksestä katastrofi?

  4. 4

    Vuoden oudoin oikeusjuttu? Moderni perhe -tähden Sofia Vergaran omat hedelmöittyneet IVF-alkiot haastoivat tämän oikeuteen

  5. 5

    Viestintäministeri Anne Berner, onko postin perustehtävä uhattuna? ”Postin on vastattava vahingosta”

  6. Näytä lisää