Laura

Ulkomaat

Valikko

Ulkomaat

Kauhujen kellarissa myös vieras mies?

Lähes neljännesvuosisadan perhettään terrorisoineen itävaltalaisen Josef Fritzlin taustalta paljastuu koko ajan synkempiä ja kammottavampia asioita. Nyt Itävallan poliisi tutkii väitettä, jonka mukaan kellarissa olisi vieraillut myös vieras mies.

Fritzlin vuokralaisena 12 vuotta asunut Alfred Dubanovsky kertoi BBC:lle, että kellarissa vieraili henkilö, jonka kerrottiin olevan putkimies. Vuokralaisilla ei ollut kellariin Dubanovskyn mukaan mitään asiaa.

Dubanovskyn mukaan Fritzl vei kellariin ruokaa päivittäin. Hän myös kertoi kuulleensa kellarista ääniä. Vuokraisännän mukaan ne johtuivat lämmityslaitteista.

Uutistoimisto Reutersin mukaan talossa ehti asua noin 100 vuokralaista, joiden poliisi toivoo nyt ilmoittautuvan ja kertovan tiedoistaan.

Poliisin tiedottajan mukaan vieraista ei ole löytynyt toistaiseksi todisteita.

Yöt kellarissa

Fritzlin vaimon sisko kertoi saksalaiselle Bild-lehdelle, kuinka insesti-isä vietti tuntikausia kellarissa, usein jopa yön yli.

- Hän oli tyranni. Hän terrorisoi lapsiaan. Kun Josef tuli huoneeseen, lapset menivät aivan hiirenhiljaisiksi, käly kuvaili Bildissä.

- Pelko oli läsnä koko ajan. Olin alusta saakka sitä mieltä, että siskoni ja Fritzlin avioliitto oli karmiva virhe.

Fritzlin kerrotaan menneen lähes joka ilta yhdeksän aikoihin alas kellariin. Hän kertoi valmistavansa siellä erilaisia tarvikkeita myytäväksi.

Hänen vaimonsa ei saanut häiritä Fritzlin tekemisiä millään lailla, ei edes tuoda miehelleen kahvia.

Lisäksi Fritzl uhkaili kaasuttaa lapsensa kuoliaaksi, mikäli he eivät tottelisi hänen käskyjään.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Tällainen on Bernerin esitys: Autot halpenevat, ajaminen kallistuu, mustia laatikoita ei tule...

  2. 2

    Poliisi tutkii: Äiti esiintyi puolialasti lasten edessä – video päätyi suorana verkkoon

  3. 3

    Axl Smith kirjoitti someen uhmakkaasti – uhrit ahdistuivat: ”Osa on kokenut uhkaavana”

  4. 4

    Yle paljasti jo: Autovero pois – ajoneuvo- ja polttoaineveroja lasketaan

  5. 5

    Yllättikö tammikuun palkkakuitti ikävästi? Tästä se johtuu

  6. 6

    Carola Häggkvistiltä, 50, yllättävä paljastus: Ei ole harrastanut seksiä 14 vuoteen

  7. 7

    Tänään tv:ssä: Pihla Viitala täysin alastomana Hollywood-debyyttissään: ”En saanut silmiäni irti hänestä”

  8. 8

    Litrahinnoissa huima ero – mikä SM-liigaseura myy halvinta olutta?

  9. 9

    Miss Plus Size -kisan kurvikuningatar Marjaana, 34: Tällä hekumallisella kuvalla houkuttelin mieheni kiireesti kotiin iltariennoista

  10. 10

    Autotuojien toimitusjohtaja tiukkana: LVM ei päätä tieliikenteen veroista!

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

  2. 2

    Poliisi peitti omia jälkiään sarjahukuttajan kotitiellä

  3. 3

    Taksikuski vei asiakkaan unohtaman salkun Pasilan poliisiasemalle: 20 000 euroa ja timantti – jää ilman 2000 euron löytöpalkkiota

  4. 4

    Yllätys Urheilugaalassa – Kimi Räikkönen asteli lavalle ja piti pitkän puheen: ”Ittekin tekemällä voi tulla ihan hyvä lopputulos”

  5. 5

    Tapio Suominen esitteli naisystävänsä julkisesti ensi kertaa – tässä on kuvankaunis Evelin

  6. 6

    Tänään tv:ssä: Pihla Viitala täysin alastomana Hollywood-debyyttissään: ”En saanut silmiäni irti hänestä”

  7. 7

    Yle paljasti jo: Autovero pois – ajoneuvo- ja polttoaineveroja lasketaan

  8. 8

    Kimi Räikkösen saapuminen Hartwall-areenaan oli tarkoin varjeltu salaisuus – ”Sovimme Kimin kanssa, miten nämä asiat hoidetaan”

  9. 9

    Poliisi julkaisi kuvan: Tässä on etsitty sarjahukuttaja Pekka Seppänen

  10. 10

    Antti Pihlström saapui Urheilugaalaan hiukan ikävästä syystä: ”Oli kyllä aika huonot fiilikset”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

  2. 2

    Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

  3. 3

    Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

  4. 4

    Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

  5. 5

    Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

  6. 6

    Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

  7. 7

    Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

  8. 8

    Patrik Laineen sydän on puhdasta kultaa – vastasi pienen fanin kirjeeseen ikimuistoisella tavalla

  9. 9

    Suomalaisten kasvoilla näkyvä silmälasimalli on auttamattomasti out

  10. 10

    Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Tällainen on Bernerin esitys: Autot halpenevat, ajaminen kallistuu, mustia laatikoita ei tule...

  2. 2

    Poliisi tutkii: Äiti esiintyi puolialasti lasten edessä – video päätyi suorana verkkoon

  3. 3

    Axl Smith kirjoitti someen uhmakkaasti – uhrit ahdistuivat: ”Osa on kokenut uhkaavana”

  4. 4

    Yle paljasti jo: Autovero pois – ajoneuvo- ja polttoaineveroja lasketaan

  5. 5

    Yllättikö tammikuun palkkakuitti ikävästi? Tästä se johtuu

  6. Näytä lisää