Torsti

Ulkomaat

Valikko

Ulkomaat

USA:n presidenttiehdokkaiden tv-väittely pidetään sittenkin!

Yhdysvaltain presidenttiehdokkaat kohtaavat sittenkin ensimmäisessä tv-väittelyssään ensi yönä. Debatti alkaa lauantaiaamuna kello neljä Suomen aikaa.

Valtavien panosten väittely oli vaakalaudalla, kun republikaanien John McCain keskeytti kampanjansa talouskriisin tukipaketin neuvottelujen takia.

Perjantaina ennen puoltapäivää John McCain ilmoitti kuitenkin lähtevänsä Washington D.C.:stä illaksi väittelypaikalle Mississippiin. Hän palaa viikonlopuksi pääkaupunkiin neuvottelujen vuoksi.

Presidentti George W. Bushin päästrategikkona pitkään toiminut legendaarinen Karl Rove katsoo Wall Street Journalissa, että väittelypaineet olivat jo ennen talouskriisin viime tapahtumia John McCainilla.

- Väittelyssä tasapeli tietää voittoa ennakkosuosikille. Hän on nyt niukalla marginaalilla herra Obama, joten herra McCainin on voitettava selvästi tai hänen mahdollisuutensa tulla seuraavaksi presidentiksi synkkenevät, Karl Rove kirjoittaa.

Villejä neuvotteluja

Viimeisen vuorokauden neuvottelut talouspaketista ovat olleet ennennäkemättömiä.

Tunelmaa luovat presidentinvaalien ratkaisun lisäksi pelot Yhdysvaltain suurimmasta talouskatastrofista, jonka rinnalla 1932 pörssiromahdus kalpenee.

Jo lähtöasetelma on erikoinen. Kyse on Bushin hallinnon tukipaketista - jota presidenttiehdokas Barack Obama ja muut demokraatit tukevat.

Republikaanien kapinan vuoksi John McCain keskeytti torstaina kampanjansa ja lähti tekemään kompromissia. Nyt USA:ssa arvuutellaan, kumpi vaalin osapuoli on näyttänyt presidentillisemmältä.

Associated Pressin mielipidemittauksen mukaan vain 30 prosenttia amerikkalaisista kannattaa tukipakettia.

Hurjan vuorokauden aikana pidettiin myös Valkoisessa talossa USA:n koko poliittisen johdon neuvottelu. Kuvailujen mukaan se oli "villein" ikinä.

Kokouksessa nähtiin mm. valtiovarainministeri polvistumassa edustajainhuoneen naispuolisen puheenjohtajan eteen, talousvaliokunnan puheenjohtaja raivoamassa sekä USA:n presidentti kamppailemassa säilyttääkseen järjestyksen ja pysyäkseen rauhallisena.

Demokraatit vetivät kokouksen jälkeen republikaaneja nenästä antamalla Barack Obaman puhua kaikkien puolesta. Presidentti Bush taas joutui puhumaan televisiossa kylmiltään ja ilman läsnäolleiden yhteistä kannanottoa.

Ehdokkaat joutuvat presidenttiyden ehkä ratkaisevaan väittelyyn näistä tunnelmista lähes suoraan lentokentältä. McCainin eilinen veto sotki aikataulun myös Obamalta, jolle oltiin pitämässä väittelyä varten neljän päivän valmistautumisleiriä.

IS seuraa netissä huipputärkeää väittelyä.

  • USA:n vaalit

Näitä luetaan!

  1. 1

    Kommentti: Aikku Saarisen syrjäyttäminen MM-kympiltä oli virhe – päävalmentaja tappoi haaveen tylysti

  2. 2

    Petter Northugin viesti tv-kameran edessä Emil Iversenille: ”Hyvä, että kaadoit myös suomalaisen”

  3. 3

    Sliipatun pukumiehen kodista paljastui mykistävä yllätys – toukat ryömivät isännöitsijää vastaan

  4. 4

    Oscar-skandaalin syy selvisi – äänet laskenut firma myönsi ison virheen

  5. 5

    Nämä Suomen miehet hyökkäävät MM-kultajahtiin 15 kilometrillä!

  6. 6

    Matt Damon kärvisteli koko Oscar-illan Jimmy Kimmelin kiusoittelun kohteena – taustalla yli 10 vuotta jatkunut ”riita”

  7. 7

    Ryan Goslingin uhkea sisko varasti huomion Oscareissa – fanit hullaantuivat: ”Kuka on tuo povipommi?”

  8. 8

    Ikinuori Aira Samulin tänään 90 vuotta! Paljastaa nuoruutensa sensuellin alastonkuvan taustat – ”Aviomieheni halusi sitä”

  9. 9

    Parisprintissä pettynyt Kerttu Niskanen saa uuden sauman – Aino-Kaisa Saarinen putosi Suomen joukkueesta

  10. 10

    Miljardöörisijoittaja: Pankit lypsävät sinulta rahaa turhaan – sijoita sen sijaan näin

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Iivo Niskanen paljasti Ylellä, mitä sanoi Norjan tähtihiihtäjälle maalissa – Sami Jauhojärvi latasi perään täyslaidallisen

  2. 2

    Näin Emil Iversen perusteli törmäykseen johtanutta ratkaisuaan heti kisan jälkeen

  3. 3

    Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

  4. 4

    Iivo Niskasen kaatanut Emil Iversen haluaa kotiin Lahden MM-kisoista – Norjan päävalmentajalta täystyrmäys

  5. 5

    38-vuotiaasta ostos-tv:n emännästä nousi mieletön seksisymboli – ”Muistuttaa ajasta ennen internetiä”

  6. 6

    Sliipatun pukumiehen kodista paljastui mykistävä yllätys – toukat ryömivät isännöitsijää vastaan

  7. 7

    4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

  8. 8

    Törmäys norjalaisen kanssa vei Suomelta MM-kullan – Iivo Niskanen kirosi maaliviivalla

  9. 9

    SS-miehet herättivät Mengelen keskellä yötä – Auschwitziin oli saapunut junalla seitsemän kääpiötä

  10. 10

    Skandaali Oscareissa! Väärä elokuva julistettiin voittajaksi – paras elokuva olikin Moonlight

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  2. 2

    Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

  3. 3

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  4. 4

    Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

  5. 5

    Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

  6. 6

    Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

  7. 7

    Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

  8. 8

    Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

  9. 9

    4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

  10. 10

    Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Kommentti: Aikku Saarisen syrjäyttäminen MM-kympiltä oli virhe – päävalmentaja tappoi haaveen tylysti

  2. 2

    Petter Northugin viesti tv-kameran edessä Emil Iversenille: ”Hyvä, että kaadoit myös suomalaisen”

  3. 3

    Sliipatun pukumiehen kodista paljastui mykistävä yllätys – toukat ryömivät isännöitsijää vastaan

  4. 4

    Oscar-skandaalin syy selvisi – äänet laskenut firma myönsi ison virheen

  5. 5

    Nämä Suomen miehet hyökkäävät MM-kultajahtiin 15 kilometrillä!

  6. Näytä lisää