Nestori

Ulkomaat

Valikko

Ulkomaat

Bangkokissa kiristettiin turvatoimia pommi-iskujen jälkeen

Thaimaan viranomaiset kiristivät tiistaina turvatoimia Bangkokissa uudenvuodenaattona tehtyjen pommi-iskujen jälkeen. Satojentuhansien ihmisten odotetaan lähipäivinä palaavan pääkaupunkiin uudenvuoden vietosta.

Poliisi ja turvallisuusjoukot ovat saaneet vahvistuksia pääkaupunkiseudulla ja Bangkokin uudella kansainvälisellä lentokentällä. Poliisilla on käytössään myös entistä enemmän pommikoiria räjähteiden tunnistamiseen muun muassa juna- ja linja-autoasemilla.

Kolme ihmistä kuoli ja nelisenkymmentä haavoittui pommi-iskujen sarjassa Bangkokissa sunnuntaina. Haavoittuneiden joukossa oli kymmenkunta ulkomaalaista. Mikään taho ei ole ilmoittautunut iskujen tekijäksi.

"Ihmiset ovat
tottuneet pommiuhkiin"

Sunnuntaina useat maat, Suomi mukaanlukien, antoivat matkustustiedotteita, joissa kansalaisia kehotettiin välttämään ulkonaliikkumista Bangkokissa uusien iskujen pelossa.

Thaimaan matkailuviranomaisten tietojen mukaan uudenvuoden pommi-iskuilla ei näytä kuitenkaan olleen suurta vaikutusta turistien matkustusintoon. Matkailu on Thaimaassa lähes 10 miljardin euron bisnes.Tyynenmeren matkailujärjestön edustaja John Koldowskin tietoon ei ollut tullut peruutuksia.

- New Yorkin terrori-iskujen jälkeen ihmiset ovat tottuneet terrorismihälytyksiin ja pommiuhkiin, Koldowski arvioi.

Myös monet matkailijat suhtautuivat tilanteeseen rauhallisesti.

- En pelkää pommeja. Jos pelkäisin, he onnistuisivat tavoitteessaan pelotella ihmisiä, amerikkalainen Kathryn Vigna sanoi.

- Matkustan uudelleen Thaimaahan, jos saan mahdollisuuden.

Thaimaa on selvinnyt vaikeuksista aiemminkin. Kaksi vuotta sitten maan rannikolle iskeytynyt tsunami tappoi yli 5 400 ihmistä, joista lähes puolet oli ulkomaalaisia.

Turistimäärät olivat tänä vuonna palaamassa tsunamia edeltäneelle tasolle, kun armeijan syyskuinen vallankaappaus toi panssarivaunut Bangkokin kaduille. Rauhallisesti sujuneen vallankaappauksen vaikutus turistimääriin jäi kuitenkin hyvin vähäiseksi.

(STT-AFP-Reuters)

Näitä luetaan!

  1. 1

    Näin Emil Iversen perusteli törmäykseen johtanutta ratkaisuaan heti kisan jälkeen

  2. 2

    Venäläistähti kertoo ällistyksestään parisprintin loppusuoralla: ”Luulin taistelevani pronssista, hyvällä tuurilla hopeasta”

  3. 3

    Mitkä sääret! Julmaa kritiikkiä saanut Hanna Sumari, 58, tanssi ylpeänä minimekossa – esitys meni mönkään: ”Olit pihalla koko ajan”

  4. 4

    Häkellyttävä ennen ja jälkeen -kuva: Kylie Jennerin, 19, povi kasvoi ja takamus pyöristyi – lopputuloksella vitsaillaan somessa

  5. 5

    Iivo Niskanen paljasti Ylellä, mitä sanoi Norjan tähtihiihtäjälle maalissa – Sami Jauhojärvi latasi perään täyslaidallisen

  6. 6

    Iivo Niskasen kaatanut Emil Iversen haluaa kotiin Lahden MM-kisoista – Norjan päävalmentajalta täystyrmäys

  7. 7

    Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

  8. 8

    Sipe Santapukilta ytimekäs viesti Iivo Niskasen kaataneelle norjalaishiihtäjälle

  9. 9

    TTK-tähti pidätteli itkua suorassa lähetyksessä – Jorma Uotisen henkilökohtainen palaute sai liikuttumaan

  10. 10

    Levoton ongelmalähiö vai mainettaan parempi paikka? – IS vieraili Malmön pahamaineisessa Rosengårdissa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

  2. 2

    Iivo Niskanen paljasti Ylellä, mitä sanoi Norjan tähtihiihtäjälle maalissa – Sami Jauhojärvi latasi perään täyslaidallisen

  3. 3

    4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

  4. 4

    Iivo Niskasen kaatanut Emil Iversen haluaa kotiin Lahden MM-kisoista – Norjan päävalmentajalta täystyrmäys

  5. 5

    38-vuotiaasta ostos-tv:n emännästä nousi mieletön seksisymboli – ”Muistuttaa ajasta ennen internetiä”

  6. 6

    Nainen lähetti exälleen anteeksipyynnön – mies palautti kirjeen punakynämerkinnöillä, some sekosi

  7. 7

    Törmäys norjalaisen kanssa vei Suomelta MM-kullan – Iivo Niskanen kirosi maaliviivalla

  8. 8

    Venäjän hiihtomaajoukkueessa kytee mehevä riita – supertähti nöyryytti sprinttipariaan julkisesti

  9. 9

    Näin Emil Iversen perusteli törmäykseen johtanutta ratkaisuaan heti kisan jälkeen

  10. 10

    Joel, 24, voitti melkoiset häärahat televisiossa – kisa katkesi huippukysymykseen

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  2. 2

    Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

  3. 3

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  4. 4

    Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

  5. 5

    Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

  6. 6

    Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

  7. 7

    Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

  8. 8

    Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

  9. 9

    Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

  10. 10

    Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Näin Emil Iversen perusteli törmäykseen johtanutta ratkaisuaan heti kisan jälkeen

  2. 2

    Venäläistähti kertoo ällistyksestään parisprintin loppusuoralla: ”Luulin taistelevani pronssista, hyvällä tuurilla hopeasta”

  3. 3

    Mitkä sääret! Julmaa kritiikkiä saanut Hanna Sumari, 58, tanssi ylpeänä minimekossa – esitys meni mönkään: ”Olit pihalla koko ajan”

  4. 4

    Häkellyttävä ennen ja jälkeen -kuva: Kylie Jennerin, 19, povi kasvoi ja takamus pyöristyi – lopputuloksella vitsaillaan somessa

  5. 5

    Iivo Niskanen paljasti Ylellä, mitä sanoi Norjan tähtihiihtäjälle maalissa – Sami Jauhojärvi latasi perään täyslaidallisen

  6. Näytä lisää