Aslak

Ulkomaat

Valikko

Ulkomaat

O.J. Simpson voi saada jopa 35 vuoden tuomion

Amerikkalaisen jalkapalloilun ja murhaepäilyjen kuuluisuus O.J. Simpson pidätettiin eilen Las Vegasissa. Simpsonin pidätys liittyy urheilumuistoesineiden aseelliseen ryöstöön, mutta poliisi ei heti tiedottanut mistä Simpsonia epäillään.

Clarkin piirikunnan asianajan David Rogerin mukaan Simpson voi saada jopa 35 vuoden tuomion, jos häntä syytetään aseellisesta ryöstöstä ja hengenvaarallisen aseen käytöstä ryöstön yhteydessä.

Lasvegasilaisesta Palace Station -kasinohotellista ryöstettiin torstaina urheilumuistoesineitä.

Simpson on ilmoittanut olleensa paikalla hakemassa tavaroita, jotka kuuluvat hänelle ja kiistänyt että tapaukseen liittyisi aseita.

Simpson, 60, kuului amerikkalaisen jalkapalloilun suurimpiin tähtiin 1960- ja 1970-lukujen taitteessa. Vuonna 1994 hänen ex-vaimonsa ja tämän miesystävä löytyivät kuolleina ja Simpsonia syytettiin heidän surmaamisestaan.

Oikeus kuitenkin vapautti Simpsonin Yhdysvaltain todennäköisesti seuratuimman murhaoikeudenkäynnin jälkeen.

Näitä luetaan!

  1. 1

    51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

  2. 2

    Perhetragedia taustalla – MM-kisojen johtoon äkillinen muutos

  3. 3

    Pelastajien kuvat kertovat lohduttomasta urakasta: 17-vuotias suomalaisnuori putosi Alpeilla jäärotkoon ja kuoli

  4. 4

    IS seurasi sprintin karsintaa livenä – Mari Laukkaselta huippuhiihto, muut suomalaiset karsiutuivat

  5. 5

    Ex-salibandyvalmentaja yritti raiskata naisen pensaassa – poliisi ehti väliin

  6. 6

    Kimmo kuvasi tulipallon Nurmijärven taivaalla – Ursan Jaakko tunnisti 5 sekunnissa

  7. 7

    Poliisin kuvat: palkitun kissakasvattajan pakastimesta löytyi karmea yllätys – ”Pyörryin, kun sain puhelun”

  8. 8

    Upea pari! Tässä on Minka Kuustosen komea näyttelijärakas – yhdessä jo vuosia

  9. 9

    Juha Junno jättää Oulun Kärpät

  10. 10

    Harvinaisen härski temppu: Joku onki Siwan postilaatikosta laskun ja vaihtoi siihen oman tilinumeronsa – maksoitko sinäkin huijarille?

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

  2. 2

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  3. 3

    Lauri, 30, kertoo miksi pettää vaimoaan Tinder-naisten kanssa: ”En tunne minkäänlaista syyllisyyttä”

  4. 4

    Poliisin kuvat: palkitun kissakasvattajan pakastimesta löytyi karmea yllätys – ”Pyörryin, kun sain puhelun”

  5. 5

    Näitä tuotteita Suomen vaarallisimmat vangit himoitsevat selleihinsä Riihimäen vankilan omasta kaupasta

  6. 6

    Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

  7. 7

    Tuskien taival: Kohutun Adrian Solanon MM-hiihto alkoi karmealla tavalla – matka jäi lopulta kesken

  8. 8

    ”Maailman täydellisin nainen” Kelly, 37, paljastaa luomukurvinsa kiusoittelevassa kylpykuvassa: ”Täydellinen tiimalasivartalo”

  9. 9

    Perhetragedia taustalla – MM-kisojen johtoon äkillinen muutos

  10. 10

    Sulhanen tuomittiin brittikirjailijan murhasta – kirjailija oli keksinyt itse ruumiin piilopaikan

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  2. 2

    MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

  3. 3

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  4. 4

    Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

  5. 5

    Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

  6. 6

    Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

  7. 7

    Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

  8. 8

    Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

  9. 9

    Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

  10. 10

    Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

  2. 2

    Perhetragedia taustalla – MM-kisojen johtoon äkillinen muutos

  3. 3

    Pelastajien kuvat kertovat lohduttomasta urakasta: 17-vuotias suomalaisnuori putosi Alpeilla jäärotkoon ja kuoli

  4. 4

    IS seurasi sprintin karsintaa livenä – Mari Laukkaselta huippuhiihto, muut suomalaiset karsiutuivat

  5. 5

    Ex-salibandyvalmentaja yritti raiskata naisen pensaassa – poliisi ehti väliin

  6. Näytä lisää