Aslak

Ulkomaat

Valikko

Ulkomaat

Irakissa kuollut 4 000 amerikkalaissotilasta

Irakissa kuolleiden amerikkalaisten sotilaiden määrä on noussut 4 000:een, vahvistivat amerikkalaiset viranomaiset maanantaina.

Presidentti George W. Bush on Valkoisen talon mukaan "murheellinen". - Mutta hän suree yhtä lailla joka ainoaa hengen menetystä alkaen tämän konfliktin ensimmäisestä aina tänään henkensä menettäneisiin, tiedottaja Dana Perino sanoi.

- Ja hän kantaa vastuun päätöksistä, jotka on tehnyt, Perino huomautti.

Yhdysvaltojen varapresidentti Dick Cheney myönsi lausunnossaan, että neljäntuhannen rajan ylityksellä saattaa olla psykologinen vaikutus.

Presidentti Bush ehätti jo toukokuun alussa 2003 julistaa, että "merkittävät taistelutoimet" ovat ohi Irakissa. Surmansa saaneista amerikkalaissotilaista on kuollut ainakin 97 prosenttia tämän päivämäärän jälkeen.

Maailman terveysjärjestö WHO ja Irakin hallitus arvioivat jo alkuvuodesta, että ainakin satatuhatta ja ehkä jopa yli kaksisataatuhatta irakilaista siviiliä on kuollut väkivaltaisuuksissa sen jälkeen kun amerikkalaiset joukot hyökkäsivät Irakiin 2003, viisi vuotta sitten.

Verinen viikonvaihde

Viikonvaihteessa neljä amerikkalaissotilasta sai surmansa tienvarsipommin räjähdyksessä Etelä-Bagdadissa. Bagdadin keskustan tarkoin vartioidulla ns. vihreällä vyöhykkeellä taas kuoli viikonvaihteessa kymmeniä siviilejä raketti- ja kranaatinheitiniskuissa.

Uudet väkivaltaisuudet korostavat Irakin turvallisuustilanteen haurautta. Amerikkalaisten sotilasjohtajien mukaan väkivaltaisuudet ovat vähentyneet 60 prosenttia viime kesäkuusta, mutta näyttää siltä, että niiden määrä on jälleen kasvanut tammikuun jälkeen.

Vaikka amerikkalaiset ovatkin tällä haavaa enemmän huolissaan talousongelmistaan, on Irakin sota edelleenkin merkittävä asia presidentinvaalikampanjassa. Demokraattien ehdokkaaksi pyrkivät Hillary Clinton ja Barack Obama ovat vaatineet amerikkalaisjoukkojen vetäytymisaikataulun laatimista.

Republikaanien ehdokkuuden varmistanut John McCain puolestaan sanoo, että vetäytyminen merkitsisi voiton luovuttamista terroristiverkosto al-Qaidalle.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

  2. 2

    Sulhanen tuomittiin brittikirjailijan murhasta – kirjailija oli keksinyt itse ruumiin piilopaikan

  3. 3

    Lahden MM-avajaisten liukas lava teki tepposet suomalaisille huipputanssijoille – ”Perseelleenhän tuo homma meni”

  4. 4

    Lauri, 30, kertoo miksi pettää vaimoaan Tinder-naisten kanssa: ”En tunne minkäänlaista syyllisyyttä”

  5. 5

    BBC: Trumpin hallinto kumosi kiistellyn vessaohjeistuksen

  6. 6

    ”Maailman täydellisin nainen” Kelly, 37, paljastaa luomukurvinsa kiusoittelevassa kylpykuvassa: ”Täydellinen tiimalasivartalo”

  7. 7

    Näitä tuotteita Suomen vaarallisimmat vangit himoitsevat selleihinsä Riihimäen vankilan omasta kaupasta

  8. 8

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  9. 9

    Nasa: Tutkijat löysivät seitsemän Maan kaltaista planeettaa – kolmella suotuisat olosuhteet elämälle

  10. 10

    Katso parhaat kuvat – tällaiset olivat Lahden MM-avajaiset

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  2. 2

    Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

  3. 3

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  4. 4

    Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

  5. 5

    Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

  6. 6

    Näitä tuotteita Suomen vaarallisimmat vangit himoitsevat selleihinsä Riihimäen vankilan omasta kaupasta

  7. 7

    Video: Kajaanin hyppyrimäki räjähti näyttävästi

  8. 8

    Tv-tähden sekava käytös ihmetytti aamu-tv:ssä – oliko muoti-idoli humalassa? Syljeskeli ja selasi puhelintaan, somekansa äimistyi

  9. 9

    Tuskien taival: Kohutun Adrian Solanon MM-hiihto alkoi karmealla tavalla – matka jäi lopulta kesken

  10. 10

    Lauri, 30, kertoo miksi pettää vaimoaan Tinder-naisten kanssa: ”En tunne minkäänlaista syyllisyyttä”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  2. 2

    MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

  3. 3

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  4. 4

    Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

  5. 5

    Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

  6. 6

    Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

  7. 7

    Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

  8. 8

    Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

  9. 9

    Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

  10. 10

    Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

  2. 2

    Sulhanen tuomittiin brittikirjailijan murhasta – kirjailija oli keksinyt itse ruumiin piilopaikan

  3. 3

    Lahden MM-avajaisten liukas lava teki tepposet suomalaisille huipputanssijoille – ”Perseelleenhän tuo homma meni”

  4. 4

    Lauri, 30, kertoo miksi pettää vaimoaan Tinder-naisten kanssa: ”En tunne minkäänlaista syyllisyyttä”

  5. 5

    BBC: Trumpin hallinto kumosi kiistellyn vessaohjeistuksen

  6. Näytä lisää