Sampsa

Ulkomaat

Valikko

Ulkomaat

BP:n öljynkeräysalus syttyi tuleen Meksikonlahdella

Öljy-yhtiö BP joutui tiistaina lopettamaan Meksikonlahteen suihkuavan öljyn keräämisen sen jälkeen, kun öljynkeräysaluksella syttyi tulipalo. Palo saatiin pian sammumaan, eikä kukaan loukkaantunut.

BP:n mukaan palo saattoi syttyä salamaniskusta. Tarkkaa tietoa ei ollut siitä, koska öljyä päästään taas keräämään.

Kymmenet amerikkalaissenaattorit vaativat BP:tä varaamaan 20 miljardia dollaria Meksikonlahden siivoamiseen ja korvauksiin. Myös Yhdysvaltain viranomaiset halutaan vastuuseen.

New York Times -lehti kuvaa öljytuhojen torjuntaa kaoottiseksi. Lehden haastattelemien asiantuntijoiden mukaan tuhot olisivat jääneet vähäisemmiksi, jos toimet olisivat olleet nopeampia ja paremmin johdettuja.

Lehden mukaan öljyntorjuntaa on haitannut alusta alkaen epäselvyys tehtävien jakautumisesta BP:n ja viranomaisten kesken. BP:tä syytetään yhä voimakkaammin myös turvallisuuden laiminlyömisestä.

Öljyä on purkautunut mereen pian jo kaksi kuukautta, ja vuodon pelätään jatkuvan koko kesän ajan.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Järkyttävä tragedia golfin huipputurnauksessa – ”Kaikki ovat shokissa ja järkyttyneitä”

  2. 2

    X Factor -finalistin karu yllätys: kotiinpaluujuhlassa yleisökato – tyly kontrasti Saara Aallon Helsinki-hysteriaan

  3. 3

    Ruben Stiller yllättäen pois tv-ruudusta

  4. 4

    Liivijengi jakoi kinkkuja Helsingissä – poliisi kiinnostui

  5. 5

    Asianajaja Imatran kolmoismurhasta epäillystä: ”Hän ei puhu tästä asiasta”

  6. 6

    Hillitön Suomi-mainos kerää huomiota maailmalla: ”Kukaan järjissään oleva ei tulisi Helsinkiin marraskuussa…”

  7. 7

    Linnassako rohkeita pukuja? Lontoossa pukeuduttiin paljon estottomammin – Salma Hayekin, 50, rintavako käänsi katseet

  8. 8

    Suomalaisten epätietoisuus Phuketissa jatkuu jo toista vuorokautta – 300 odottaa kotimatkaa Helsinkiin

  9. 9

    Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

  10. 10

    Aleksi Valavuoren yllätyssiirto – haastoi Jussi Salonojan oikeuteen!

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

  2. 2

    Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

  3. 3

    Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

  4. 4

    Poptähti Robinilla, 18, Linnan juhlien erikoisin puku ja eriparikengät – katso kuva! Aikoo maistella kuuluisaa boolia

  5. 5

    Pelaa Suomi-visaa: Vain suomalainen tietää vastauksen näihin 40 kysymykseen

  6. 6

    Kansanedustaja Tytti Tuppuraista, 40, ei ole tunnistaa – asteli Linnaan tyrmäävänä tiukassa punaisessa mekossa

  7. 7

    Linnan juhlien paljastavimmat iltapuvut – paljasta pintaa ja syviä kaula-aukkoja! Kuka räväytti eniten?

  8. 8

    Kuka on Linnan juhlien kuningatar – äänestä!

  9. 9

    Kuvat ja video rajusta välikohtauksesta: Vastarintaliikkeen mielenosoittajaa lyötiin – poliisi taltutti hyökkääjän

  10. 10

    Oaklandin tulipalossa kuolleen suomalaisen Hannan isä: ”Suru on ihan järjetön”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  3. 3

    7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

  4. 4

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  5. 5

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  6. 6

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  7. 7

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  8. 8

    Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

  9. 9

    Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

  10. 10

    Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Järkyttävä tragedia golfin huipputurnauksessa – ”Kaikki ovat shokissa ja järkyttyneitä”

  2. 2

    X Factor -finalistin karu yllätys: kotiinpaluujuhlassa yleisökato – tyly kontrasti Saara Aallon Helsinki-hysteriaan

  3. 3

    Ruben Stiller yllättäen pois tv-ruudusta

  4. 4

    Liivijengi jakoi kinkkuja Helsingissä – poliisi kiinnostui

  5. 5

    Asianajaja Imatran kolmoismurhasta epäillystä: ”Hän ei puhu tästä asiasta”

  6. Näytä lisää