Anna, Anne, Anu

Ulkomaat

Valikko

Ulkomaat

Tupakointi julkisilla paikoilla kiellettiin Intiassa - taas

Tupakointi julkisilla paikoilla on torstaista alkaen kielletty Intiassa - jälleen kerran.

Edellisen kerran kieltoa yritettiin neljä vuotta sitten, mutta tuolloin ihmiset jatkoivat kaikessa rauhassa röyhyttelyä ravintoloissa, baareissa ja yökerhoissa.

Tällä kertaa yritykseen on valjastettu jopa Intian elokuvateollisuuden Bollywoodin tähtinäyttelijöitä. Tupakoijia yritetään vierottaa paheestaan myös puhelimitse; pääkaupungissa Delhissä terveydenhoitohenkilöstö soittelee asukkaille tarjoten apuaan tupakoinnin lopettamisessa.

Intiassa on yli 120 miljoonaa tupakoijaa. Tupakointi tappaa noin 900 000 intialaista vuodessa, ja vuoteen 2010 mennessä luvun arvioidaan kasvavan miljoonaan, kertoo BBC verkkosivuillaan.

Hallitus on julkaissut pitkän listan paikoista, joita se pitää julkisina sekä henkilöistä, joilla on oikeus sakottaa kiellon rikkojia. Savukkeita saa edelleen polttaa kotona, autossa, puistoissa ja kaduilla.

Sakko kiellon rikkomisesta on 200 rupiaa eli noin kolme euroa.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Psykoosiin ajautunut Kanye West palasi julkisuuteen muuttuneena – ensimmäinen kuva räppäristä poistettiin Instagramista nopeasti

  2. 2

    Naapurit kertovat yön dramaattisista hetkistä – kolme lasta ja nainen löytyivät kuolleina palaneesta asunnosta

  3. 3

    Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

  4. 4

    Kolme lasta ja äiti kuolivat tulipalossa Helsingin Vuosaaressa – näin tapahtumat etenivät

  5. 5

    Poliisi kertoi lisää Vuosaaren tulipalon uhreista - suurimmat tuhot saunassa

  6. 6

    Näin Patrik Laine asuu Winnipegissä – ”Just ja just osaan käyttää mikroa”

  7. 7

    Aasialaismiehen passikuva hylättiin äärimmäisen kiusallisesta syystä

  8. 8

    Yhden hitin eläketurva – tässä on joululaulu, joka tuo kirjoittajilleen edelleen 590 000 euron vuosittaiset rojaltitulot

  9. 9

    Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

  10. 10

    Viranomainen Vuosaaren tulipalosta: Neljä kuollutta ei ole tavanomaista

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

  2. 2

    Saara Aallon kilpakumppanit pahoissa vaikeuksissa – tuleeko finaalilähetyksestä katastrofi?

  3. 3

    Bunkkeriin seksiorjaksi teljetty ruotsalaisnainen kirjoitti kirjan painajaisestaan – ”Yritin uskotella itselleni, ettei tämä voi olla totta”

  4. 4

    Sekava mies uhkasi vastaantulijaa Porvoossa – nyrkkeilytaustainen uhattu ei päästänyt karkuun

  5. 5

    Susanna, 33, vei Lumian huoltoon – uuteen puhelimeen alkoi ilmestyä outoja kuvia

  6. 6

    Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

  7. 7

    Brittimedia: Saara Aalto laulaa finaalissa kaikkien aikojen Queen-klassikon yhdessä supertähti Adam Lambertin kanssa

  8. 8

    Moni kärsii tietämättään kakkostyypin diabeteksen esiasteesta – lisää äkkikuoleman vaaraa

  9. 9

    Aktiivisen työttömän tuloista lähtee ensi vuonna jopa 200 €/kk – ”Työttömän taloudessa järkyttävän suuri summa”

  10. 10

    Autoilun verotus kiristyy 16 prosenttia: Tarkista kuinka paljon joudut autosi käytöstä maksamaan ensi vuonna

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  3. 3

    Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

  4. 4

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  5. 5

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  6. 6

    Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

  7. 7

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  8. 8

    Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

  9. 9

    Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

  10. 10

    Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Psykoosiin ajautunut Kanye West palasi julkisuuteen muuttuneena – ensimmäinen kuva räppäristä poistettiin Instagramista nopeasti

  2. 2

    Naapurit kertovat yön dramaattisista hetkistä – kolme lasta ja nainen löytyivät kuolleina palaneesta asunnosta

  3. 3

    Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

  4. 4

    Kolme lasta ja äiti kuolivat tulipalossa Helsingin Vuosaaressa – näin tapahtumat etenivät

  5. 5

    Poliisi kertoi lisää Vuosaaren tulipalon uhreista - suurimmat tuhot saunassa

  6. Näytä lisää