Sebastian

Ulkomaat

Valikko

Ulkomaat

Nainen sai uudet kasvot aivokuolleelta

Koiran raatelema ranskalaisnainen sai upouudet kasvot - aivokuolleelta potilaalta. Maailman ensimmäinen osittainen kasvojensiirto tehtiin viikonvaihteessa Amiensin kaupungissa Pohjois-Ranskassa.

Nainen sai leikkauksessa uutukaiset posket, nenän ja suun. Nainen on sairaalan tiedotteen mukaan erittäin hyvässä kunnossa ja kasvot näyttävät normaalilta.

38-vuotias potilas ei halua nimeään julkisuuteen. Hän toipuu yhä sairaalassa ja saa lääkitystä, jotta keho ei hylkisi siirrännäisiä.

Maailmalla on sekä kiitelty että varoiteltu leikkaukseen osallistuneita lääkäreitä. Suun ja nenän siirtäminen on asiantuntijoiden mukaan äärimmäisen vaikeaa. Leikkauksen onnistuminen selviääkin vasta päivien kuluessa.

- Emme vielä tiedä, milloin potilas pääsee lähtemään sairaalasta, kertoi ranskalaisnaisen leikannut professori Jean-Michel Dubernard uutistoimisto AP:lle.

Jean-Michel Dubernard teki maailman ensimmäisen kädensiirron 1998. Potilaan käsi jouduttiin kuitenkin myöhemmin amputoimaan, sillä elimistö hylki uutta jäsentä.

Historialliseen kasvoleikkaukseen suostunut potilas sai pahoja vammoja kasvoihinsa toukokuussa, kun koira hyökkäsi hänen kimppuunsa.

Hyökkäyksen jälkeen naisella oli vaikeuksia puhua ja pureskella ruokaa. Hänen kasvojaan ei olisi saanut kuntoon tavanomaisella leikkauksella.

Jos nainen toipuu siirtoleikkauksesta hyvin, se antaa toivoa tuhansille ihmisille, joiden kasvot ovat tuhoutuneet tulipalossa tai onnettomuudessa.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Loimaalaisen Tommin Gambian-matka loppui lyhyeen: ”Sinne jäi rahat”

  2. 2

    6 yleistä virhettä, jotka sinäkin luultavasti teet joka kerta suihkussa

  3. 3

    Kumppaniaan pettänyt listaa: ”Olisinpa tiennyt nämä asiat ennen kuin petin”

  4. 4

    Presidentti Trump matkalla kohti Valkoista taloa

  5. 5

    Tässä Trumpin koko kohuttu puhe – lue sanasta sanaan

  6. 6

    Obamat paljastivat tulevaisuutta koskevia suunnitelmiaan

  7. 7

    Barron, 10, teki sen taas – haukotteli leveästi isänsä suurena päivänä

  8. 8

    Rajuja mellakoita Washingtonissa – vasaroin varustautuneet kahakoitsijat heittelevät kadunpaloja ikkunoista sisään

  9. 9

    Kiusallinen sekaannus Melania Trumpin ja Michelle Obaman välillä – presidenttiparit pyörivät Valkoisen talon portailla hämmentyneinä

  10. 10

    Brittihovi vahvisti tiedon: Prinssi William ja herttuatar Catherine muuttavat perheineen Lontooseen

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

  2. 2

    Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

  3. 3

    Psykologi lataa: ADHD-tyyppisistä oireista suuri osa johtuu vanhemmuuden puutteesta

  4. 4

    Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

  5. 5

    Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

  6. 6

    Presidentti Trump matkalla kohti Valkoista taloa

  7. 7

    Mies oli kaljalla kavereidensa kanssa: Keksi ”nerokkaan” tavan huijata naiselleen olevansa omassa pedissään – ”Taas yksi syy olla luottamatta miehiin”

  8. 8

    Ex-mies haukkui lihavaksi – nainen laihdutti 65 kiloa: Ihastuttaa nyt tuhansia Instagramissa poseeraamalla kuin fitnessjumalatar

  9. 9

    Naisen tappanut Melrose Place -tähti ensimmäisessä haastattelussa tuomionsa jälkeen – avautuu vankilan kauhuista

  10. 10

    Jasmin Mäntylä poseeraa topless-kuvassa pelkkä pyyhe lanteillaan – lähettää viestin Instagram-seuraajilleen

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

  2. 2

    Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

  3. 3

    Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

  4. 4

    Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

  5. 5

    Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

  6. 6

    Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

  7. 7

    Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

  8. 8

    Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

  9. 9

    Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

  10. 10

    Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Loimaalaisen Tommin Gambian-matka loppui lyhyeen: ”Sinne jäi rahat”

  2. 2

    6 yleistä virhettä, jotka sinäkin luultavasti teet joka kerta suihkussa

  3. 3

    Kumppaniaan pettänyt listaa: ”Olisinpa tiennyt nämä asiat ennen kuin petin”

  4. 4

    Presidentti Trump matkalla kohti Valkoista taloa

  5. 5

    Tässä Trumpin koko kohuttu puhe – lue sanasta sanaan

  6. Näytä lisää