Onni, Sisu

Ulkomaat

Valikko

Ulkomaat

Ainakin 225 ihmistä kuoli - Israel iski Hamas-kohteisiin Gazassa

Israelin ilmaiskuissa Gazan alueelle on kuollut ainakin 225 ihmistä, kertoivat palestiinalaislähteet myöhään illalla.

Gazaa hallitseva Hamas-järjestö on vakuuttanut kostavansa iskut. Israelin mukaan sotilasoperaatioon ryhdyttiin, koska rakettituli Gazasta Etelä-Israeliin ei varoituksista huolimatta loppunut.

Ulkovallat ovat vaatineet välitöntä tulitaukoa alueelle. Myös Suomen ulkoministeri Alexander Stubb on tuominnut väkivallan lisääntymisen.

SkyNewsin mukaan Israelin ilmaiskuissa loukkaantui yli 200 palestiinalaista.

Silminnäkijöiden mukaan iskun kohteena olivat Hamasin rakennukset Gazan kaupungissa. Israelin koneet iskivät yhtäaikaa ainakin 30 kohteeseen.

Useiden rakennusten kerrotaan tuhoutuneen kokonaan. Kaupungin keskustasta nousee paksua savua.

Muun muassa poliisin päämajan kerrotaan tuhoutuneen lähes kokonaan. Joidenkin tietojen mukaan myös Gazan poliisipäällikkö oli uhrien joukossa.

Israel vahvistaa tehneensä kymmeniä uhreja vaatineen ilmaiskun Gazaan. Armeijan mukaan tarkoituksena on lopettaa terroristihyökkäykset Israeliin.

Israelin ja Hamasin tulitauko päättyi viime viikolla. Israel on uhannut isolla hyökkäyksellä Gazaan, jos Hamasin taistelijat eivät lopeta raketti-iskuja Israeliin.

Hamas ja muut palestiinalaisryhmittämät vannovat kostavansa Israelin iskut omilla vastaiskuillaan. Israel puolestaan kertoo olevansa valmis lisäämään ja jatkamaan iskuja Gazaan.

Israelin armeijan mukaan Gazan tuhoisa ilmaisku on vasta alkua isommalle operaatiolle. Armeijan tiedottaja Avi Benajahu sanoi Israelin armeijan radiossa, että operaatiosta voi tulla pitkäkestoinen.

Puolustusministeri Ehud Barakin avustajan mukaan Israel aikoo jatkaa iskuja Gazaan, elleivät palestiinalaistaistelijoiden raketti-iskut Israelin puolelle lopu.

Väkivalta leimaa Hamasin kautta Gazassa

2007- 14.6. Palestiinalaisten presidentti Mahmud Abbas erottaa Hamas-johtoisen hallituksen, kun Hamasin ja Fatahin joukot ovat käyneet rajuja taisteluita Gazassa.

- 15.6. Hamas lyö Fatahin ja ottaa Gazan alueen hallintaansa.

- 19.9. Israel julistaa Gazan vihamieliseksi alueeksi.

- 28.10. Israel langettaa talouspakotteita Gazalle.

2008

- 17.1. Israel saartaa Gazan.

- 27.2.-3.3. Yli 120 palestiinalaista kuolee Israelin armeijan operaatiossa Gazassa.

- 6.3. Länsi-Jerusalemissa kahdeksan opiskelijaa kuolee Hamasin tekemässä hyökkäyksessä.

- 19.6. Israel ja Hamas solmivat Egyptin välityksellä kuuden kuukauden tulitauon.

- 5.11. Seitsemän palestiinalaista kuolee Israelin iskussa Gazaan. Raketti-iskut Etelä-Israeliin alkavat taas.

- 19.12. Hamas ilmoittaa lopettavansa tulitauon. Etelä-Israeliin ammutaan raketteja.

- 23.12. Israelin armeija surmaa kolme Hamasin jäsentä Gazan rajan tuntumassa.

- 24.12. Hamas ampuu yli 80 kranaattia ja rakettia Israelin puolelle.

- 25.12. Israel varoittaa vastatoimilla, jos palestiinalaisten iskut eivät lopu.

- 26.12. Gazaan päästetään pitkän tauon jälkeen avustuskuljetuksia. Rakettituli jatkuu.

- 27.12. Israel tekee laajan ilmaiskujen sarjan Gazaan. Noin 200 ihmistä kuolee.

Näitä luetaan!

  1. 1

    AL: Äiti huomasi 15-vuotiaan lapsensa käytöksessä pelottavan muutoksen – tunnustuksesta alkoi perhehelvetti

  2. 2

    Totuus paljastui oikeudessa: Mystiset Peter ja Trevor olivat Axl Smithin mielikuvitushahmoja

  3. 3

    Yksi muutos sai 10 vuotta diabeteksesta kärsineen Jennan verensokeriarvot putoamaan – hoitajakin hämmästyi

  4. 4

    Alastomat norjalaiset yllättivät suomalaisnaisen MM-kisoissa

  5. 5

    Axl Smithin WhatsAppin ”Haippirinki” paljastui – karut viestit julki: ”Bongokausi korkattu”

  6. 6

    Katumaasturi ajoi Mardi Gras -paraatiin Alabamassa – ainakin 11 loukkaantunut

  7. 7

    Poliisin tarkka-ampuja avasi vahingossa tulen Ranskan presidentin puheen aikana

  8. 8

    Tieliikennelain uudistus tarjoaisi valtavan helpotuksen rikkaille – jättisakot saanut miljonääri: ”Oikeansuuntainen päätös”

  9. 9

    Miksi Pärmäkoski putosi mitaleilta? Jari Isometsä sulki pois oletetun vaihtoehdon – ”Niin hullulta kuin se maallikon korvaan kuulostaakin”

  10. 10

    F1-asiantuntija seurasi Kimi Räikkösen ja Valtteri Bottaksen ajamista testeissä – ”Valtava ero”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Axl Smithin WhatsAppin ”Haippirinki” paljastui – karut viestit julki: ”Bongokausi korkattu”

  2. 2

    Kuvat: Isännöitsijää odotti asukkaan kodissa puistattava yllätys

  3. 3

    Diabetes on hiipivä sairaus – tunnista 20 kavalaa merkkiä

  4. 4

    Haiseeko pyykkisi pahalta pesun jälkeen? Näin pääset hajuista eroon

  5. 5

    Se hetki, kun Ryan Gosling tajuaa virheen – näyttelijältä verraton reaktio Oscar-sekoiluun

  6. 6

    Tv-katsojat hieraisivat silmiään: Anssi Kela näkyi neljällä kanavalla yhtä aikaa – ”Onko tässä enää mitään tolkkua”

  7. 7

    Näin Suomi kikyttää – eri alojen työntekijät kertovat, kuinka kiky-tunnit käytetään: ”Käymällä vessassa ajan kanssa tai keittämällä kahvit”

  8. 8

    Yksi uhreista ihastui Axl Smithiin syvästi – asiakirjat paljastavat surullisia yksityiskohtia suhteesta

  9. 9

    Axl Smith näytti kuvaamiaan seksivideoita laulaja Kasmirille

  10. 10

    Miksi apeat pronssimitalistit repesivät yhtäkkiä nauramaan? Jauhojärvi paljasti IS:lle Niskasen sanat palkintopallilla

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  2. 2

    Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

  3. 3

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  4. 4

    Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

  5. 5

    Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

  6. 6

    Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

  7. 7

    Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

  8. 8

    4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

  9. 9

    Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

  10. 10

    Sliipatun pukumiehen kodista paljastui mykistävä yllätys – toukat ryömivät isännöitsijää vastaan

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    AL: Äiti huomasi 15-vuotiaan lapsensa käytöksessä pelottavan muutoksen – tunnustuksesta alkoi perhehelvetti

  2. 2

    Totuus paljastui oikeudessa: Mystiset Peter ja Trevor olivat Axl Smithin mielikuvitushahmoja

  3. 3

    Yksi muutos sai 10 vuotta diabeteksesta kärsineen Jennan verensokeriarvot putoamaan – hoitajakin hämmästyi

  4. 4

    Alastomat norjalaiset yllättivät suomalaisnaisen MM-kisoissa

  5. 5

    Axl Smithin WhatsAppin ”Haippirinki” paljastui – karut viestit julki: ”Bongokausi korkattu”

  6. Näytä lisää