Sampsa

Ulkomaat

Valikko

Ulkomaat

Majava yritti sisään hotelliin Ruotsissa

Ruotsalaisen majavan hotelliloma päättyi viikonloppuna häkkiin Örebron Hotel Grandin aulassa. Majava ilmestyi lauantaiyönä hotellin edustalle pyytämättä ja yllättäen.

Se ei ollut tehnyt hotellivarausta ja pyöri aluksi epäröivän näköisenä hotellin parkkipaikalla. Hetkeä myöhemmin eläin rohkaistui ja suuntasi päättäväisesti sisälle hotelliin vastaanoton kautta.

Poliisipartio sai hälytyksen kummallisesta vieraasta puolenyön jälkeen ja varovainen saalistustyö alkoi.

- Majavan kanssa ei pidä leikkiä. Ei ole hyvä asia, jos se puree, Bo Rosendahl Örebron poliisista tiesi Aftonbladet -lehdessä.

Poliisit lähestyivät kutsumatonta vierasta aluksi hyvin rauhallisesti ja piirittivät sen yhteen alakerroksen huoneista. Majava vastasi virkavallan siirtoon luikkimalla välittömästi piirongin alle pakoon.

Poliisit kutsuivat paikalle lisävoimia, sammuttivat valot ja jättivät majavan piiloonsa. Kunnan jahtimestari yritti paikalle saavuttuaan houkutella eläimen ansaan.

Majava ei kuitenkaan langennut juoneen ensimmäisellä yrityksellä ja se saatiin satimeen vasta noin tunnin kestäneen metsästyksen jälkeen. Se odotti kyytiä kotiin tovin hotellin edustalla pienessä häkissä.

- En ole koskaan nähnyt mitään vastaavaa 36 vuotta kestäneen poliisiurani aikana, Bo Rosendahl päivitteli kiinnioton jälkeen.

Poliisin mukaan majava palautettiin yöllä läheiseen kotimetsäänsä ja se saattoi palata arkipuuhiinsa - puiden kaatoon.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

  2. 2

    Linnan juhlien roiseimmat iltapuvut – paljasta pintaa ja syviä kaula-aukkoja! Kuka räväytti eniten?

  3. 3

    Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

  4. 4

    Kuka on Linnan juhlien kuningatar – äänestä!

  5. 5

    Katso kuvagalleria Linnan juhlien jatkoista

  6. 6

    Kuin ilmetty äitinsä! Eija-Riitta Korholan tytär Reeta Vestman säväytti lyhyehkössä pitsiluomuksessa

  7. 7

    Poliisi: Uusnatsi ja antifasisti pantiin vahingossa samaan autoon – Eivät tienneet, että miehet eivät ole ”samalla puolella”

  8. 8

    Kuka on Linnan juhlien sympaattisin vieras? – Äänestä!

  9. 9

    Kansanedustaja Tytti Tuppuraista, 40, ei ole tunnistaa – asteli Linnaan tyrmäävänä tiukassa punaisessa mekossa

  10. 10

    Olli Rehnin Merja-vaimolla uskalias kaula-aukko – vain tötterömäiset kupit kannattelivat povea

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Pelaa Suomi-visaa: Vain suomalainen tietää vastauksen näihin 40 kysymykseen

  2. 2

    Thaimaan-lento yli 21 tuntia myöhässä – Huhut liikkuvat hermostuneiden matkustajien kesken

  3. 3

    Poptähti Robinilla, 18, Linnan juhlien erikoisin puku ja eriparikengät – katso kuva! Aikoo maistella kuuluisaa boolia

  4. 4

    Salainen sähköposti Johaugista paljastui: Norjan hiihtoliiton työntekijät käskettiin hiljaiseksi

  5. 5

    Kansanedustaja Tytti Tuppuraista, 40, ei ole tunnistaa – asteli Linnaan tyrmäävänä tiukassa punaisessa mekossa

  6. 6

    Cheryl, 3, siepattiin uimarannalta 46 vuotta sitten – Australian poliisi uskoo tehneensä merkittävän läpimurron tapauksen tutkinnassa

  7. 7

    Poliisi otti kiinni kolme ihmistä 612-kulkueen aikana, anarkistit yrittivät häiritä, uusnatsien kimppuun käytiin... IS seurasi mielenosoituksia

  8. 8

    Kuvat ja video rajusta välikohtauksesta: Vastarintaliikkeen mielenosoittajaa lyötiin – poliisi taltutti hyökkääjän

  9. 9

    Brittimedia hehkuttaa Saara Aallon Helsingin-keikkaa: ”Eeppinen kotiinpaluu!”

  10. 10

    HS: Volvon ostaneen Anssin unelma särkyi – ”kunnon valossa ammattimies huomasi 20 sekunnissa, että auto oli kolaroitu”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  3. 3

    7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

  4. 4

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  5. 5

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  6. 6

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  7. 7

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  8. 8

    Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

  9. 9

    Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

  10. 10

    Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

  2. 2

    Linnan juhlien roiseimmat iltapuvut – paljasta pintaa ja syviä kaula-aukkoja! Kuka räväytti eniten?

  3. 3

    Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

  4. 4

    Kuka on Linnan juhlien kuningatar – äänestä!

  5. 5

    Katso kuvagalleria Linnan juhlien jatkoista

  6. Näytä lisää