Selma

Ulkomaat

Valikko

Ulkomaat

Titanicin suomalaislevittäjä otti yhteyttä 20th Century Foxiin

FS-Filmin markkinointijohtaja Antti Toiviainen kertoo tiedottaneensa viihdejätti 20th Century Foxille Titanic-elokuvan kuvamateriaalin käytöstä uutiskuvina venäläisen sukellusretkikunnan tutkimusmatkasta pohjoisnavalla.

- Tein referaatin Ilta-Sanomien uutisesta, skannasin jutun ja lähetin ne Los Angelesiin. Reuters tekee varmaankin jonkin yhteydenoton selittääkseen asiaa. Haluan, että Fox saa tiedon etukäteen meiltä, Toiviainen kertoo.

Toiviainen ei ollut saanut Yhdysvalloista vastausta vielä torstaina alkuillasta. FS-Film edustaa Foxia Suomessa. Titanic-elokuvalla oli myös kaksi muuta tuotantoyhtiötä.

- Fox varmaankin laittaa tietoa eteenpäin muille yhtiöille, Toiviainen arvelee.

Hän ei kuitenkaan osaa arvioida, millä tavalla elokuvayhtiö reagoi materiaalin luvattomaan käyttöön.

- Eihän kuvaa saisi käyttää tuolla lailla. En silti jaksa uskoa, että tämä on vakava asia studiolle tai tuottaja-ohjaajalle James Cameronille. Kyseessä on kuitenkin jo melko vanha elokuva. Mutta en tietenkään tiedä studion ja Cameronin ajatuksia.

Toiviaisen mukaan kohusta ei ole haittaa elokuvalle.

- Mielenkiintoinen ja koominen asia on päässyt käymään. Tämä ei vahingoita Titanic-elokuvan imagoa. Enemmän kivi painaa kengässä kuvan lähettäjällä, venäläisellä televisioyhtiöllä ja Reutersilla, Toiviainen miettii.

Sen sijaan hän uskoo, että tapauksesta on Titanic-elokuvalle vielä hyötyä.

- Tämä on ilmaista mainosta. Varmasti pieni myyntipiikki tulee.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Brittilehdeltä raju väite Saara Aallon finaalipaikasta: Tuotanto käynnisti selvityksen Suomesta annetuista ”kielletyistä äänistä”

  2. 2

    Koko ABC tyhjeni ja Ville, 19, jäi yksin lukkojen taakse: ”Olin istumassa tuolla pimeässä nurkassa – tää mesta suljettiin!”

  3. 3

    Torilla tavataan! Saara Aalto saapuu maanantaina esiintymään Suomeen

  4. 4

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  5. 5

    Uskomatonta! Saara Aalto teki sen – pääsi heittämällä X Factor -finaaliin

  6. 6

    Antton Puonti voitti Talent Suomen

  7. 7

    Silminnäkijä: Imatralla surmattujen viimeiset hetket – tulivat vain käväisemään ravintolassa

  8. 8

    Näin Jesse Puljujärvi kommentoi vaikeaa tilannettaan

  9. 9

    Ovensuukyselyt: Italian pääministeri Renzi kärsimässä tappion kansanäänestyksessä – eroa vaaditaan jo

  10. 10

    Poliitikkotoverit järkyttyivät Tiina Wilén-Jäppisen kuolemasta: ”Vasta eilen sain häneltä sähköpostia, ja nyt häntä ei ole”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

  3. 3

    Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

  4. 4

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  5. 5

    Silminnäkijä: Imatralla surmattujen viimeiset hetket – tulivat vain käväisemään ravintolassa

  6. 6

    Poliisi: Kolme naista ammuttiin yöllä Imatralla – 23-vuotias epäilty otettu kiinni paikan päältä

  7. 7

    Tuottaja paljastaa: Uutisvuodon studioyleisökin hämmentyi Baba Lybeckin Sipilä-vitsistä – Jari Tervo tajusi juonen heti

  8. 8

    Imatralla tapahtui öinen ampumavälikohtaus – Viranomaisvahvistus: Kolme ihmistä kuollut

  9. 9

    Kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Tiina Wilén-Jäppinen sai surmansa Imatran kolmoismurhassa: ”Moderni karjalaisnainen”

  10. 10

    X Factor -tuomari yllätti puhumalla suomea – Saara Aalto hämmästyi: ”Minulla on viesti kaikille suomalaisille....”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

  3. 3

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  4. 4

    7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

  5. 5

    Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

  6. 6

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  7. 7

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  8. 8

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  9. 9

    Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

  10. 10

    Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Brittilehdeltä raju väite Saara Aallon finaalipaikasta: Tuotanto käynnisti selvityksen Suomesta annetuista ”kielletyistä äänistä”

  2. 2

    Koko ABC tyhjeni ja Ville, 19, jäi yksin lukkojen taakse: ”Olin istumassa tuolla pimeässä nurkassa – tää mesta suljettiin!”

  3. 3

    Torilla tavataan! Saara Aalto saapuu maanantaina esiintymään Suomeen

  4. 4

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  5. 5

    Uskomatonta! Saara Aalto teki sen – pääsi heittämällä X Factor -finaaliin

  6. Näytä lisää