Tuuli, Tuulia, Hilda

Ulkomaat

Valikko

Ulkomaat

Ensimmäinen naisturisti lähti avaruuslennolle

Venäläinen Sojuz-alus laukaistiin tänään matkaan Baikonurin avaruuskeskuksesta Kazakstanista mukanaan avaruusturisti. Aluksessa on kaksihenkinen venäläis-amerikkalainen miehistö, ja sen matka suuntaa kohti kansainvälistä avaruusasemaa ISS:ää.

Matkalle lähtenyt iranilaissyntyinen Yhdysvaltain kansalainen Anousheh Ansari on maailman ensimmäinen nainen avaruusturistina. Ensimmäisenä matkan kustansi itselleen amerikkalaismiljonääri Dennis Tito vuonna 2001, ja sen jälkeen avaruudessa käväisivät ensin eteläafrikkalainen ja sitten amerikkalainen turisti.

Telekommunikaatioalalla työskentelevä Ansari, 40, ei ole kertonut, mitä edestakainen matka ISS:lle hänelle maksoi. Aiemmin Venäjä on laskuttanut matkasta noin 20 miljoonaa dollaria eli lähes 16 miljoonaa euroa.

Ansari muutti Iranista Yhdysvaltoihin 1984. Hän on sanonut haluavansa olla esikuvana synnyinmaansa kansalaisille.

- Luulen, että matkastani on tullut Iranin nuorille eräänlainen toivonkipinä, joka auttaa heitä näkemään jotain myönteistä tulevaisuudessa, hän kertoi uutistoimisto Reutersille viime viikolla.

Avaruusaluksen onnistunutta lähtöä oli seuraamassa myös Ansarin äiti.

- Olen onnellinen hänen puolestaan. Tiedän että hänkin on hyvin onnellinen ja rukoilen täydestä sydämestäni, että hän tulee takaisin, kyynelehtivä äiti sanoi toimittajille.

Miehistön jäsenet - yhdysvaltainen Michael Lopez-Alegria ja venäläinen Mihail Tjurin - jäävät avaruusasemalle puoleksi vuodeksi. Ansari sen sijaan palaa Maahan jo 11 päivän kuluttua ISS:n venäläisen-amerikkalaisen vaihtomiehistön kanssa. (STT-AFP-Reuters)

Avaruusturistin raketti lähtee (CNN)

Näitä luetaan!

  1. 1

    Sulhanen tuomittiin brittikirjailijan murhasta – kirjailija oli keksinyt itse ruumiin piilopaikan

  2. 2

    Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

  3. 3

    Lauri, 30, kertoo miksi pettää vaimoaan Tinder-naisten kanssa: ”En tunne minkäänlaista syyllisyyttä”

  4. 4

    Nuorten epäasiallinen tempaus rikkoi hiihtohissin Turussa – ”Tulee hemmetin kova puhuttelu”

  5. 5

    Nasa: Tutkijat löysivät seitsemän Maan kaltaista planeettaa – kolmella suotuisat olosuhteet elämälle

  6. 6

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  7. 7

    Jari Tervo ärähtää legendaarisen hotellin muutoksesta: ”Kulttuuriskandaali”

  8. 8

    Näitä tuotteita Suomen vaarallisimmat vangit himoitsevat selleihinsä Riihimäen vankilan omasta kaupasta

  9. 9

    ”Maailman täydellisin nainen” Kelly, 37, paljastaa luomukurvinsa kiusoittelevassa kylpykuvassa: ”Täydellinen tiimalasivartalo”

  10. 10

    Harrison Ford töppäili pienkoneen puikoissa – video näyttää, kuinka lähellä onnettomuus oli

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  2. 2

    Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

  3. 3

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  4. 4

    Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

  5. 5

    Patrik Laine varasti show’n Torontossa – 30 maalia täyteen

  6. 6

    Video: Kajaanin hyppyrimäki räjähti näyttävästi

  7. 7

    Kolmen lapsen yh-äidille annettiin tv-sarjassa 30 000 euroa – törsäsi lähes kaiken neljässä viikossa hajuvesiin ja vaatteisiin: ”Olen pettynyt”

  8. 8

    Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

  9. 9

    Näitä tuotteita Suomen vaarallisimmat vangit himoitsevat selleihinsä Riihimäen vankilan omasta kaupasta

  10. 10

    Tv-tähden sekava käytös ihmetytti aamu-tv:ssä – oliko muoti-idoli humalassa? Syljeskeli ja selasi puhelintaan, somekansa äimistyi

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

  2. 2

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  3. 3

    MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

  4. 4

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  5. 5

    Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

  6. 6

    Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

  7. 7

    Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

  8. 8

    Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

  9. 9

    Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

  10. 10

    Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Sulhanen tuomittiin brittikirjailijan murhasta – kirjailija oli keksinyt itse ruumiin piilopaikan

  2. 2

    Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

  3. 3

    Lauri, 30, kertoo miksi pettää vaimoaan Tinder-naisten kanssa: ”En tunne minkäänlaista syyllisyyttä”

  4. 4

    Nuorten epäasiallinen tempaus rikkoi hiihtohissin Turussa – ”Tulee hemmetin kova puhuttelu”

  5. 5

    Nasa: Tutkijat löysivät seitsemän Maan kaltaista planeettaa – kolmella suotuisat olosuhteet elämälle

  6. Näytä lisää