Selma

Ulkomaat

Valikko

Ulkomaat

Vaalitarkkailija Markku Laukkanen IS:lle: Jonot ovat valtavia

- Kaikki tapaamamme vaaliviranomaiset ja puolueaktiivit ovat yksimielisiä siitä, että äänestäminen on ennennäkemättömän vilkasta, selvitti Yhdysvaltain presidentinvaaleja Etykin tarkkailijana Pohjois-Carolinassa seuraava Markku Laukkanen (kesk) puhelimitse tiistaina aamupäivällä paikallista aikaa.

Laukkanen ja eduskunnan varapuhemies Johannes Koskinen (sd) seuraavat vaaleja Pohjois-Carolinan osavaltiossa Raleighin kaupungissa. Etykin parlamentaarinen yleiskokous lähetti Yhdysvaltoihin yhteensä yli sata vaalitarkkailijaa.

Laukkanen näki ehdokkaista Barack Obaman maanantaina Charlottessa, joka on osavaltion suurin kaupunki. Lauantaina tuli nähtyä Virginiassa John McCain.

- Olihan Obaman tilaisuus uskomaton! Oli hirvittävä kaatosade, ja 30 000 ihmistä paikalla ulkona kuuntelemassa. Kukaan ei lähtenyt pois sateen takia, pikemminkin sade tuntui lisäävän tunnelmaa, tosin puheen aikana ei satanut, Laukkanen kertoi IS:lle.

Hän kuvailee Obamaa "äärimmäisen karismaattiseksi henkilöksi".

Tiistaina paikallista aikaa aamupäivällä Laukkanen oli jo käynyt äänestyspaikoilla ja oli menossa seuraaviin.

- Ennakkoäänestys on ollut erittäin vilkasta. Ihmisiä on rekisteröitynyt äänestäjiksi enemmän kuin koskaan. Nuoria äänestäjiä on valtavasti liikkeellä. Sateesta huolimatta - nytkin sataa - joka äänestyspaikalle on valtavat jonot, aamulla jo kello 6.30 alkaen, Laukkanen selvitti.

Laukkasen mukaan Pohjois-Carolinasta tilannetta katsoen äänestyslaitteiden ongelmat ovat olleet vain marginaaliluokkaa.
- Vaali ei ratkea äänestyslaitteisiin. Äänestysprosentti on nousemassa poikkeuksellisen korkeaksi. Viime vaaleissa Pohjois-Carolinassa annettiin kolme ja puoli miljoonaa ääntä. Nyt ennakkoääninä on jo annettu yli kaksi ja puoli miljoonaa. Äänestysprosentti nousee reippaasti yli 70:n.

Erikoista Laukkasen mukaan on ollut nähdä, että aiemmin äänestäjäksi rekisteröityneiden äänestyshistoria on julkista tietoa: kuka tahansa voi käydä katsomassa, missä vaaleissa ko. henkilö on käynyt äänestämässä.

Laukkaselle myös vapaaehtoistyöntekijöiden valtava määrä oli hämmästyksen aihe. He kiertävät ovelta ovelle ja keskustelevat ihmisten kanssa.

- Menepä meillä oven taakse kolkuttelemaan ja puhumaan ehdokkaan puolesta! Siinä voisi tulla heittelyä takaisinpäin. Jos täällä ei haluta kuunnella, sitten ei avata ovea. Niille, jotka esimerkiksi tänään eivät ole vielä käyneet äänestämässä, varmasti soitetaan. Melkein joka talon pihassa on myös kyltti, joka kertoo, ketä talossa kannatetaan, Laukkanen kertoi havainnoistaan.

- Ovathan nämä historialliset vaalit. Jos nyt joku farmari keskilännessä on valmis sanomaan, että "nyt Amerikka on valmis valitsemaan afrikkalais-amerikkalaisen presidentin, se kertoo Yhdysvaltojen muutoksesta". Toisella puolella, republikaaneilla, on nainen varapresidenttiehdokkaana, jota sitäkään ei ole nähty aikaisemmin, Laukkanen vertaa.

Laukkanen on myös vakuuttunut, että Suomessa on vain puhtaita kampanjoita verrattuna Yhdysvaltoihin.

- Vastustaja voi tehdä toisesta antimainoksen. Koko puheestaan McCain haukkui Obamaa 75 prosenttia, ja neljänneksen verran kehui omaa ohjelmaansa. Meillä Suomessa tahtoo olla toisinpäin.

Keskiviikkona Laukkanen siirtyy Pohjois-Carolinasta New Yorkiin liittyäkseen ulkoasiainvaliokunnan jäsenten matkaseurueeseen.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Neljä jättihittiä! Tällainen oli Saara Aallon Senaatintorin show – vitsaili Suomen kylmästä säästä

  2. 2

    Juuso-karhun isäntä Sulo, 75, sai kutsun Linnan juhliin – näin hän kertoi asiasta karhulle

  3. 3

    Vaikuttava yllätys kauppakeskuksessa – 200 laulajan flashmob esitti Finlandian sinfoniaorkesterin säestyksellä

  4. 4

    Muistatko nämä? Linnan juhlien ikimuistoisimmat tyylit vuodesta 1960

  5. 5

    IS seuraa hetki hetkeltä: Saara Aallolla huikea konsertti Senaatintorilla – jättiyleisö villinä: ”Tää on mieletöntä”

  6. 6

    Kuin lumikuningatar! Saara Aalto saapui Senaatintorille hevoskärryissä reilusti myöhässä

  7. 7

    5 syöpää, jotka voi erottaa paljaalla silmällä

  8. 8

    Lewis Hamilton vastusti tallin määräyksiä Abu Dhabissa – pomolta uusia paljastuksia

  9. 9

    X Factor kovien syytösten kohteena – myrskynsilmässä Saara Aalto: ”Miksi tyttöystävää ei koskaan näytetä?”

  10. 10

    Poliisi: Imatran kolmoissurma tallentui valvontakameroille – ”Teko näkyy kameroissa”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Koko ABC tyhjeni ja Ville, 19, jäi yksin lukkojen taakse: ”Olin istumassa tuolla pimeässä nurkassa – tää mesta suljettiin!”

  2. 2

    Brittilehdeltä raju väite Saara Aallon finaalipaikasta: Tuotanto käynnisti selvityksen Suomesta annetuista ”kielletyistä äänistä”

  3. 3

    IS seuraa hetki hetkeltä: Saara Aallolla huikea konsertti Senaatintorilla – jättiyleisö villinä: ”Tää on mieletöntä”

  4. 4

    SUORA LÄHETYS JUURI NYT: Saara Aalto esiintyy Senaatintorilla

  5. 5

    Uskomatonta! Saara Aalto teki sen – pääsi heittämällä X Factor -finaaliin

  6. 6

    Uskomatonta, mutta totta – Aku Ankka ennusti Saara Aallon finaalipaikan jo elokuussa

  7. 7

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  8. 8

    Uutisvuoksi julkaisi Imatralla surmattujen toimittajiensa nimet ja koskettavat muistokirjoitukset

  9. 9

    Pelkkä silmäys kahteen kuvaan riittää: Patrik Laine ja Sidney Crosby ovat kuin yö ja päivä

  10. 10

    Poliisi: Imatran kolmoissurma tallentui valvontakameroille – ”Teko näkyy kameroissa”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

  3. 3

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  4. 4

    7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

  5. 5

    Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

  6. 6

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  7. 7

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  8. 8

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  9. 9

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  10. 10

    Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Neljä jättihittiä! Tällainen oli Saara Aallon Senaatintorin show – vitsaili Suomen kylmästä säästä

  2. 2

    Juuso-karhun isäntä Sulo, 75, sai kutsun Linnan juhliin – näin hän kertoi asiasta karhulle

  3. 3

    Vaikuttava yllätys kauppakeskuksessa – 200 laulajan flashmob esitti Finlandian sinfoniaorkesterin säestyksellä

  4. 4

    Muistatko nämä? Linnan juhlien ikimuistoisimmat tyylit vuodesta 1960

  5. 5

    IS seuraa hetki hetkeltä: Saara Aallolla huikea konsertti Senaatintorilla – jättiyleisö villinä: ”Tää on mieletöntä”

  6. Näytä lisää