Torsti

Ulkomaat

Valikko

Ulkomaat

Katrina-raportti viranomaisista: Törkeitä mokia!

Hirmumyrsky Katrinaan varauduttiin leväperäisesti, kriisiin reagointi oli luokatonta ja sen jälkihoidossakin on paljastumassa poskettoman kalliita mokia.

Näin toteaa eilen julkaistu Yhdysvaltain edustajainhuoneen tutkintakomitean raportti, joka aiheuttaa yhä pahempaa päänsärkyä presidentti George W. Bushin hallinnolle.

Katrina-raportissa ruoskitaan Bushin hallintoa mm. silmittömästä avustusrahojen haaskauksesta. Avustushuijausten loppusumman pelätään nousevan satoihin miljooniin euroihin.

Kovasanainen edustajanhuoneen raportti on merkittävä myös siksi, että sen laatijat ovat Bushin omia puoluetovereita, republikaaneja.

- Tutkimuksemme todistaa, että kyseessä oli kansallinen epäonnistuminen, jossa ei pystytty hoitamaan edes yhteiskunnan perusvelvoitteita, raportti suomii. Sen mukaan tuhannet ihmiset olisivat välttyneet kärsimyksiltä, jos asiat olisi hoidettu kunnolla.

Hirmumyrsky Katrina iski 29. elokuuta Louisianan, Mississippin ja Alabaman osavaltioihin. Myrskyssä kuoli yli 1320 ihmistä, lähes kaksi miljoonaa pakolaista jouduttiin sijoittamaan uudelleen ja aineelliset vahingot on arvioitu yli 125 miljardiksi euroksi.

Katrinan jälkeisten viikkojen aikana jaettiin hätäapuna peräti kaksi miljardia euroa. Uusimpien tilintarkastusten mukaan 2,5 miljoonasta avun anojasta lähes miljoona sai apua valheellisin perustein.

Katrinan uhrit saivat 2000 dollarin (noin 1680 euron) käteispankkikortteja, joilla tehtiin huimia ostosmatkoja, kun kukaan ei valvonut rahojen käyttöä.

Ostoslistalta löytyvät muun muassa 380 euron tatuointi, 1100 euron käsiase, 340 euroa maksanut hieronta, 840 dollarin kihlasormus ja lähes kahdensadan euron ostokset "aikuisviihdekaupasta". Rahoilla maksettiin myös parkkisakkoja ja ostettiin suuria määriä alkoholia.

Kolmen asunnoiksi vuokratun Carnival-yhtiön risteilyaluksen vuokra - 200 miljoonaa euroa puolelta vuodelta - on lainlaatijoiden mukaan myös kouluesimerkki silmittömästä tuhlauksesta. Alukset jököttivät puolityhjinä Meksikonlahden rannikolla viikkoja.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Diabetes on hiipivä sairaus – tunnista 20 kavalaa merkkiä

  2. 2

    Se hetki, kun Ryan Gosling tajuaa virheen – näyttelijältä verraton reaktio Oscar-sekoiluun

  3. 3

    Menettikö Suomi varman mitalin sunnuntaina? Krista Pärmäkoskelta napakka vastaus

  4. 4

    Miksi apeat pronssimitalistit repesivät yhtäkkiä nauramaan? Jauhojärvi paljasti IS:lle Niskasen sanat palkintopallilla

  5. 5

    ”Uimarenkaat omasta takaa” Katri Sorsan rehellinen kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

  6. 6

    Tilanne perussuomalaisissa mutkistui: puolueesta erotettu Kiemunki jatkaa Tampereen-yhdistyksen puheenjohtajana

  7. 7

    Norjalaiset raivostuivat Emil Iversenin nöyryyttämisestä suorassa lähetyksessä

  8. 8

    Klamydia heitti tappelupukarit ulos kesken keikan Tampereella, yleisöltä raikuvat aplodit – ”Saatiin urpot ulos”

  9. 9

    Näin Norjan kohuhiihtäjä Emil Iversen reagoi Sami Jauhojärven saunakutsuun: ”Odotan tapaamista innoissani”

  10. 10

    Karmea löytö Mosulin läheltä: Maanvajoaman joukkohaudassa voi olla jopa 4000 Isisin uhria – ”Tämä on paikka, jossa tunnet surun”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Sliipatun pukumiehen kodista paljastui mykistävä yllätys – toukat ryömivät isännöitsijää vastaan

  2. 2

    Petter Northugin viesti tv-kameran edessä Emil Iversenille: ”Hyvä, että kaadoit myös suomalaisen”

  3. 3

    ”Uimarenkaat omasta takaa” Katri Sorsan rehellinen kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

  4. 4

    Skandaali Oscareissa! Väärä elokuva julistettiin voittajaksi – paras elokuva olikin Moonlight

  5. 5

    Norjalaiset raivostuivat Emil Iversenin nöyryyttämisestä suorassa lähetyksessä

  6. 6

    Helsinkiläismies eli niin kuin naistenlehdissä kehotettiin – tässä kuvassa hän lataa kotona akkuja

  7. 7

    Emil Iversen perusteli törmäykseen johtanutta ratkaisuaan – menikö kohuttu tilanne todellakin 50–50?

  8. 8

    Aino-Kaisa Saarinen kertoo hetkestä, jolloin hänen unelmansa romahti: ”Vastauksena oli hiljaisuus”

  9. 9

    Nokian murhaepäily: 17-vuotiaan tytön kuolinsyy selvisi

  10. 10

    Mieti ennen kuin ostat: Uudesta Nokia 3310 -puhelimesta paljastui paha puute

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  2. 2

    Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

  3. 3

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  4. 4

    Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

  5. 5

    Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

  6. 6

    Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

  7. 7

    Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

  8. 8

    4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

  9. 9

    Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

  10. 10

    Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Diabetes on hiipivä sairaus – tunnista 20 kavalaa merkkiä

  2. 2

    Se hetki, kun Ryan Gosling tajuaa virheen – näyttelijältä verraton reaktio Oscar-sekoiluun

  3. 3

    Menettikö Suomi varman mitalin sunnuntaina? Krista Pärmäkoskelta napakka vastaus

  4. 4

    Miksi apeat pronssimitalistit repesivät yhtäkkiä nauramaan? Jauhojärvi paljasti IS:lle Niskasen sanat palkintopallilla

  5. 5

    ”Uimarenkaat omasta takaa” Katri Sorsan rehellinen kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

  6. Näytä lisää