Airi, Aira

Ulkomaat

Valikko

Ulkomaat

Ruotsalaispoliitikot käyvät vaalitaistelua verkossa

Syksyn valtiopäivävaalien uudeksi taistelukentäksi odotetaan internetin sosiaalisia palveluita.

Facebookin, Twitterin ja YouTuben nähtiin näytelleen merkittävää roolia Norjan viime syksyn vaalikamppailussa, ja myös Ruotsissa yhä useammat edustajat maan valtiopäiviltä ovat lähteneet mukaan äänien kalastukseen verkosta.

Esimerkiksi Facebookiin kuuluu Svenska Dagbladet -lehden hiljattain tekemän selvityksen mukaan 71 prosenttia maan kansanedustajista, tosin kaikki eivät hyödynnä sivustoa ainoastaan poliittisiin tarkoituksiin. Omaa blogia päivittää neljä kymmenestä, ja mikroblogi Twitteriä käyttää noin joka kuudes kansanedustaja.

Sosiaalisten medioiden on ylistetty olevan väylä ennen kaikkea nuorten äänestäjien tavoittamiseen. Samalla ne tarjoavat vuorovaikutteisen liikenteen poliitikkojen ja äänestäjien välille.

-On tärkeää olla siellä missä ihmiset ovat, ja he ovat aivan ilmiselvästi netissä, Uumajan kunnallispoliitikko Anders Ågren summasi Västerbottens Folkbladet -lehdelle.

Ääniä kalastellessa siimat voivat kokemattomalta helposti sotkeutua verkkoon. Svenska Dagbladetin selvityksen mukaan enemmistö kansanedustajista erehtyy käyttämään sosiaalisia medioita perinteiseen tapaan tiedon toitottamiseen ja unohtavat vuorovaikutteisuuden.

Ja vaikka esimerkiksi arkisen Twitter-visertelyn toivotaan tuovan poliitikkoja lähemmäksi äänestäjiä, jäänee ikuiseksi arvoitukseksi kääntääkö muuan porvaripoliitikon päivitys "lounaaksi kanaa, jälkiruuaksi keksejä" lopulta kansan pään.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Imatralla ampumavälikohtaus: Yle: Kolme ihmistä kuollut

  2. 2

    Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

  3. 3

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  4. 4

    Näillä uskomattomilla esityksillä Saara Aalto laittoi tuomarit jälleen polvilleen – katso näyttävät videot

  5. 5

    Imatran ampumavälikohtauksen silminnäkijä kertoo IS:lle: ”Näin kuinka joku vietiin raudoissa poliisiautoon”

  6. 6

    Hurja tahti jatkuu – Patrik Laine nousi takaisin maalipörssin kärkeen

  7. 7

    Saara Aallon uskomaton esitys lumosi jopa Simon Cowellin: ”Olit sensaatiomainen”

  8. 8

    Arvostettu brittilehti povaa Saara Aallolle koko kisan voittoa – katsojat häkeltyivät huikeista esityksistä: ”Jos tämä olisi ollut finaali, olisit voittaja”

  9. 9

    Näin leveästi elää Pohjois-Korean rahaeliitti – kännyköitä, autoja ja muotivaatteita

  10. 10

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  11. Näytä lisää
  1. 1

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  2. 2

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  3. 3

    New York Times kertoo 44-vuotiaan suomalaismiljonäärin uskomattoman tarinan: luksuselämää ja satojen miljoonien avioerotaistelu

  4. 4

    Huoltomiehet yllättyivät suomalaisten nuorten aikuisten uusavuttomuudesta – eivät omista edes ruuvimeisseliä

  5. 5

    Vappu Pimiältä roisi paljastus MTV:lle – rinnat täysin paljaana Tanssii Tähtien Kanssa -kulisseissa: ”Mikko repi puvun auki”

  6. 6

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  7. 7

    Kurveistaan tunnettu matkabloggaaja vietti kolme viikkoa Suomessa – upeat kuvat villitsevät netissä: ”Mieletön paikka”

  8. 8

    Beth, 22, nukahti sohvalle marraskuussa – heräsi vasta toukokuussa

  9. 9

    IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto onnistui semifinaalin esityksissään täydellisesti – villitsi tuomarit: ”Ansaitset olla finaalissa”

  10. 10

    MTV:n teiniäiti poseerasi uhkeana uusissa kalenterikuvissa – muistatko vielä kohut? Tienasi 1,5 miljoonaa seksivideolla vuonna 2013

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

  2. 2

    Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

  3. 3

    7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

  4. 4

    Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

  5. 5

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  6. 6

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  7. 7

    Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

  8. 8

    Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

  9. 9

    Saara Aalto teki historiallisen tempun – kukaan muu brittien X Factorissa ei ole kyennyt samaan

  10. 10

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Imatralla ampumavälikohtaus: Yle: Kolme ihmistä kuollut

  2. 2

    Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

  3. 3

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  4. 4

    Näillä uskomattomilla esityksillä Saara Aalto laittoi tuomarit jälleen polvilleen – katso näyttävät videot

  5. 5

    Imatran ampumavälikohtauksen silminnäkijä kertoo IS:lle: ”Näin kuinka joku vietiin raudoissa poliisiautoon”

  6. Näytä lisää