Tatu, Daniel, Taneli

Ulkomaat

Valikko

Ulkomaat

121 kuoli lentoturmassa Kreikassa

Kyproslainen matkustajakone syöksyi maahan Ateenan lähellä sunnuntaina puoliltapäivin. Koneessa oli 121 ihmistä. Turmapaikalta ei ole löytynyt yhtään eloonjäänyttä. Kreikan television mukaan koneen mustat laatikot on löydetty turmapaikalta.

Helios Airways -yhtiön Boeing 737 -koneen hylky löydettiin 40 kilometriä Ateenasta pohjoiseen Grammatikoksen alueella sijaitsevalta asumattomalta vuoristoseudulta. Kone oli matkalla Kyproksen Larnakasta Ateenan kautta Prahaan.

Ulkoministeriön mukaan koneessa ei ollut suomalaisia matkustajia. Valtaosa 115 matkustajasta ja 6 hengen miehistöstä oli kyproksenkreikkalaisia. Tshekin pääministerin Jiri Paroubekin mukaan suurin osa koneen matkustajista oli kreikkalaisia lapsia. Tietoa ei kuitenkaan ole vahvistettu muualta.

Kyproksen ilmailuviranomaiset ja Kreikan poliisi epäilevät turman syyksi teknistä vikaa, joko paineistuksen tai ilmastointijärjestelmän pettämistä. Turmakoneen ilmastoinnissa havaittiin vika ennen sen lähtöä, mutta se korjattiin. Lentäjä kertoi vian uusiutumisesta lennonjohdolle ennen kuin radioyhteys koneeseen katkesi. Samassa koneessa oli ollut kahdesti heinäkuussa vikaa ilmastointia ja ilmanpainetta säätelevissä laitteissa.

Ennen maahansyöksyä kone näytti liikkuvan ilman ohjaajaa, lennonjohto ja ilmavoimat kertoivat. Konetta saattamaan lähetettyjen hävittäjien ohjaajat näkivät, että ohjaamossa oli yksi lentäjä lyyhistyneenä eikä toista näkynyt.

Kyproksen lentoviranomaisten mukaan koneen lentäjä menetti ilmeisesti tajuntansa paineen laskun vuoksi.

- Lentäjän kasvot ovat muuttuneet sinisiksi, ilmoitti yksi matkustajista Kreikan television mukaan ennen turmaa lähettämässään tekstiviestissä.

Muutama muu matkustaja ehti hetkeä ennen onnettomuutta lähettää tekstiviestin, jossa he kertoivat lentokoneen lämpötilan pudonneen kylmäksi, mikä tukee teoriaa paineistuksen pettämisestä.

Eräässä vaiheessa koneen epäiltiin joutuneen kaapatuksi tai terrorismin kohteeksi, mutta nämä epäilyt näyttävät osoittautuneet aiheettomiksi.

Ilta-Sanomat 14.8.2005 klo 21:48

Näitä luetaan!

  1. 1

    Kansalaiset hämmästyivät: Seksilelu rävähti ruutuun X Factorin mainoskatkolla – näin kanavajohtaja kommentoi

  2. 2

    X Factor -tuotannolla paljon vaatimuksia Saara Aallon vanhemmille – pyyntöjen toteutus vaati ison työn: ”Lontoosta soittelee kuusi ihmistä”

  3. 3

    Saara Aalto sai jättimäisen tukijan – yksi kaikkien aikojen kitaristeista mykistyi suomalaisen esityksestä: ”Satumaista!”

  4. 4

    Senaatintorin läpi yöllä kävellyt havahtui vieraaseen käteen taskussaan – nappasi miehen kiinni

  5. 5

    Saara Aallolle sataa tukea: maailmankuulu amerikkalaistähti julistaa rakkauttaan suomalaislaulajalle

  6. 6

    Maailman pisin tunneli avattiin matkustajaliikenteelle – 11 miljardin urakka valmistui etuajassa

  7. 7

    Mercedeksen F1-johtajilta selvää puhetta Valtteri Bottaksen tilanteesta

  8. 8

    Katso tästä, kun Saara Aalto ja Adam Lambert räjäyttivät Wembleyn Bohemian Rhapsodyllaan!

  9. 9

    Kuorma-autoilija protestoi ohitusta – ohittajan ällistyttävä vastareaktio päättyi kolariin

  10. 10

    Poliisi Houtskarin kaksoissurmasta: Naisella ja miehellä 25 vuoden ikäero – eivät olleet pariskunta

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Katso tästä, kun Saara Aalto ja Adam Lambert räjäyttivät Wembleyn Bohemian Rhapsodyllaan!

  2. 2

    Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

  3. 3

    Saara Aalto sai jättimäisen tukijan – yksi kaikkien aikojen kitaristeista mykistyi suomalaisen esityksestä: ”Satumaista!”

  4. 4

    Saara upeasti jatkoon! Kilpailee tänään koko X Factor -kilpailun voitosta

  5. 5

    Kruununprinsessa Victoria hurmasi Nobel-gaalassa upeassa juhlapuvussaan: ”Täydet viisi pistettä!”

  6. 6

    IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto kisaa X Factorin voitosta! ”Olen niin kiitollinen”

  7. 7

    Saara Aalto meikissä hetki ennen finaalia – Honey G paljasti kulissien takaisella videolla kasvonsa

  8. 8

    Houtskarin kaksoissurma: Mies ja nainen löytyivät autosta syrjäiseltä hiekkakuopalta

  9. 9

    Katso tästä Saara Aallon maagisen komea finaalibiisi – tuomaritkin ylistivät

  10. 10

    Mitä turmahuoneiston saunassa tapahtui? 4 avointa kysymystä Vuosaaren tragediasta

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

  3. 3

    Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

  4. 4

    Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

  5. 5

    Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

  6. 6

    Katso tästä, kun Saara Aalto ja Adam Lambert räjäyttivät Wembleyn Bohemian Rhapsodyllaan!

  7. 7

    Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

  8. 8

    Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

  9. 9

    Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

  10. 10

    Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Kansalaiset hämmästyivät: Seksilelu rävähti ruutuun X Factorin mainoskatkolla – näin kanavajohtaja kommentoi

  2. 2

    X Factor -tuotannolla paljon vaatimuksia Saara Aallon vanhemmille – pyyntöjen toteutus vaati ison työn: ”Lontoosta soittelee kuusi ihmistä”

  3. 3

    Saara Aalto sai jättimäisen tukijan – yksi kaikkien aikojen kitaristeista mykistyi suomalaisen esityksestä: ”Satumaista!”

  4. 4

    Senaatintorin läpi yöllä kävellyt havahtui vieraaseen käteen taskussaan – nappasi miehen kiinni

  5. 5

    Saara Aallolle sataa tukea: maailmankuulu amerikkalaistähti julistaa rakkauttaan suomalaislaulajalle

  6. Näytä lisää