Onni, Sisu

Ulkomaat

Valikko

Ulkomaat

Ruotsalaistytön unelmaloma päättyi Thaimaan koneturmaan

Loman Thaimaassa piti olla Linnea Sandbergin ensimmäinen reissu Euroopan ulkopuolelle. Matka jäi kuitenkin 19-vuotiaan ylioppilastytön viimeiseksi.

Ystävänsä kanssa matkustanut Sandberg oli yksi sunnuntaina tuhoutuneen One-Two-Go -yhtiön turmakoneen 89 uhrista. Laskeutuessaan Phuketin kentälle kone luisui kiitoradalta ja syttyi tuleen.

- He olisivat tulleet tänään kotiin. He olisivat nyt täällä, suree Linnean isä Ulf Sandberg Aftonbladetille.

Sandberg ja hänen ystävänsä Simon Jonsson Storkamp istuivat koneessa paikoilla 17 A ja 17 B. Törmäyksessä kone katkesi keskeltä kahtia - juuri siltä kohdalta, missä ruotsalaisnuoret istuivat.

Sandberg on tunnistettu, mutta Storkampia ei ole vielä löydetty.

- Tämä on hirveä isku meille, mutta ainakin tiedämme, mitä tapahtui, isä sanoi Expressenille.

Kahden viikon reppumatka oli ollut pitkään Linnean haaveena ja hän oli säästänyt sitä varten kesätienesteistään.

- He olivat matkustelleet ympäriinsä ja kuulimmekin osan puhelimessa. Heillä oli ollut hauskaa, mutta välillä satoi ja hän kaipaili hiukan jo kotiin. Tuollaisella matkallahan toivoo auringonpaistetta, isä kertoilee apeana.

Linnea Sandberg oli suunnitellut elämäänsä myös kirjoitusten ja lomamatkan jälkeen. Hakemus uuteen opiskelupaikkaan oli jo postitettu.

- Hänen unelmansa oli päästä poliisiksi, isä sanoo.

Turmakoneessa oli 123 matkustajaa ja seitsemän miehistön jäsentä. Suurin osa kuolleista oli ulkomaalaisia. Heidän joukossaan oli muiden muassa ruotsalaisia, ranskalaisia, brittejä, iranilaisia ja yhdysvaltalaisia.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Kuvat: Isännöitsijää odotti asukkaan kodissa puistattava yllätys

  2. 2

    Halle Berry, 50, pulahti Oscar-asusta suoraan naku-uinnille – julkaisi kiusoittelevan videon

  3. 3

    Mikael Granlund ratkaisi pelin yksin jatkoajalla – katso videolta hykerryttävä soolomaali

  4. 4

    Haiseeko pyykkisi pahalta pesun jälkeen? Näin pääset hajuista eroon

  5. 5

    Tv-katsojat hieraisivat silmiään: Anssi Kela näkyi neljällä kanavalla yhtä aikaa – ”Onko tässä enää mitään tolkkua”

  6. 6

    Näin Suomi kikyttää – eri alojen työntekijät kertovat, kuinka kiky-tunnit käytetään: ”Käymällä vessassa ajan kanssa tai keittämällä kahvit”

  7. 7

    Arvostettu valmentaja kertoo ensi kertaa syistä hiihdon supertähden masennuksen taustalla – tiimiin liittyi ”halpamainen raukka”

  8. 8

    Näin suomalaiset lorvailevat töissä: olemattomia palavereja ja harhauttavia ruutukaappauksia

  9. 9

    Miksi apeat pronssimitalistit repesivät yhtäkkiä nauramaan? Jauhojärvi paljasti IS:lle Niskasen sanat palkintopallilla

  10. 10

    Usain Boltin rietas riemuloma jatkuu: Naiset heittäytyivät syliin – tumma kaunotar hytkytti peppua härskissä tanssissa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    ”Uimarenkaat omasta takaa” Katri Sorsan rehellinen kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

  2. 2

    Diabetes on hiipivä sairaus – tunnista 20 kavalaa merkkiä

  3. 3

    Sliipatun pukumiehen kodista paljastui mykistävä yllätys – toukat ryömivät isännöitsijää vastaan

  4. 4

    Petter Northugin viesti tv-kameran edessä Emil Iversenille: ”Hyvä, että kaadoit myös suomalaisen”

  5. 5

    Norjalaiset raivostuivat Emil Iversenin nöyryyttämisestä suorassa lähetyksessä

  6. 6

    Helsinkiläismies eli niin kuin naistenlehdissä kehotettiin – tässä kuvassa hän lataa kotona akkuja

  7. 7

    Miksi apeat pronssimitalistit repesivät yhtäkkiä nauramaan? Jauhojärvi paljasti IS:lle Niskasen sanat palkintopallilla

  8. 8

    Aino-Kaisa Saarinen kertoo hetkestä, jolloin hänen unelmansa romahti: ”Vastauksena oli hiljaisuus”

  9. 9

    Mieti ennen kuin ostat: Uudesta Nokia 3310 -puhelimesta paljastui paha puute

  10. 10

    Nokian murhaepäily: 17-vuotiaan tytön kuolinsyy selvisi

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  2. 2

    Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

  3. 3

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  4. 4

    Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

  5. 5

    Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

  6. 6

    Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

  7. 7

    Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

  8. 8

    4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

  9. 9

    Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

  10. 10

    Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Kuvat: Isännöitsijää odotti asukkaan kodissa puistattava yllätys

  2. 2

    Halle Berry, 50, pulahti Oscar-asusta suoraan naku-uinnille – julkaisi kiusoittelevan videon

  3. 3

    Mikael Granlund ratkaisi pelin yksin jatkoajalla – katso videolta hykerryttävä soolomaali

  4. 4

    Haiseeko pyykkisi pahalta pesun jälkeen? Näin pääset hajuista eroon

  5. 5

    Tv-katsojat hieraisivat silmiään: Anssi Kela näkyi neljällä kanavalla yhtä aikaa – ”Onko tässä enää mitään tolkkua”

  6. Näytä lisää