Sampsa

Ulkomaat

Valikko

Ulkomaat

Lissabonin sopimus astuu voimaan tänään

Euroopan unionia uudistava Lissabonin sopimus astuu voimaan tänään tiistaina.

Vuodesta 2001 lähtien vireillä olleen sopimuksen voimaantulo varmistui viime kuun alussa, kun viimeinen jäljellä ollut EU-maa Tshekki lopulta ratifioi sen.

Lissabonin sopimuksen myötä unionille syntyy kaksi uutta johtovirkaa, EU:n presidentin ja ulkoministerin tehtävät. Tehtäviin valittiin puolitoista viikkoa sitten Belgian pääministeri Herman Van Rompuy ja EU:n brittiläinen kauppakomissaari Catherine Ashton.

Presidentin tehtävä korvaa aiemman puolen vuoden välein vaihtuneen EU-puheenjohtajuuden.

Lissabonin sopimus lisää EU-parlamentin valtaa ja vahvistaa myös kansallisten parlamenttien sananvaltaa EU-asioissa. Jäsenmaat voivat vastedes tehdä yhä useammissa asioissa enemmistöpäätöksiä, kun aiemmin vaadittiin yksimielisyyttä.

Kansalaisille Lissabonin sopimus tuo mahdollisuuden tehdä EU-komissiolle kansalaisaloitteita. Aloitteeseen vaaditaan miljoonan useasta eri EU-maasta tulevan kansalaisen allekirjoitus.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

  2. 2

    Linnan juhlien roiseimmat iltapuvut – paljasta pintaa ja syviä kaula-aukkoja! Kuka räväytti eniten?

  3. 3

    Kommentti: Huudot Vastarintaliikkeen marssilla tekivät hyvin selväksi liikkeen aatemaailman

  4. 4

    Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

  5. 5

    Kuka on Linnan juhlien kuningatar – äänestä!

  6. 6

    Patrik Laine syö legendoja aamupalakseen – tämä kuva tekee hänelle kunniaa

  7. 7

    Katso kuvagalleria Linnan juhlien jatkoista

  8. 8

    Kansanedustaja Tytti Tuppuraista, 40, ei ole tunnistaa – asteli Linnaan tyrmäävänä tiukassa punaisessa mekossa

  9. 9

    Kuin ilmetty äitinsä! Eija-Riitta Korholan tytär Reeta Vestman säväytti lyhyehkössä pitsiluomuksessa

  10. 10

    Poliisi: Uusnatsi ja antifasisti pantiin vahingossa samaan autoon – Eivät tienneet, että miehet eivät ole ”samalla puolella”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Pelaa Suomi-visaa: Vain suomalainen tietää vastauksen näihin 40 kysymykseen

  2. 2

    Poptähti Robinilla, 18, Linnan juhlien erikoisin puku ja eriparikengät – katso kuva! Aikoo maistella kuuluisaa boolia

  3. 3

    Salainen sähköposti Johaugista paljastui: Norjan hiihtoliiton työntekijät käskettiin hiljaiseksi

  4. 4

    Thaimaan-lento yli 21 tuntia myöhässä – Huhut liikkuvat hermostuneiden matkustajien kesken

  5. 5

    Kansanedustaja Tytti Tuppuraista, 40, ei ole tunnistaa – asteli Linnaan tyrmäävänä tiukassa punaisessa mekossa

  6. 6

    Kuvat ja video rajusta välikohtauksesta: Vastarintaliikkeen mielenosoittajaa lyötiin – poliisi taltutti hyökkääjän

  7. 7

    Poliisi otti kiinni kolme ihmistä 612-kulkueen aikana, anarkistit yrittivät häiritä, uusnatsien kimppuun käytiin... IS seurasi mielenosoituksia

  8. 8

    Cheryl, 3, siepattiin uimarannalta 46 vuotta sitten – Australian poliisi uskoo tehneensä merkittävän läpimurron tapauksen tutkinnassa

  9. 9

    Brittimedia hehkuttaa Saara Aallon Helsingin-keikkaa: ”Eeppinen kotiinpaluu!”

  10. 10

    HS: Volvon ostaneen Anssin unelma särkyi – ”kunnon valossa ammattimies huomasi 20 sekunnissa, että auto oli kolaroitu”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  3. 3

    7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

  4. 4

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  5. 5

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  6. 6

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  7. 7

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  8. 8

    Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

  9. 9

    Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

  10. 10

    Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

  2. 2

    Linnan juhlien roiseimmat iltapuvut – paljasta pintaa ja syviä kaula-aukkoja! Kuka räväytti eniten?

  3. 3

    Kommentti: Huudot Vastarintaliikkeen marssilla tekivät hyvin selväksi liikkeen aatemaailman

  4. 4

    Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

  5. 5

    Kuka on Linnan juhlien kuningatar – äänestä!

  6. Näytä lisää