Niko, Niklas, Niilo

Ulkomaat

Valikko

Ulkomaat

Britanniassa suunnitellaan jo Thatcherin hautajaisia

Britannian ex-pääministeri Margaret Thatch er, 83, voi kohtuullisen hyvin, mutta saarivaltion korkein johto suunnittelee silti jo hänen hautajaisiaan.

Thatcherista on tulossa ensimmäinen valtiolliset hautajaiset saavat pääministeri sitten Winston Churchillin.

Thatcherin hautajaisiin osallistuu siten myös Britannian kuningatar Elisabet tai hänen seuraajansa.

Suunnitelmia varjostaa Irakin ja Afganistanin sodista kumpuava ongelma. Suunnittelijat pelkäävät, ettei Britannialla ole riittävästi sotilaita saattamaan Thatcher hautaan, koska valtaosa heistä palvelee Irakissa ja Afganistanissa. Brittien huolenaiheesta kertoi eilen näyttävästi Daily Mail.

Thatcherista tuli Britannian ensimmäinen naispääministeri 1979.

Hän kävi hiljattain läpi useita pieniä halvauksia, jotka heikensivät hänen muistiaan, mutta Rautarouva voi muuten hyvin.

- Lady T on voinut viime aikoina hyvin. Hän oli kuningattaren luona Buckinghamin palatsissa tiistaina, lounasti ystävättärensä kanssa keskiviikkona ja odottaa Ranskan Alpeille suuntautuvaa lomamatkaa innolla, Thatcherin lähipiiristä sanottiin Daily Mailille.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Oaklandin tulipalossa kuolleen suomalaisen Hannan isä: ”Suru on ihan järjetön”

  2. 2

    Jonna Tervomaan nännikohu ja Ilkka Kanervan taintuminen – Linnan juhlien 5 erikoisinta hetkeä vuosien varrelta

  3. 3

    Kuvat ja video rajusta välikohtauksesta: Vastarintaliikkeen mielenosoittajaa lyötiin – poliisi taltutti hyökkääjän

  4. 4

    Pelaa Suomi-visaa: Vain suomalainen tietää vastauksen näihin 40 kysymykseen

  5. 5

    Suora lähetys juuri nyt – IS seuraa Linnan juhlia hetki hetkeltä: Presidenttipari vilkutti ylioppilaille

  6. 6

    Simon Cowell tukee Saara Aaltoa: ”Ulkomaalaisen voitto osoittaisi, että show ja yleisö ovat suvaitsevaisia”

  7. 7

    IS:n lukijat äänestivät: Hän on Linnan juhlien kaikkien aikojen kuningatar

  8. 8

    Töölöntorille kokoontunut reilut 200 ihmistä, ratsupoliisit saattoivat Vastarintaliikettä – IS seuraa hetki hetkeltä

  9. 9

    Linnaan menevä 95-vuotias sotaveteraani: Suomalaiset eivät osaa tehdä enää edes riukuaitaa

  10. 10

    Anni Sinnemäki sokeerasi t-paidassa, Hjallis talloi Leena Harkimon mekolle – Muistatko nämä kohut vuoden 2000 Linnan juhlista?

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Neljä jättihittiä! Tällainen oli Saara Aallon Senaatintorin show – vitsaili Suomen kylmästä säästä

  2. 2

    Thaimaan-lento yli 21 tuntia myöhässä – Huhut liikkuvat hermostuneiden matkustajien kesken

  3. 3

    Muistatko nämä? Linnan juhlien ikimuistoisimmat tyylit vuodesta 1960

  4. 4

    Saara Aalto esiintyy Senaatintorilla

  5. 5

    Salainen sähköposti Johaugista paljastui: Norjan hiihtoliiton työntekijät käskettiin hiljaiseksi

  6. 6

    Cheryl, 3, siepattiin uimarannalta 46 vuotta sitten – Australian poliisi uskoo tehneensä merkittävän läpimurron tapauksen tutkinnassa

  7. 7

    Brittimedia hehkuttaa Saara Aallon Helsingin-keikkaa: ”Eeppinen kotiinpaluu!”

  8. 8

    Juuso-karhun isäntä Sulo, 75, sai kutsun Linnan juhliin – näin hän kertoi asiasta karhulle

  9. 9

    Erja-vaimon reaktio Toni Vilanderin Ferrarin kyydissä on näkemisen arvoinen – ”Tän jälkeen sä et aja enää yhtään kisaa!”

  10. 10

    Kansanedustaja Sanna Marin, 31, astelee tyrmäävänä Linnaan – esittelee iltapukunsa upeissa kuvissa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  3. 3

    7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

  4. 4

    Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

  5. 5

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  6. 6

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  7. 7

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  8. 8

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  9. 9

    Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

  10. 10

    Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Oaklandin tulipalossa kuolleen suomalaisen Hannan isä: ”Suru on ihan järjetön”

  2. 2

    Jonna Tervomaan nännikohu ja Ilkka Kanervan taintuminen – Linnan juhlien 5 erikoisinta hetkeä vuosien varrelta

  3. 3

    Kuvat ja video rajusta välikohtauksesta: Vastarintaliikkeen mielenosoittajaa lyötiin – poliisi taltutti hyökkääjän

  4. 4

    Pelaa Suomi-visaa: Vain suomalainen tietää vastauksen näihin 40 kysymykseen

  5. 5

    Suora lähetys juuri nyt – IS seuraa Linnan juhlia hetki hetkeltä: Presidenttipari vilkutti ylioppilaille

  6. Näytä lisää