Visa

Ulkomaat

Valikko

Ulkomaat

Uusia iskuja suurlähetystöihin

Maanantaina illalla sadat mielenosoittajat hyökkäsivät Tanskan Teheranin-suurlähetystöön heitellen rakennusta polttopulloilla ja kivillä. Aiemmin päivällä EU:n puheenjohtajamaan Itävallan Teheranin-lähetystö joutui hyökkäyksen kohteeksi. Iran ilmoitti myös katkaisevansa kauppasuhteensa Tanskaan.

Hyökkäykset Tanskan ja Norjan lähetystöihin Lähi-idässä, kehotukset murhata länsimaalaisia sekä diplomaattisuhteiden katkaisut kärjistivät eilen Euroopan ja islamilaisten maiden välirikkoa profeetta Muhammedin pilapiirroksista syntyneessä kiistassa.

Pohjoismaat varoittivat jo koko diplomaattijärjestelmän romahduksesta, jos suurlähetystöjen ja niiden henkilöstön turvallisuutta ei pystytä takaamaan. Kansainvälisten sopimusten mukaan lähetystöt ovat koskemattomia.

Lauantaina ääriainekset polttivat Tanskan ja Norjan lähetystöt Syyrian pääkaupungissa Damaskoksessa. Eilen paloi Tanskan lähetystö Beirutissa. Turkissa poliisi sai estettyä mielenosoittajia tunkeutumasta Tanskan lähetystöön.

Poliisi oli voimaton estämään rakennusten polttamista - eikä se joidenkin syytösten mukaan edes yrittänyt.

Tanska pitikin lähetystöjen tuhopolttoja iskuina omalle maaperälleen.

- Jos valtiot eivät voi olla varmoja siitä, että niiden suurlähetystöt ovat turvassa, koko diplomaattijärjestelmä kärsii, sanoi Tanskan ulkoministeri Per Stig Möller sanoi eilen.

Libanonin sisäministeri Hassan al-Sabaa joutui eroamaan tuhopolton takia. Hän sanoi, että ainoa keino estää se oli ampua mielenosoittajia, eikä hän voinut antaa sellaista käskyä.

Ulkoministeri Möller matkustaa pian Saudi-Arabiaan tapaamaan islamilaisten maiden järjestön OIC:n johtoa ja sovittelemaan kohua.

Istanbulissa Tanskan lähetystön luota poisajetut aktivistit polttivat Tanskan pääministeristä Anders Fogh Rasmussenista kyhätyn ja Tanskan lipulla varustetun nuken.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Ilmatasku biljardihuoneessa, ravintona Nutellaa – näin 3 pientä lasta selviytyivät lumivyöryn hautaamassa hotellissa

  2. 2

    Valtava jäävuori uhkaa irrota Etelämantereelta – kauhuskenaariona maailmanlaajuiset seuraukset

  3. 3

    Patrik Laine sai uuden sydänystävän – ”Joidenkin kanssa klikkaa paremmin”

  4. 4

    Niinan, 38, maatilaa on vainottu jo kolme vuotta: hevosta ajettiin autolla takaa – koko karja menee teuraaksi

  5. 5

    Minka Kuustonen loisti seksikkäänä rouva Trumpina – sketsiohjelma tarttui myös ajankohtaisiin aiheisiin

  6. 6

    Madonna kohahdutti räjäytyspuheilla – Trumpin vastaisissa mielenosoituksissa nähtiin liuta julkkiksia

  7. 7

    Marjaana Lehtinen Miss Plus Size -kilpailun voittoon – kurvikaunottaren sensuellit alusvaatekuvat herättivät ihastusta jo ennen finaalia

  8. 8

    Täällä sarjahukuttaja napattiin – silminnäkijä kertoo kiinniotosta: ”Isokokoinen kaveri nousi ulos”

  9. 9

    Seitsemän salaperäistä prinsessaa: Tässä ovat parrasvaloja vältelleet kruunupäät –Mukana Kauniit ja rohkeat -tähti ja ”maailman kaunein”

  10. 10

    Poliisi IS:lle: Näin sarjahukuttaja jäi kiinni – ”Hänellä oli itsellään tiedossa...”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Näin sarjahukuttaja jäi kiinni – ”Hänellä oli itsellään tiedossa...”

  2. 2

    Valtava jäävuori uhkaa irrota Etelämantereelta – kauhuskenaariona maailmanlaajuiset seuraukset

  3. 3

    Niinan, 38, maatilaa on vainottu jo kolme vuotta: hevosta ajettiin autolla takaa – koko karja menee teuraaksi

  4. 4

    Mikä kaunotar! Ivanka Trump, 35, käänsi katseet vaaleanpunaisessa prinsessapuvussaan

  5. 5

    Tappolistat, agentit, vakoilusatelliitit... 8 salaisuutta, jotka Donald Trump saa tietää virkaan astuttuaan

  6. 6

    Intiimi hetki sian kanssa – Oulun poliisi otti oudon miehen kiinni ojasta

  7. 7

    Juha Mieto joutui antamaan periksi nykyajalle – yhdestä periaatteesta hän ei kuitenkaan luovu ikinä

  8. 8

    Anna: Viime viikolla erostaan ilmoittanut Rosa Meriläinen seurustelee kirjailijan kanssa

  9. 9

    Poliisi sai sarjahukuttajan kiinni Joensuussa

  10. 10

    6 yleistä virhettä, jotka sinäkin luultavasti teet joka kerta suihkussa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

  2. 2

    Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

  3. 3

    Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

  4. 4

    Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

  5. 5

    Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

  6. 6

    Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

  7. 7

    Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

  8. 8

    Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

  9. 9

    Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

  10. 10

    Sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Ilmatasku biljardihuoneessa, ravintona Nutellaa – näin 3 pientä lasta selviytyivät lumivyöryn hautaamassa hotellissa

  2. 2

    Valtava jäävuori uhkaa irrota Etelämantereelta – kauhuskenaariona maailmanlaajuiset seuraukset

  3. 3

    Patrik Laine sai uuden sydänystävän – ”Joidenkin kanssa klikkaa paremmin”

  4. 4

    Niinan, 38, maatilaa on vainottu jo kolme vuotta: hevosta ajettiin autolla takaa – koko karja menee teuraaksi

  5. 5

    Minka Kuustonen loisti seksikkäänä rouva Trumpina – sketsiohjelma tarttui myös ajankohtaisiin aiheisiin

  6. Näytä lisää