Nestori

Ulkomaat

Valikko

Ulkomaat

Mielenosoittajat uhmasivat hajaantumismääräystä Thaimaassa

Tuhannet mielenosoittajat kieltäytyivät maanantaina poistumasta Thaimaan pääkaupungin keskustasta. Sotilaat puolestaan kiristivät leirin saartoa, mikä lisäsi pelkoa uusista yhteenotoista punapaitojen ja hallituksen joukkojen välillä.

Viisi päivää kestäneissä taisteluissa on kuollut jo lähes 40 ihmistä.

Hallitus oli antanut leirillä oleville noin 5 000 mielenosoittajalle maanantai-iltapäivään asti aikaa palata koteihinsa. Poliisin mukaan aktivistit voidaan pidättää ja tuomita kahdeksi vuodeksi vankeuteen.

Viranomaiset olivat ajaneet leirin kylkeen useita busseja, joilla leiristä poistuvat mielenosoittajat oli tarkoitus kuljettaa kotiseuduilleen. Bussit odottivat kuitenkin turhaan, sillä leiristä ei silminnäkijöiden mukaan poistunut kukaan.

Protestijohtaja Jatupornin mukaan mielenosoittajat pysyvät paikallaan eivätkä pakene armeijan hyökkäystä.

- Pysymme leirillä rauhanomaisesti tyhjin käsin. Jos hallituksen joukot surmaavat mielenosoittajia, ongelmat eivät todellakaan pääty siihen, hän vakuutti.

Hallitus tyrmäsi neuvottelut

Sairaalat ja terveysviranomaiset kertoivat olevansa valmiit ottamaan vastaan suuriakin uhrimääriä, jos turvallisuusjoukot ryhtyvät hajottamaan mielenosoitusta kovin ottein.

Maaliskuusta alkaen punapaitojen ja sotilaiden yhteenotoissa on kuollut 66 ihmistä ja noin 1 700 on haavoittunut.

Mielenosoittajat uudistivat tarjouksensa ryhtyä neuvotteluihin, jos niitä käydään välittäjän avulla. Viikonvaihteessa välittäjäksi ehdotettiin YK:ta, mutta maanantaina mikä tahansa puolueeton välittäjä näytti kelpaavan.

Hallitus piti kuitenkin itsepintaisesti kiinni kannastaan, että neuvotteluihin ryhdytään vasta, kun mielenosoitukset loppuvat.

Syrjäytetty pääministeri Thaksin Shinawatra kehotti kannattajiaan ja hallitusta aloittamaan nopeasti neuvottelut kriisin ratkaisemiseksi.

- Minulla ei ole muuta mahdollisuutta kuin tähdentää kummallekin osapuolelle, kuinka tärkeää on perääntyä tämän kuilun reunalta ja yrittää aloittaa uusi ja avomielinen vuoropuhelu, Thaksin sanoi lausunnossaan.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Iivo Niskanen paljasti Ylellä, mitä sanoi Norjan tähtihiihtäjälle maalissa – Sami Jauhojärvi latasi perään täyslaidallisen

  2. 2

    Reijo Jylhä kertoi draamasta kisan jälkeen – Iversen itki, Niskanen ”kävi kuumana kuin hellankoukku”

  3. 3

    38-vuotiaasta ostos-tv:n emännästä nousi mieletön seksisymboli – ”Muistuttaa ajasta ennen internetiä”

  4. 4

    Törmäys norjalaisen kanssa vei Suomelta MM-kullan – Iivo Niskanen kirosi maaliviivalla

  5. 5

    Pettymys purkautui kyyneltulvana – Kerttu Niskanen romahti maaliintulon jälkeen

  6. 6

    Terhi Kiemunki kommentoi potkujaan puolueesta – ”Suunnatonta typeryyttä”

  7. 7

    ”Valtava terroriuhka” Britanniassa – kuninkaallinen neuvonantaja vertaa riskiä IRA:n pommikampanjoihin

  8. 8

    Reijo Jylhä syytti Ylellä norjalaista Suomen kullan vieneestä kolarista – kiteytti tapauksen kahteen sanaan

  9. 9

    Tankkasitko kylmäasemalla? Kuva: Kortinlukijasta löytyi skimmauslaite

  10. 10

    Kommentti: Iivo Niskanen kuittaa härskin norjalaistempun hiihtämällä MM-kultaan

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

  2. 2

    4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

  3. 3

    Janne Ahonen, 39, koki jotakin ainutkertaista ilmalentonsa aikana

  4. 4

    Epäonninen kaatuminen ratkaisi kultamitalitaiston – pettynyt norjalaistähti kommentoi kitkerästi

  5. 5

    Joel, 24, voitti melkoiset häärahat televisiossa – kisa katkesi huippukysymykseen

  6. 6

    Sipoolaisen perheenäidin automatka katkesi karulla tavalla Vantaalle – kuului ”järjetön pamaus”

  7. 7

    Venäjän hiihtomaajoukkueessa kytee mehevä riita – supertähti nöyryytti sprinttipariaan julkisesti

  8. 8

    Nainen lähetti exälleen anteeksipyynnön – mies palautti kirjeen punakynämerkinnöillä, some sekosi

  9. 9

    MTV:n 24-vuotias teiniäiti odottaa jo kolmatta lastaan – lapsen isä mysteeri, ex-mies julkaisi tylyn viestin

  10. 10

    Terhi Kiemungille potkut perussuomalaisista

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  2. 2

    Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

  3. 3

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  4. 4

    Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

  5. 5

    Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

  6. 6

    Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

  7. 7

    Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

  8. 8

    Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

  9. 9

    Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

  10. 10

    Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Iivo Niskanen paljasti Ylellä, mitä sanoi Norjan tähtihiihtäjälle maalissa – Sami Jauhojärvi latasi perään täyslaidallisen

  2. 2

    Reijo Jylhä kertoi draamasta kisan jälkeen – Iversen itki, Niskanen ”kävi kuumana kuin hellankoukku”

  3. 3

    38-vuotiaasta ostos-tv:n emännästä nousi mieletön seksisymboli – ”Muistuttaa ajasta ennen internetiä”

  4. 4

    Törmäys norjalaisen kanssa vei Suomelta MM-kullan – Iivo Niskanen kirosi maaliviivalla

  5. 5

    Pettymys purkautui kyyneltulvana – Kerttu Niskanen romahti maaliintulon jälkeen

  6. Näytä lisää