Airi, Aira

Ulkomaat

Valikko

Ulkomaat

Yhdysvaltoihin ennustetaan hurjaa hurrikaanikesää

Asiantuntijoiden mukaan tämän vuoden hirmumyrskykaudesta Atlantilla tulee tavallista rajumpi.

Coloradon yliopiston hurrikaaniasiantuntijat Phil Klotzbach ja William Gray ennakoivat, että myrskykaudella kehittyisi kaikkiaan 15 nimen saavaa myrskyä ja että niistä kahdeksan yltyisi hirmumyrkyksi saakka.

Näistä puolestaan neljä nousisi tuhoisan hurrikaanin luokkaan. Tuhoisaksi luokitellaan myrsky, joka yltää viisiportaisen luokituksen kolmosasteelle eli sen tuulten voima on runsaat 49 metriä sekunnissa.

Tutkijoiden mukaan 45 prosentin varmuudella ainakin yksi näistä tuhoisista hurrikaaneista osuu tällä kaudella Yhdysvaltain rannikolle.

Hirmumyrskyjen ennakoiminen on kuitenkin epäkiitollista työtä. Viime kauden ennuste meni hieman pieleen, sillä Klotzbach ja Gray ennustivat, että kaudella muodostuu 17 myrskyä, joista yhdeksän saa hurrikaanin luokituksen.

Kaudella muodostui viisitoista myrskyä, joista vain kuusi voimistui hirmumyrskyksi saakka. Vuoden 2006 ennuste oli myös yläkantissa.

Toisaalta taas vuoden 2005 ennuste oli alakanttiin: ennätysvuosi toi mukanaan 27 myrskyä, joista 15 ylsi hirmumyrskyiksi. Mukana olivat surullisenkuuluisat Katrina ja Rita, jotka rusikoivat Meksikonlahtea ja erityisesti New Orleansin aluetta.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Toimittaja näki esiintymislavalta suoraan surmapaikalle: ”Näin mitä oli tapahtunut, mutta yleisö ei”

  2. 2

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  3. 3

    AL: Viiden lapsen yh-äiti sai neloset – paikallinen yrittäjä tarjoutui apuun

  4. 4

    Palohälytys keskeytti Talentin finaalin - ”Syynä Helastisen pyroefektit”

  5. 5

    Silminnäkijä: Imatralla surmattujen viimeiset hetket – tulivat vain käväisemään ravintolassa

  6. 6

    Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

  7. 7

    F1-pomo järkyttyi Rosbergin ratkaisusta – nimesi oman suosikkinsa mestarin korvaajaksi

  8. 8

    Britit varmoja Saara Aallon finaalipaikasta – Chandelier-esitys räjäytti potin: ”X Factorin kaikkien aikojen paras esitys”

  9. 9

    Seurakunnan leirikeskus paloi maan tasalle Sipoossa

  10. 10

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  3. 3

    Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

  4. 4

    Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

  5. 5

    Poliisi: Kolme naista ammuttiin yöllä Imatralla – 23-vuotias epäilty otettu kiinni paikan päältä

  6. 6

    Saara Aallon uskomaton esitys lumosi jopa Simon Cowellin: ”Olit sensaatiomainen”

  7. 7

    Silminnäkijä: Imatralla surmattujen viimeiset hetket – tulivat vain käväisemään ravintolassa

  8. 8

    Imatralla tapahtui öinen ampumavälikohtaus – Viranomaisvahvistus: Kolme ihmistä kuollut

  9. 9

    Tuottaja paljastaa: Uutisvuodon studioyleisökin hämmentyi Baba Lybeckin Sipilä-vitsistä – Jari Tervo tajusi juonen heti

  10. 10

    Kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Tiina Wilén-Jäppinen sai surmansa Imatran kolmoismurhassa: ”Moderni karjalaisnainen”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

  3. 3

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  4. 4

    Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

  5. 5

    7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

  6. 6

    Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

  7. 7

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  8. 8

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  9. 9

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  10. 10

    Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Toimittaja näki esiintymislavalta suoraan surmapaikalle: ”Näin mitä oli tapahtunut, mutta yleisö ei”

  2. 2

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  3. 3

    AL: Viiden lapsen yh-äiti sai neloset – paikallinen yrittäjä tarjoutui apuun

  4. 4

    Palohälytys keskeytti Talentin finaalin - ”Syynä Helastisen pyroefektit”

  5. 5

    Silminnäkijä: Imatralla surmattujen viimeiset hetket – tulivat vain käväisemään ravintolassa

  6. Näytä lisää