Onni, Sisu

Ulkomaat

Valikko

Ulkomaat

Fritzlin vaimoa kuulustellaan uudestaan

Itävallan poliisi käy yhä tiheällä kammalla läpi Amstettenin kauhujen taloa, sen ympäristöä ja hirviöisä Josef Fritzlin tekosia viimeisten kolmen vuosikymmenen ajalta.

Poliisi aikoo kuulla uudelleen myös Fritzlin vaimoa Rosemarieta, vaikka tämä ei ole epäilty. Rosemarie oli mukana myös Fritzlin uhrien laatimassa julisteessa, jossa perhe kiitti ihmisiä myötätunnosta.

Fritzl piti tytärtään Elisabethia vankinaan 24 vuotta ja käytti tätä hyväkseen. Kolme insestin seurauksena syntyneistä lapsista asui yläkerrassa isoäitinsä kanssa. Fritzl sepitti vaimolleen tarinan, jonka mukaan Elisabeth oli lähettänyt lapset kasvatettaviksi vanhemmilleen.

- Uskomme, että Fritzl toimi yksin, mutta emme voi sulkea pois mahdollisuutta, että joku muu tiesi mitä alakerrassa tapahtui, päätutkija Frank Polzer sanoi brittilehti Sunday Timesille.

Asiantuntijat ovat pohtineet, että Rosemarie saattoi aavistaa jotain ainakin alitajuisesti, mutta hän työnsi epäilyksensä sivuun manipuloivan miehensä takia.

Fritzlin tekojen säilyminen salaisuutena on suuri kummastuksen aihe Itävallassa. Mies rakensi kellarityrmään huolellisesti vuosien ajan ja siirsi sivuun jopa 200 tonnia maata huomiota herättämättä.

Poliisi käy lisäksi parhaillaan läpi uusia kammioita, joita kellarista on löytynyt. Ne on muurattu umpeen, ja poliisi pelkääkin löytävänsä kätköistä jopa ruumiita.

Lisäksi poliisi käy läpi satoja Ala-Itävallassa tapahtuneita selvittämättömiä surmia ja väkivallantekoja, jotka voitaisiin yhdistää Josef Fritzliin.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Tv-katsojat hieraisivat silmiään: Anssi Kela näkyi neljällä kanavalla yhtä aikaa – ”Onko tässä enää mitään tolkkua”

  2. 2

    Näin Suomi kikyttää – eri alojen työntekijät kertovat, kuinka kiky-tunnit käytetään: ”Käymällä vessassa ajan kanssa tai keittämällä kahvit”

  3. 3

    Diabetes on hiipivä sairaus – tunnista 20 kavalaa merkkiä

  4. 4

    Haiseeko pyykkisi pahalta pesun jälkeen? Näin pääset hajuista eroon

  5. 5

    Donald Trump kommentoi vihdoin Oscar-gaalan tapahtumia – ”Surullista”

  6. 6

    Se hetki, kun Ryan Gosling tajuaa virheen – näyttelijältä verraton reaktio Oscar-sekoiluun

  7. 7

    Joillakin uni tulee minuuteissa – näillä vinkeillä olet yksi heistä

  8. 8

    Hai vei koiran vain viiden metrin päässä rannasta Sydneyssä – ”Se oli hirveää”

  9. 9

    ”Uimarenkaat omasta takaa” Katri Sorsan rehellinen kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

  10. 10

    Menettikö Suomi varman mitalin sunnuntaina? Krista Pärmäkoskelta napakka vastaus

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Sliipatun pukumiehen kodista paljastui mykistävä yllätys – toukat ryömivät isännöitsijää vastaan

  2. 2

    ”Uimarenkaat omasta takaa” Katri Sorsan rehellinen kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

  3. 3

    Petter Northugin viesti tv-kameran edessä Emil Iversenille: ”Hyvä, että kaadoit myös suomalaisen”

  4. 4

    Diabetes on hiipivä sairaus – tunnista 20 kavalaa merkkiä

  5. 5

    Norjalaiset raivostuivat Emil Iversenin nöyryyttämisestä suorassa lähetyksessä

  6. 6

    Helsinkiläismies eli niin kuin naistenlehdissä kehotettiin – tässä kuvassa hän lataa kotona akkuja

  7. 7

    Skandaali Oscareissa! Väärä elokuva julistettiin voittajaksi – paras elokuva olikin Moonlight

  8. 8

    Aino-Kaisa Saarinen kertoo hetkestä, jolloin hänen unelmansa romahti: ”Vastauksena oli hiljaisuus”

  9. 9

    Nokian murhaepäily: 17-vuotiaan tytön kuolinsyy selvisi

  10. 10

    Mieti ennen kuin ostat: Uudesta Nokia 3310 -puhelimesta paljastui paha puute

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  2. 2

    Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

  3. 3

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  4. 4

    Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

  5. 5

    Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

  6. 6

    Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

  7. 7

    Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

  8. 8

    4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

  9. 9

    Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

  10. 10

    Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Tv-katsojat hieraisivat silmiään: Anssi Kela näkyi neljällä kanavalla yhtä aikaa – ”Onko tässä enää mitään tolkkua”

  2. 2

    Näin Suomi kikyttää – eri alojen työntekijät kertovat, kuinka kiky-tunnit käytetään: ”Käymällä vessassa ajan kanssa tai keittämällä kahvit”

  3. 3

    Diabetes on hiipivä sairaus – tunnista 20 kavalaa merkkiä

  4. 4

    Haiseeko pyykkisi pahalta pesun jälkeen? Näin pääset hajuista eroon

  5. 5

    Donald Trump kommentoi vihdoin Oscar-gaalan tapahtumia – ”Surullista”

  6. Näytä lisää