Airi, Aira

Ulkomaat

Valikko

Ulkomaat

Hollywood-tähtien kodit vaarassa

Kalifornian Malibussa riehuneet rajut maastopalot ovat laantumassa. Kuumat, kovat Santa Ana -tuulet ovat tyyntyneet ja lähes neljännes palosta oli sunnuntaina jo palomiesten hallinnassa.

Kalifornian kuvernööri Arnold Schwarzenegger ehätti julistaa alueelle hätätilan, sillä palot levisivät räjähdysmäistä vauhtia huippurikkaiden Hollywood-julkkisten asuttamalla alueella.

Ainakin noin 10 000 ihmistä pakeni liekkejä, mutta osa heistä on saanut jo palata koteihinsa. Viitisenkymmentä taloa on tuhoutunut, kolmisenkymmentä on kärsinyt vahinkoja ja parisataa on yhä vaarassa.

Kukaan ei ole tiettävästi menehtynyt liekkeihin, mutta ainakin kuusi palomiestä on loukkaantunut. Vaikka tilanne näyttää paremmalta, niin viranomaiset ovat yhä varuillaan.

- Emme voi olla varmoja mistään, ennen kuin palot on sammutettu, muistutti Los Angelesin piirikunnan palotarkastaja Zev Yaroslavsky CNN:lle.

Paloihin alueella oli osattu varautua, sillä Santa Ana -tuulten oli ennustettu yltyvän viikonvaihteessa. Paloa olikin sammuttamassa 1 700 palomiestä ja ainakin 23 helikopteria ja lentokonetta. Tuulet puhalsivat pahimmillaan yli 22 metriä sekunnissa ja ilmankosteus alueella oli lähes olematon.

Palo alkoi varhain lauantaiaamuna, eikä sen syttymissyytä ole vielä saatu selville. Palokunnat ovat hälytysvalmiudessa muuallakin eteläisessä Kaliforniassa.

Viime kuussa alueella raivonneet maastopalot vaativat 14 kuolonuhria ja tuhosivat yli 1 600 kotia. Enimmillään paloja oli paossa yli miljoona ihmistä.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Imatralla ampumavälikohtaus: Yle: Kolme ihmistä kuollut

  2. 2

    Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

  3. 3

    Silminnäkijä Imatralta Ilta-Sanomille: ”Rikospoliisin teknikot tutkivat henkilöautoa”

  4. 4

    Hurja tahti jatkuu – Patrik Laine nousi takaisin maalipörssin kärkeen

  5. 5

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  6. 6

    Näillä uskomattomilla esityksillä Saara Aalto laittoi tuomarit jälleen polvilleen – katso näyttävät videot

  7. 7

    Imatran ampumavälikohtauksen silminnäkijä kertoo IS:lle: ”Näin kuinka joku vietiin raudoissa poliisiautoon”

  8. 8

    Näin leveästi elää Pohjois-Korean rahaeliitti – kännyköitä, autoja ja muotivaatteita

  9. 9

    Saara Aallon uskomaton esitys lumosi jopa Simon Cowellin: ”Olit sensaatiomainen”

  10. 10

    Arvostettu brittilehti povaa Saara Aallolle koko kisan voittoa – katsojat häkeltyivät huikeista esityksistä: ”Jos tämä olisi ollut finaali, olisit voittaja”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  2. 2

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  3. 3

    New York Times kertoo 44-vuotiaan suomalaismiljonäärin uskomattoman tarinan: luksuselämää ja satojen miljoonien avioerotaistelu

  4. 4

    Huoltomiehet yllättyivät suomalaisten nuorten aikuisten uusavuttomuudesta – eivät omista edes ruuvimeisseliä

  5. 5

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  6. 6

    Vappu Pimiältä roisi paljastus MTV:lle – rinnat täysin paljaana Tanssii Tähtien Kanssa -kulisseissa: ”Mikko repi puvun auki”

  7. 7

    Kurveistaan tunnettu matkabloggaaja vietti kolme viikkoa Suomessa – upeat kuvat villitsevät netissä: ”Mieletön paikka”

  8. 8

    Beth, 22, nukahti sohvalle marraskuussa – heräsi vasta toukokuussa

  9. 9

    IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto onnistui semifinaalin esityksissään täydellisesti – villitsi tuomarit: ”Ansaitset olla finaalissa”

  10. 10

    MTV:n teiniäiti poseerasi uhkeana uusissa kalenterikuvissa – muistatko vielä kohut? Tienasi 1,5 miljoonaa seksivideolla vuonna 2013

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

  2. 2

    Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

  3. 3

    7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

  4. 4

    Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

  5. 5

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  6. 6

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  7. 7

    Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

  8. 8

    Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

  9. 9

    Saara Aalto teki historiallisen tempun – kukaan muu brittien X Factorissa ei ole kyennyt samaan

  10. 10

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Imatralla ampumavälikohtaus: Yle: Kolme ihmistä kuollut

  2. 2

    Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

  3. 3

    Silminnäkijä Imatralta Ilta-Sanomille: ”Rikospoliisin teknikot tutkivat henkilöautoa”

  4. 4

    Hurja tahti jatkuu – Patrik Laine nousi takaisin maalipörssin kärkeen

  5. 5

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  6. Näytä lisää