Oona, Netta, Aune

Ulkomaat

Valikko

Ulkomaat

Kamera näkee vaatteiden läpi jopa 25 metrin päästä

Uusi tekniikka mahdollistaa kameran, joka näkee vaatteiden läpi jopa 25 metrin päästä, kertoo brittilehti Times verkkosivuillaan. "Superkameroista" ovat kiinnostuneet etenkin poliisi, rautatieasemat ja kauppakeskukset.

Kamera havaitsee vaatteiden alle kätketyt räjähteet, aseet ja huumeet. Keksintö on herättänyt Britanniassa jo huolta valvonnan lisääntymisestä, mutta kameran kehittänyt ThruVision vakuuttaa, ettei ihmistenyksityisyys ole uhattuna. Anatomiset yksityiskohdat kun jäävät yhä piiloon.

Alun perin T5000-tekniikka kehitettiin avaruusteknologiaa varten, mutta sitten sen yllättän huomattiin pääsevän kosmisen tomun lisäksi myös vaatteiden läpi.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Poliisi sai sarjahukuttajan kiinni Joensuussa

  2. 2

    Intiimi hetki sian kanssa – Oulun poliisi otti oudon miehen kiinni ojasta

  3. 3

    Valtava jäävuori uhkaa irrota Etelämantereelta – kauhuskenaariona maailmanlaajuiset seuraukset

  4. 4

    ”Elämme pimeitä aikoja” – Suomalaiset päättäjät huolestuivat Trumpin puheesta sosiaalisessa mediassa

  5. 5

    Upea hiihto! Krista Pärmäkoski sijoittui toiseksi maailmancupin osakilpailussa

  6. 6

    George W. Bushin taistelu kertakäyttösadetakin kanssa varasti huomion Trumpin virkaanastujaisissa – internet sekosi kuvasarjasta

  7. 7

    Mikä kaunotar! Ivanka Trump, 35, käänsi katseet vaaleanpunaisessa prinsessapuvussaan

  8. 8

    Sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

  9. 9

    Tappolistat, agentit, vakoilusatelliitit... 8 salaisuutta, jotka Donald Trump saa tietää virkaan astuttuaan

  10. 10

    Asianajaja kuuli sarjahukuttajan kiinniotosta rouvaltaan

  11. Näytä lisää
  1. 1

    IS seurasi hetki hetkeltä: Trumpin ensimmäinen päivä presidenttinä huipentui tanssiaisiin

  2. 2

    6 yleistä virhettä, jotka sinäkin luultavasti teet joka kerta suihkussa

  3. 3

    Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

  4. 4

    Mikä kaunotar! Ivanka Trump, 35, käänsi katseet vaaleanpunaisessa prinsessapuvussaan

  5. 5

    Kiusallinen sekaannus Melania Trumpin ja Michelle Obaman välillä – presidenttiparit pyörivät Valkoisen talon portailla hämmentyneinä

  6. 6

    Haapaveden tragedian sotaveteraani taisteli oikeudessa sairauskorvauksesta – ”Loppuun saakka terävä pää”

  7. 7

    Psykologi lataa: ADHD-tyyppisistä oireista suuri osa johtuu vanhemmuuden puutteesta

  8. 8

    Kumppaniaan pettänyt listaa: ”Olisinpa tiennyt nämä asiat ennen kuin petin”

  9. 9

    Sarjahukuttajan puhelin hälyttää, mutta missä? Poliisin paikannusyritys jäi tuloksettomaksi

  10. 10

    Tappolistat, agentit, vakoilusatelliitit... 8 salaisuutta, jotka Donald Trump saa tietää virkaan astuttuaan

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

  2. 2

    Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

  3. 3

    Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

  4. 4

    Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

  5. 5

    Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

  6. 6

    Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

  7. 7

    Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

  8. 8

    Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

  9. 9

    Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

  10. 10

    Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Poliisi sai sarjahukuttajan kiinni Joensuussa

  2. 2

    Intiimi hetki sian kanssa – Oulun poliisi otti oudon miehen kiinni ojasta

  3. 3

    Valtava jäävuori uhkaa irrota Etelämantereelta – kauhuskenaariona maailmanlaajuiset seuraukset

  4. 4

    ”Elämme pimeitä aikoja” – Suomalaiset päättäjät huolestuivat Trumpin puheesta sosiaalisessa mediassa

  5. 5

    Upea hiihto! Krista Pärmäkoski sijoittui toiseksi maailmancupin osakilpailussa

  6. Näytä lisää