Nestori

Ulkomaat

Valikko

Ulkomaat

Sieppaaja sulloi vauvan laukkuun

Sieppaaja sulloi varhain lauantaiaamuna pikkuvauvan käsilaukkuunsa ja asteli kaikessa rauhassa ulos texasilaisesta sairaalasta Yhdysvalloissa.

Kukaan ei osannut epäillä, että sairaanhoitajaksi tekeytynyt nainen piilottelisi kassissaan 2,3-kiloista vauvaa.

Vain hetkeä aikaisemmin lapsenryöstäjä oli vieraillut synnytyksestä toipuvan Caisha Darthardin luona ja vienyt tyttövauvan tältä sillä verukkeella, että vastasyntyneelle on tehtävä vielä erilaisia kokeita.

Ennen sieppausta nainen oli käynyt huoneessa useita kertoja. Äiti aavisteli jotakin, sillä hän teki hälytyksen jo vajaat viisitoista minuuttia kaappauksen jälkeen.

Sieppaaja poistui Lubbockissa sijaitsevasta Covenant Lakeside Hospitalista ulkona odottavaan pakettiautoon. Hänellä oli mahdollisesti miespuolinen rikostoveri.

Sairaalan valvontakamera tallensi naisen lähdön ja poliisi pääsi pian tämän jäljille.

Neljän päivän ikäinen Mychael Darthard-Dawodu löytyi lopulta sunnuntaina vuorokauden kestäneiden kiivaiden etsintöjen jälkeen naapuriosavaltiosta New Mexicosta.

Lapsi löydettiin yksityisasunnosta Clovisista. Sieppauksesta epäilty 21-vuotias Rayshaun Parson on pidätetty, mutta hänen motiiveistaan ei ole tietoa.

- Vauva on hyvässä kunnossa ja epäilty puolestaan poliisin huostassa, Clovisin poliisipäällikkö Dan Blair vahvisti CNN :lle. Myös liittovaltion poliisi FBI on kuulustellut naista.

Äidilleen Texasiin palautettu pienokainen kärsii keltataudista. Huolta aiheuttaa myös ruokavalio: vastasyntynyt on riippuvainen äidinmaidosta, eikä poliisi tiedä, miten vauvaa on sieppausaikana ruokittu.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

  2. 2

    Terhi Kiemungille potkut perussuomalaisista

  3. 3

    Nainen lähetti exälleen anteeksipyynnön – mies palautti kirjeen punakynämerkinnöillä, some sekosi

  4. 4

    MM-Lahti yllätti VR:n – matkustajat junassa kuin sillit purkissa

  5. 5

    Venäjän hiihtomaajoukkueessa kytee mehevä riita – supertähti nöyryytti sprinttipariaan julkisesti

  6. 6

    Useita loukkaantunut rajussa tulipalossa Ruotsissa – ihmiset pelastautuivat hyppimällä ikkunoista

  7. 7

    Suomen tähtihiihtäjien hyytävät välit paranivat vuosien jälkeen – Aino-Kaisa Saarinen kertoo syyn

  8. 8

    4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

  9. 9

    Tosi-tv:stä tuttu kaunotar jäi kiinni kiusallisesta Photoshop-mokasta – huomaatko peppukuvassa mitään erikoista?

  10. 10

    Epäonninen kaatuminen ratkaisi kultamitalitaiston – pettynyt norjalaistähti kommentoi kitkerästi

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Sipoolaisen perheenäidin automatka katkesi karulla tavalla Vantaalle – kuului ”järjetön pamaus”

  2. 2

    4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

  3. 3

    Janne Ahonen, 39, koki jotakin ainutkertaista ilmalentonsa aikana

  4. 4

    Epäonninen kaatuminen ratkaisi kultamitalitaiston – pettynyt norjalaistähti kommentoi kitkerästi

  5. 5

    Joel, 24, voitti melkoiset häärahat televisiossa – kisa katkesi huippukysymykseen

  6. 6

    Muistatko suomalaisen Pets-duon kohublondit? Katosivat julkisuudesta ja muuttivat elämänsä suunnan täysin – tältä Tiina ja Sini näyttävät nyt

  7. 7

    MTV:n 24-vuotias teiniäiti odottaa jo kolmatta lastaan – lapsen isä mysteeri, ex-mies julkaisi tylyn viestin

  8. 8

    Olli Lindholm löysi Vain elämää -ohjelmasta yllättävän ystävän: ”Michael Monroe sanoi, että pyöri sen seurassa”

  9. 9

    Rannalle ajautui outo ”karvamöykky” Filippiineillä – villit spekulaatiot alkuperästä alkoivat välittömästi

  10. 10

    Pariskunta putosi jäihin Espoossa: Sukeltajat etsivät turhaan yli tunnin – sitten tuli helpottava tieto

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  2. 2

    Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

  3. 3

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  4. 4

    Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

  5. 5

    Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

  6. 6

    Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

  7. 7

    Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

  8. 8

    Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

  9. 9

    Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

  10. 10

    Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

  2. 2

    Terhi Kiemungille potkut perussuomalaisista

  3. 3

    Nainen lähetti exälleen anteeksipyynnön – mies palautti kirjeen punakynämerkinnöillä, some sekosi

  4. 4

    MM-Lahti yllätti VR:n – matkustajat junassa kuin sillit purkissa

  5. 5

    Venäjän hiihtomaajoukkueessa kytee mehevä riita – supertähti nöyryytti sprinttipariaan julkisesti

  6. Näytä lisää