Anna, Anne, Anu

Ulkomaat

Valikko

Ulkomaat

Valas vierailee Ruotsissa

Seitsemän metriä pitkä tumma hahmo sai monet hieraisemaan silmiään kahdesti Tukholmasta parinkymmenen kilometrin päässä sijaitsevan Torsan saaristossa.

Merivedestä nousi näkyviin valaan selkä. Näky on Tukholman leveysasteella harvinainen. - Emme olleet aluksi uskoa silmiämme, kapteeni Susann Eriksson sanoi tietotoimisto TT:lle.

Eriksson oli vesillä meritutkimusaluksen ja neljän tutkijan kanssa. Tutkijat vahvistivat laivan kipparin havainnon todeksi.

Valas ui Askön ja Persön saarien välissä lähellä rantaa. Se näytti tekevän matkaa saaristosta ulkomerelle päin. Nisäkäs tarjosi paikallisille hämmästelyn aihetta myös myöhemmin iltapäivällä.

Paikallisessa merilaboratoriossa työskentelevä Mikael Karlsson näki valaan ystävänsä kanssa useita kertoja.

- Sitä oli vaikea kuvata, koska se nousi pintaan koko ajan eri puolilta venettä. Yhden valokuvan onnistuimme sentään saamaan siitä, Karlsson kertoi Aftonbladet-lehdelle.

Karlsson ei ole aiemmin nähnyt valasta luonnossa.

- Se oli kiehtovaa. Valaat ovat suuria ja kauniita. Vaikka emme päässeet sitä kovin lähelle, oli se komea näky.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Psykoosiin ajautunut Kanye West palasi julkisuuteen muuttuneena – ensimmäinen kuva räppäristä poistettiin Instagramista nopeasti

  2. 2

    Kolme lasta ja nainen kuolivat tulipalossa Helsingin Vuosaaressa – näin tapahtumat etenivät

  3. 3

    Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

  4. 4

    Näin Patrik Laine asuu Winnipegissä – ”Just ja just osaan käyttää mikroa”

  5. 5

    Aasialaismiehen passikuva hylättiin äärimmäisen kiusallisesta syystä

  6. 6

    Yhden hitin eläketurva – tässä on joululaulu, joka tuo kirjoittajilleen edelleen 590 000 euron vuosittaiset rojaltitulot

  7. 7

    Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

  8. 8

    Enontekiöllä surmatun skotlantilaisen Rebeccan, 26, läheiset järkyttyivät tragediasta: ”Hän oli kaunis tyttö”

  9. 9

    Kolme lasta ja nainen menehtyivät huoneistopalossa Helsingin Vuosaaressa

  10. 10

    Autovarkailla käytössä uusi ”mysteerilaite” – iskevät autoihin, jotka käynnistetään ilman avainta

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

  2. 2

    Saara Aallon kilpakumppanit pahoissa vaikeuksissa – tuleeko finaalilähetyksestä katastrofi?

  3. 3

    Bunkkeriin seksiorjaksi teljetty ruotsalaisnainen kirjoitti kirjan painajaisestaan – ”Yritin uskotella itselleni, ettei tämä voi olla totta”

  4. 4

    Sekava mies uhkasi vastaantulijaa Porvoossa – nyrkkeilytaustainen uhattu ei päästänyt karkuun

  5. 5

    Susanna, 33, vei Lumian huoltoon – uuteen puhelimeen alkoi ilmestyä outoja kuvia

  6. 6

    Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

  7. 7

    Brittimedia: Saara Aalto laulaa finaalissa kaikkien aikojen Queen-klassikon yhdessä supertähti Adam Lambertin kanssa

  8. 8

    Aktiivisen työttömän tuloista lähtee ensi vuonna jopa 200 €/kk – ”Työttömän taloudessa järkyttävän suuri summa”

  9. 9

    Moni kärsii tietämättään kakkostyypin diabeteksen esiasteesta – lisää äkkikuoleman vaaraa

  10. 10

    Autoilun verotus kiristyy 16 prosenttia: Tarkista kuinka paljon joudut autosi käytöstä maksamaan ensi vuonna

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  3. 3

    Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

  4. 4

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  5. 5

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  6. 6

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  7. 7

    Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

  8. 8

    Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

  9. 9

    Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

  10. 10

    Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Psykoosiin ajautunut Kanye West palasi julkisuuteen muuttuneena – ensimmäinen kuva räppäristä poistettiin Instagramista nopeasti

  2. 2

    Kolme lasta ja nainen kuolivat tulipalossa Helsingin Vuosaaressa – näin tapahtumat etenivät

  3. 3

    Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

  4. 4

    Näin Patrik Laine asuu Winnipegissä – ”Just ja just osaan käyttää mikroa”

  5. 5

    Aasialaismiehen passikuva hylättiin äärimmäisen kiusallisesta syystä

  6. Näytä lisää