Matti, Matias

Ulkomaat

Valikko

Ulkomaat

Sama ihminen pääsi äänestämään seitsemän kertaa!

Jabloko-puolueen aktivistit kokeilivat, kuinka monta kertaa heidän onnistuisi äänestää, jos he kertoisivat olevansa Dmitri Medvedevin kannattajia.

Koe suoritettiin sunnuntaisissa presidentinvaaleissa sekä Pietarissa että Moskovassa. Etukäteen oli päätetty, että äänestämistä yritettäisiin seitsemällä äänestyspaikalla kummassakin kaupungissa.

Tulos oli tyrmäävä. Pietarissa koe "onnistui" jokaisella äänestyspaikalla, ja Moskovassakin viidellä äänestyspaikalla, kertoo uutissivusto Newsru.com.

Kaiken lisäksi kummassakin kaupungissa koehenkilö oli itse asiassa kotoisin Murmanskista eikä hänellä ollut etukäteen hankittua dokumenttia, joka sallisi äänestämisen muualla kuin hänen omalla äänestyspaikallaan.

Jablokon aktivisti kertoi joka kerta saman tarinan, jonka mukaan hän on Murmanskista ja tahtoisi oikein kovasti päästä äänestämään Medvedeviä. Aktivistilla oli mukanaan ainoastaan normaali Venäjän sisäinen passi, mutta ei mitään muita papereita, joita äänestämiseen olisi tarvittu.

Tarina meni läpi Pietarissa jokaisella seitsemällä äänestyspaikalla ja aktivisti sai käteensä äänestyslipun. Hän ei kuitenkaan lopulta äänestänyt sillä, vaan liput kerättiin talteen todistusaineistoksi.

- Nyt meillä on seitsemän äänestyslippua. Seitsemän seitsemästä mahdollisesta! Jablokon Pietarin-alueen johtaja Maksim Reznik sanoi Sto-television haastattelussa sunnuntaina.

Newsru.comin mukaan Reznikin lausunto johti nopeasti seuraamuksiin: hänet pidätettiin myöhään sunnuntai-iltana, kun hän oli poistumassa puolueen tiloista Pietarissa.

Moskovassa aktivisti onnistui saamaan saman tarinan avulla itselleen äänestyslipun vain viidellä äänestyspaikalla seitsemästä. Jablokon nuoriso-osaston aktivisti Ilja Jashin ilmoitti jo, että he aikovat vaatia kyseisten viiden äänestyspaikan tulosten mitätöintiä oikeudessa.

  • venajavaalit

Näitä luetaan!

  1. 1

    Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

  2. 2

    Trump ihmetteli taas Chicagon veritekoja: ”Mitä siellä tapahtuu – tilanne on riistäytynyt täysin käsistä”

  3. 3

    Kim Jong-namin salamurhassa käytetty aine tunnistettu

  4. 4

    Suomalaiskuvaajan huvittava otos leviää maailmalla – kertoo nyt, miksi presidentin Lennu-koira katsoo suoraan kohti kameraa

  5. 5

    Miss Thaimaan, 22, uskomaton muodonmuutos – ”nörtistä” kuoriutui 6 kuukaudessa upea kaunotar: ”En ole ikinä seurustellut”

  6. 6

    Jenni, 24, on aseksuaali: ”Tavallaan toivon, että olisin edelleen neitsyt”

  7. 7

    Pariskunta ajoi aura-auton nostamaan ”valkoiseen muuriin” Sonkajärvellä – ”Todella pelottavaa”

  8. 8

    Lentokone laskeutui hurjannäköisesti Englantiin kovassa sivutuulessa – videota ei suositella lentopelkoisille

  9. 9

    Isisillä barbaarinen taktiikka – AFP: Lapsia ja vammaisia kahlitaan nyt räjähdeajoneuvojen rattiin

  10. 10

    Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisin kuvat: palkitun kissakasvattajan pakastimesta löytyi karmea yllätys – ”Pyörryin, kun sain puhelun”

  2. 2

    Perhetragedia taustalla – MM-kisojen johtoon äkillinen muutos

  3. 3

    Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

  4. 4

    Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

  5. 5

    Pelastajien kuvat kertovat lohduttomasta urakasta: 17-vuotias suomalaisnuori putosi Alpeilla jäärotkoon ja kuoli

  6. 6

    Isisin seksiorjaksi joutunut kertoo hirvittävistä kokemuksistaan: ”Sama mies raiskasi minut joka päivä”

  7. 7

    Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

  8. 8

    51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

  9. 9

    Lehdet tyrmäsivät tosi-tv-kaunottaren arveluttavan gaalamekon – leopardiasu paljasti arkiset alushousut

  10. 10

    Maria Veitola järkyttyi rumaksi haukkumisesta – nyt kommentoi Anu Saagimin kohuhaastattelun tehnyt toimittaja

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  2. 2

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  3. 3

    Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

  4. 4

    Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

  5. 5

    Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

  6. 6

    Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

  7. 7

    Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

  8. 8

    Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

  9. 9

    Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

  10. 10

    Huippukokin pari niksiä: Näin syntyy fantastinen makaronilaatikko

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

  2. 2

    Trump ihmetteli taas Chicagon veritekoja: ”Mitä siellä tapahtuu – tilanne on riistäytynyt täysin käsistä”

  3. 3

    Kim Jong-namin salamurhassa käytetty aine tunnistettu

  4. 4

    Suomalaiskuvaajan huvittava otos leviää maailmalla – kertoo nyt, miksi presidentin Lennu-koira katsoo suoraan kohti kameraa

  5. 5

    Miss Thaimaan, 22, uskomaton muodonmuutos – ”nörtistä” kuoriutui 6 kuukaudessa upea kaunotar: ”En ole ikinä seurustellut”

  6. Näytä lisää