Jutta

Ulkomaat

Valikko

Ulkomaat

Hillary Clintonin viimeinen vaihtoehto ehdokkuuskilvassa ovat rajut otteet

Kumpi lopulta valitaan USA:n demokraattien presidenttiehdokkaaksi - Barack Obama vai Hillary Clinton? IS esittelee harvinaisen jännittävän esivaalin tilanteen ja tulevat mahdollisuudet.

Tiistain ja keskiviikon vastaisena yönä esivaalit käydään Mississipissä, joka saa 33 edustajaa valinnan elokuun lopussa tekevään puoluekokoukseen. Mississippiä seuraa pitkä tauko, kunnes Pennsylvaniassa äänestetään 22. huhtikuuta 158 edustajasta.

Barack Obama ja Hillary Clinton ovat jumissa ja pattitilanteessa. Moni amerikkalaisen politiikan seuraaja pelkää, että esivaalin ulkopuolisille alueille poliittiseen kähmintään siirtymässä oleva ehdokkuustaistelu muuttuu koko puolueen pirstovaksi riidaksi.

Kun Obama ei ole onnistunut esivaaleissa mahdollisuuksista huolimatta irtiottoon Clintonista, on luvassa kovia otteita ja paljon pahaa verta - kunnes toinen antaa periksi.

Näissä lukemissa ollaan

Demokraattien presidenttiehdokkaaksi pääsee saamalla 2025 puoluekokousedustajan eli delegaatin tuen.

Näitä edustajia valitaan esivaaleissa, mutta lisäksi heitä ovat ns. superdelegaatit eli 795 puolueen kermaan kuuluvaa mm. senaattoria, kansanedustajaa ja osavaltioiden edustajaa.

- Barack Obama on nyt saanut esivaaleissa 1378 edustajaa

- Hillary Clinton on nyt saanut esivaaleissa 1223 edustajaa

Superdelegaateista on RealClearPolitics-sivuston mukaan nyt 211 lupautunut Obamalle ja 247 Clintonille. Jäljellä on 337 superdelegaattia. Siten tilanne on:

- Barack Obamalla on nyt kaikista edustajista 1589

- Hillary Clintonilla on nyt kaikista edustajista 1470

IS arvioi lopputilanteen

Mississipin jälkeen on vielä kymmenen osavaltiota. IS teki kannatusmittausten ja Slate-lehden delegaattilaskurin perusteella summittaisen arvion niiden edustajien jakautumisesta.

IS:n laskelma antaisi jäljellä olevista osavaltioista Obamalle ehkä 289 ja Clintonille 310 edustajaa. (Luvut eivät muutu merkittävästi, vaikka Clintonin kannatus lisääntyisi.) Tällöin kokonaistilanne olisi:

- Barack Obamalla 1878 edustajaa

- Hillary Clintonilla 1780 edustajaa

Ja siitä alkaa loppusuora!

Sen ratkaisevat jo mainitut, kantansa auki jättäneet 337 superdelegaattia.

Lisäksi mukana ovat mm. jotkut laskematta olevien alueiden muutamat edustajat ja John Edwardsin 26 edustajaa.

IS:n suuntaa antavan laskelman mukaan:

- Barack Obama tarvitsisi jäljellä olevista 337 superdelegaatista 147 voittaakseen.

- Hillary Clinton tarvitsisi jäljellä olevista 337 superdelegaatista 245 voittaakseen.

Florida ja Michigan edelleen kysymysmerkkejä

Jokerikortti ovat Floridan ja Michiganin osavaltiot, joiden edustajavalinnat mitätöitiin jo etukäteen niiden aiennettua esivaalejaan. Clinton on alkanut vaatia niille pääsyä puoluekokoukseen.

Uudet vaalit voisivat kuitenkin olla laittomat. Joka tapauksessa Floridasta ja Michiganista on saavutettava molemman osapuolen hyväksymä kompromissi.

Tämä karkea laskuhahmotelma kertoo, miten paljon parempi Barack Obaman tilanne on.

Hillary Clinton voi voittaa vain saamalla yli kaksi kolmasosaa (245) jäljellä olevista superdelegaateista (339). Heidän pitäisi tulla Clintonin taakse, vaikka Obama on saanut enemmän varsinaisia eli vaaleilla valittuja edustajia!

Mutta Hillary Clinton todella yrittää tätä äärimmäisen kovaa peliä - jopa bluffia.

Se voi tietysti onnistuakin.

Mitkä ovat Hillaryn mahdollisuudet?

Hillary Clintonin argumentti on, että superdelegaattien pitää kannattaa omantuntonsa mukaan parempaa presidenttiä. Se on jopa heidän olemassaolonsa tarkoitus.

Barack Obaman argumentti on, että superdelegaattien pitää tukea enemmän kannatusta esivaaleissa saanutta ehdokasta.

Hillary Clintonin mahdollisuus on siinä, että Barack Obamasta nyt paljastuisi skandaaleita tai tämän kannatus romahtaisi. Hillaryn pelätään aloittavan "poltetun maan taktiikan", jossa Obama revitään alas.

Mutta voisiko Obaman sittenkään syrjäyttää?

Boston Herald -lehdessä Michael Graham ihmetteleekin, mitä on tulossa. Entä jos mustalle miehelle kerrotaan "tiedän että voitit esivaalit, mutta annammepa kuitenkin nimityksen valkoiselle leidille"?

Näitä luetaan!

  1. 1

    Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

  2. 2

    Hurja lehtiväite Nico Rosbergin seuraajasta – ”Se on Hamiltonin yksikäsitteinen vaatimus”

  3. 3

    Mitä turmahuoneiston saunassa tapahtui? 4 avointa kysymystä Vuosaaren tragediasta

  4. 4

    Tyrmäävä tulos – Näin SM-liigavalmentajat vastasivat kysymykseen NHL-säännöstä

  5. 5

    Helsingin Vuosaaren palo alkoi saunasta

  6. 6

    Teloituksessa kammottava käänne Alabamassa – teloitettava avasi silmänsä ja haukkoi henkeään

  7. 7

    Muistatko vielä tällaisen Saaran? 20 tyyliä ennen X Factor -suosiota

  8. 8

    Espoolainen Marjut otti ”hämäävän” kuvan auringonnoususta – ”Ei Thaimaasta”

  9. 9

    Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

  10. 10

    Kirje viipyi yli viikon postissa – Eero, 32, ei päässyt omaan ylennystilaisuuteensa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

  2. 2

    Juho muutti Espanjaan – kämppä on kylmä ja kallis, eikä ilman villasukkia pärjää: ”Välillä pyyhkäisen hometta seinistä”

  3. 3

    Myrkyttääkö narsisti elämääsi? 7 varoitusmerkkiä

  4. 4

    Kirje viipyi yli viikon postissa – Eero, 32, ei päässyt omaan ylennystilaisuuteensa

  5. 5

    Teloituksessa kammottava käänne Alabamassa – teloitettava avasi silmänsä ja haukkoi henkeään

  6. 6

    Vuosaaren paloasunnossa ei ollut palovaroitinta – äiti ja lapset kuolivat, perheen isä kuuli suruviestin töissä

  7. 7

    Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

  8. 8

    Sisäpiirin paljastus: Saara Aallolle maksetaan Lontoossa kaikki, Meri-rakas ja ystävät sinnittelevät – ”Hyödynnämme tarjouksia”

  9. 9

    Ystävä petti legendaarisen Sergei Fedorovin – Venäjän supertähti menetti NHL:ssä tienaamansa miljoonat

  10. 10

    Kuhmossa iso poliisioperaatio – partioita Oulun ja Itä-Suomen poliisista

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

  3. 3

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  4. 4

    Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

  5. 5

    Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

  6. 6

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  7. 7

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  8. 8

    Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

  9. 9

    Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

  10. 10

    Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

  2. 2

    Hurja lehtiväite Nico Rosbergin seuraajasta – ”Se on Hamiltonin yksikäsitteinen vaatimus”

  3. 3

    Mitä turmahuoneiston saunassa tapahtui? 4 avointa kysymystä Vuosaaren tragediasta

  4. 4

    Tyrmäävä tulos – Näin SM-liigavalmentajat vastasivat kysymykseen NHL-säännöstä

  5. 5

    Helsingin Vuosaaren palo alkoi saunasta

  6. Näytä lisää